valo
Uutinen

Suomalainen valo on mittava ilmasto- ja ympäristöteko – Valaistusteollisuus julkaisi oman vähähiilitiekarttansa

Suomalaisen valaistusteollisuuden tuotteiden ja palveluiden käyttö on merkittävä ilmasto- ja ympäristöteko. Niiden käytössä kertyvät päästövähennykset ovat jopa viisinkertaiset valaisinten valmistuksen kokonaispäästöihin verrattuna. Valaistusteollisuus julkaisi oman vähähiilitiekartan: tavoitteena on tuottaa enemmän valoa älykkäämmin, tehokkaammin ja luontoa säästäen.

Suomalaisen valaistusteollisuuden hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin muissa EU-maissa tai etenkin Kiinassa, johtuen Suomen energiatuotannon matalista kasvihuonekaasupäästöistä. Valaistusteollisuus on julkaissut oman vähähiilitiekarttansa yhteistyössä suunnittelu- ja konsulttipalveluyhtiö AFRYn kanssa. Alan tavoitteena on vielä nykyistä kestävämpi tapa valaista maailmaa.

Valaisinvalmistajat on yksi Teknologiateollisuus ry:n toimialaryhmistä. Teknologiateollisuus on sitoutunut hiilineutraalli Suomi 2035 -tavoitteeseen ja julkaissut oman vähähiilitiekarttansa keväällä 2020. Valaisinteollisuuden toimet ilmastonmuutosta vastaan ovat siis sekä itsenäinen osa että tärkeä pala suurempaa kokonaisuutta.

Hyvällä valaistuksella voidaan vaikuttaa olennaisesti päästöihin sekä luonnon ja ympäristön hyvinvointiin:

  • Energiatehokkaampi valaistus pienentää päästöjä ja vaikuttaa siten ilmastonmuutokseen.
  • Materiaalitehokas valaistuskalusto kiertotaloudessa vähentää päästöjä ja materiaalinkulutusta eli luonnon resursseja.
  • Valaistusta optimoimalla voidaan vähentää kaupunkien valosaastetta.

Hiilijalanjälki pienempi Suomessa kuin EU:ssa ja Kiinassa

Valaisinvalmistajien tiekartassa selvitettiin kotimaisen valaisinteollisuuden hiilijalanjälkeä referenssivalaisimella, joka oli 1 500 mm ledivalaisin 180 lm/W:n valontuotolla. Tarkastelussa katsottiin päästöjä kehdosta portille (cradle to gate) -tyyppisesti eli raaka-aine- ja komponettituotannosta aina lopputuotteen valmistukseen. Lisäksi tarkasteltiin hiilijalanjäljen suuruutta Suomessa verrattuna EU:ssa ja Kiinassa valmistettuun valaisimeen.

Valaisimen valmistusvaiheen päästöt syntyvät pääosin tarvittavien raaka-aineiden ja komponenttien valmistuksessa sekä sähköenergian tuotannosta. Kun Suomen sähköenergian päästöjä verrattiin EU-27-alueen päästöihin, päästöt kaksinkertaistuivat EU-27-maissa. Kiinassa päästöt olivat moninkertaiset. Valaisimen kuljetusmatkan päästöihin vaikuttaa oleellisesti myös matkan pituus, joka näkyy Kiinassa valmistetun valaisimen päästöissä. 

Valaisu

Hiilikädenjälki jopa viisinkertainen

Valaisinten kokoonpanoon tarvittava energia tuottaa hyvin vähän päästöjä. Lisäksi älykäs valaisin kuluttaa energiaa niin vähän, että sen hiilikädenjälki eli elinkaaren mittainen hyöty valmistuksessa syntyneihin päästöihin eli hiilijalanjälkeen verrattuna kasvaa jopa viisi kertaa suuremmaksi.

Hiilikädenjälkeä tarkasteltaessa raportissa verrattiin T5-loisteputkella varustettua valaisinta toimistosovelluksessa referenssivalaisimeen ja älykkääseen referenssivalasimeen, jossa käyttö on 2500h/a. Referenssivalaisimella säästyy 36kWh vuodessa ja älykkäällä referenssivalisimella säästyy 64kWh vuodessa.

Referenssivalaisin tuottaa vuosittain tuplasti valmistuspäästöjensä verran päästövähennyksiä tuotteen käyttäjällä, älykäs referenssivalaisin viisinkertaisesti.

valaistus

 

Valaisinvalmistajat pienentävät omia päästöjään:

  •  Vaihtoehtoisilla energialähteillä
  • Parantamalla tuotteiden energiatehokkuutta
  • Tuotannon prosessimuutoksilla, materiaalivalinnoilla ja optimoimalla valmistusprosesseja
  • Kiertotalouden avulla

Vielä suurempia hyödyt ovat valaisinjärjestelmien ostajien kuten kaupunkien ja kuluttajien käsissä.

Hyvä ja kestävä valaistus on palvelukokonaisuus

Hyvällä valaistuksella voidaan vaikuttaa useaan kestävän kehityksen teemaan, kuten energia- ja materiaalitehokkuuteen, biodiversiteettiin, valosaasteeseen ja kierrätykseen.

Hyvällä suunnittelulla, teknologialla ja valmistuksella saadaan enemmän valoa nykyistä älykkäämmin, tehokkaamin ja kestävämmin. Älykkään teknologian avulla valoa voidaan tuottaa, käyttää ja säädellä monipuolisesti ja tehokkaasti kulloisenkin tarpeen mukaan, elämänlaatua ja ihmisten tarpeita nykyistä paremmin vastaavaksi.

Vähähiilitiekartan mukaan valaistus on ajateltava palvelukokonaisuutena. Valaistuksessa on hyödynnettävä rinnakkaisia teknologisia kehitysaskelia muun muassa mobiiliverkoissa, sensoreissa ja tekoälyssä siten, että ne kudotaan yhteen valaistuspalvelukokonaisuudeksi.

Kestävän kehityksen mukaisesti nykyaikaiset vähähiiliset valaistusjärjestelmät mittaavat ja optimoivat juuri oikean määrän oikeanlaista valoa, oikeaan hetkeen, oikeassa paikassa.

Lisätietoja:

Asiantuntija Patrick Frostell (sähkötekniikka), puh. 040 830 1640

Lisää aiheesta:

Valaisinteollisuuden vähähiilisyystiekartta – loppuraportti 

Teknologiateollisuuden kiertotalousohjelma: Kasvua, mainetta ja kilpailuetua kiertotaloudesta

Teknologiateollisuuden biodiversiteettiohjelma: Tavoitteena turvata ja lisätä luonnon monimuotoisuutta

 

Teksti on mukana kesäkuun uutiskirjeessä.