Jenni K

EU-vaikuttamisen ydin on nyt digivihreässä kasvussa

|
Jenni Karjalainen

”Miksi haluat tehdä jotain kv:tä, etkä mitään oikeaa?” kysyivät muuan ekonomistit minulta kymmenisen vuotta sitten, kun suuntauduin työurallani elinkeinopolitiikasta EU-tehtäviin. Kohta vuosikymmenen olen ilolla ja paatoksella paasannut enemmän ja vähemmän kiinnostuneille kuulijakunnille, kuinka kansainvälisyys ja etenkin EU ovat mitä suurimmassa määrin oikeaa edunvalvontaa. Vaikeaa ja monimutkaista, toki, kirjainyhdistelmiä vilisevää, kyllä, mutta sitäkin tärkeämpää. 

Tämän koko vuoden ajan EU:n asialistan kärjessä ovat olleet vähähiilisyystoimet ja niihin liittyvät investoinnit sekä sääntely, joten ne ovat olleet myös vaikuttamisen keskiössä. Sunnuntaina 31. lokakuuta Glasgow’ssa alkoi YK:n ilmastokokous.

Komissio julkaisi kesällä ilmastopaketti Fit for 55:n, tuttujen kesken FF55. Paketti tavoittelee Euroopalle johtajuutta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, jossa parhaimmillaan voittajia ovat kaikki. Ilmastonmuutos on aikakautemme suurin haaste, mutta samalla myös valtava mahdollisuus. Päästöt eivät vähene ilman kehittynyttä teknologiaa ja sen hyödyntämistä ja uusille innovaatioille on jatkuva, valtava kysyntä. Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten, että esimerkiksi terästä voitaisiin tuottaa päästöttömästi?

EU:n ilmastopaketin läpiviennissä olennaista on, että sääntelyllä ei pyritä valitsemaan voittajia, vaan ratkaisut toteutetaan markkinaehtoisesti ja teknologianeutraalisti. Merkittävää on ratkaisujen riittävä joustavuus siten, että energiaintensiivinen teollisuus pystyy samanaikaisesti vähentämään päästöjä ja vahvistamaan eurooppalaista kilpailukykyä.

Teknologiateollisuuden tavoitteena on, että sekä pienet että suuret suomalaiset vientiyritykset pystyvät kilpailemaan ja menestymään sisä- ja globaaleilla markkinoilla. Kasvua tarvitaan, mutta se on sovitettava maapallon kantokykyyn. Bisnes ei pyöri kuolleella planeetalla.

Keskeisin teema EU-vaikuttamisessamme onkin digitaalisten ratkaisujen mahdollistama vähähiilinen eli digivihreä kasvu. Vähäpäästöisyydestä ja päästöttömyydestä on tulossa monen yrityksen liiketoiminnassa itsestään selvä tavoite, johon myös sijoittajat kiinnittävät enenevässä määrin huomioita. Jättimäisen EU:n elpymispaketin miljardit odottavat ottajaansa, joten digivihreille ratkaisuille on Euroopassa nyt laajasti paitsi kysyntää, myös rahoitusta.

Yritysten kannattaa jo hakeutua EU:n TKI-ohjelmiin sekä tarjoamaan tuotteitaan ja palveluitaan nyt muodostuviin eurooppalaisiin verkostoihin, jotka ryhtyvät toteuttamaan elpymispaketin digitaalisia ja kestävän kehityksen mukaisia hankkeita, joihin on kanavoitu miljardeja euroja.

EU-edunvalvonnassa huolehdimme siitä, että sääntelyssä ja rahoitusohjelmissa huomioidaan pohjoisten yritysten todellisuus. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on digitalisaation kärkimaita ja monella tapaa esimerkkinä muille. Hiilineutraalisuutta Suomi tavoittelee ensimmäisten joukossa, vuoteen 2035 mennessä. Esimerkiksi yhdessä toimialojen ja yritysten kanssa laaditut vähähiilisyyden tiekartat ovat herättäneet Euroopassa suurta kiinnostusta. Meillä on kaikki mahdollisuudet ponnistaa digivihreän kasvun suurmaaksi, kun vaan pelaamme korttimme fiksusti.

Murroksessa edelläkävijät hyötyvät eniten. EU:n ilmastopaketista neuvotellaan vielä toista vuotta, mutta päästöttömyyteen kannattaa satsata viimeistään nyt.

EU voi tuntua etäiseltä, mutta EU-edunvalvonta on vaikuttamisen ydinaluetta. Olemme osa EU:ta, joka päivä ja jokainen hetki. Samalla on vastuumme ja velvollisuutemme olla vaikuttamassa siihen, millainen EU:sta ja maailmasta muodostuu.

EU:n ilmastotoimet, elpymispaketti ja digitalisaation tukema vihreä kasvu tarjoavat yrityksille uusia markkinoita, uusia kumppaneita ja mahdollisuuksia uuteen kasvuun. Eikä yhtään haittaa, jos siinä sivussa maailma tulee pelastettua.

Lisätietoja:

EU-vaikuttamisen päällikkö Jenni Karjalainen, puh. 040 751 5496, jenni.karjalainen@teknologiateollisuus.fi, twitter: @JenniKarjalaine