Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknoblogi Sateenkaari ei saa olla sesonkiteko, mutta tuen osoittaminen on tärkeää

Sateenkaari ei saa olla sesonkiteko, mutta tuen osoittaminen on tärkeää

Kesäkuu on alkanut, mutta moni on huomannut saman: aivan kuin katukuvassa ja somessa näkyisi vähemmän sateenkaarivärejä kuin aiempina vuosina. Pride-kuukauden visuaalinen näkyvyys, joka vielä hiljattain oli lähes itsestäänselvyys, tuntuu kadonneen monien isojen toimijoiden viestinnästä. 

Tämä ilmiö ei ole sattumaa. Viime kuukausina on nähty selkeää liikehdintää erityisesti Yhdysvalloissa, jossa useat yritykset ovat vetäytyneet monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta (DEI) edistävistä hankkeista. Julkinen tuki vähemmistöille on saattanut alkaa tuntua joillekin brändeille riskiltä.  

Juuri siksi nyt on tärkeämpää kuin koskaan osoittaa tukea avoimesti ja pitkäjänteisesti. Pride ei ole sesonkikoriste, eikä sateenkaarilogo ole pelkkä somepäivitys. Ne ovat näkyviä kannanottoja – viestejä siitä, keitä huomioimme, keitä juhlimme ja kenen rinnalla seisomme. Muutos vaatii pitkäjänteistä työtä. Joka vuosi, joka päivä. 
 
Suomalaiselle teknologiateollisuudelle DEI-työ on ennen kaikkea luonteva osa yrityksen johtamista ja kehittämistä.  Esimerkiksi suunnittelu- ja konsultointialan yritysten SKOL ry on valmistellut toimialalleen DEI-strategian, josta moni yritys toimialan ulkopuoleltakin voi saada hyvä eväitä. Rambollissa määrätietoinen DEI-työ näkyy muun muassa työnantajamielikuvan ja työviihtyvyyden parantumisena. Swecossa taas on mietitty keinoja siihen, miten nekin, joiden ääni ei yleensä työyhteisössä kuulu, saadaan mukaan pohtimaan yhteisiä asioita.  

DEI:ssä on kyse ensisijaisesti vastuullisuudesta ja ihmisoikeuksista. Pitää muistaa, että pienessä Suomessa monimuotoisuuteen satsaaminen on myös resilienssikysymys. Ketään ei yksinkertaisesti ole varaa jättää työelämän ulkopuolelle. 

Yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä, vaan perustavia arvoja. Toivomme, että yhä useampi organisaatio valitsee jatkossakin rohkean ja selkeän tuen, myös silloin kun se ei ole helppoa – juuri silloin sillä on eniten merkitystä. 

Lisätietoja