Siirry sisältöön

Metallien jalostus Suomessa

Kuparirullia tehtaalla

Toimialan liikevaihto laski hieman

Metallien jalostusyritysten (terästuotteet, värimetallit, valut, metallimalmit) liikevaihto laski Suomessa ennakkoarvion mukaan vuonna 2025 noin kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 2024. Vuonna 2025 liikevaihtoa kertyi Suomessa kaikkiaan hieman yli 13 miljardia euroa.

Toimialan yhteenlaskettu tuotannon määrä (liikevaihto deflatoituna tuottajahintojen muutoksella) oli viime vuoden tammi–marraskuussa kaksi prosenttia pienempi kuin vuoden 2024 vastaavalla ajanjaksolla.

Metallien jalostusyritysten henkilöstö Suomessa laski viime vuonna 0,7 prosentilla verrattuna vuoden 2024 keskiarvoon. Henkilöstöä oli vuonna 2024 keskimäärin 16 100 eli noin 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Joulukuun lopussa henkilöstömäärä oli 16 000.

Globaali terästuotanto on ollut vuoden 2025 tammi–marraskuussa 4,6 prosentin laskussa vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Alueittain tarkasteltuna tuotantomäärät ovat laskeneet mm. EU:ssa (-3,5 %) sekä Aasiassa (-7,1 %). Tuotantomäärät ovat kasvaneet Pohjois-Amerikassa (5,4%) Tuotantomäärät ovat pienentyneet Kiinassa 4 prosenttia, Japanissa 3,9 prosenttia ja Etelä-Koreassa 3,7 prosenttia. Suurimmista tuotantomaista tuotanto on kasvanut Intiassa (10,3 %) sekä Yhdysvalloissa (3,2 %).

Suurimmat tuotantomaat tammi–marraskuussa 2025 olivat Kiina, Intia, Yhdysvallat ja Japani. Kiinan osuus maailman terästuotannosta oli alkuvuonna noin 55 prosenttia.

Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa (Talousnäkymät helmikuu 2026)

Kausipuhdistetut teollisuuden liikevaihtokuvaajat, indeksi 2010=100. Osuudet liikevaihdosta 2024: rauta- ja terästuotteet sekä värimetallit ja valut 89 %, metallimalmien louhinta 11 %. Viimeisin tieto lokakuu 2025.

Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa (Talousnäkymät helmikuu 2026)

Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit, indeksi 2010=100. Osuudet liikevaihdosta 2024: rauta- ja terästuotteet sekä värimetallit ja valut 89 %, metallimalmien louhinta 11 %. Viimeisin tieto marraskuu 2025.