Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Lausunnot Lausunto työssä käytettäväksi tarkoitettujen teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta

Lausunto työssä käytettäväksi tarkoitettujen teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta

Teknologiateollisuus pitää hyvänä, että koneasetuksen kansallisessa täytäntöönpanossa markkinavalvonta keskitetään yhdelle viranomaiselle eikä kansallista lisäsääntelyä säädetä enempää kuin on tarpeen. Korostamme, että vastuu laitteen vaatimustenmukaisuudesta kuuluu valmistajalle tai maahantuojalle eikä laitetta käyttävälle työnantajalle. Lisäksi Teknologiateollisuus esittää, että hallinnollisen seuraamusmaksun perusteita täsmennetään, enimmäismäärä lasketaan 50 000 eurosta 30 000 euroon ja kaksoisrangaistavuuden kielto ulotetaan myös oikeushenkilöihin.

Lisätietoja: