Siirry sisältöön
Etusivu Talous ja tilastot Teknologiateollisuuden talousnäkymät 4/2024

Talousnäkymät 4/2024

Maailman ja Suomen talouden näkymät

Tilauskertymät pysyivät heikkoina– kysyntänäkymissä ei piristymistä

Julkaistu 8.11.2024

Suomalaisen teknologiateollisuuden suhdanne on jatkunut hyvin vaikeana koko syksyn ja tulee näillä näkymin olemaan haastava myös loppuvuoden ajan. Näköpiirissä ei vieläkään ole merkkejä suhdanteen odotetusta käänteestä parempaan. Tilanne teknologiateollisuuden suurimmilla vientimarkkina-alueilla on pysynyt vaikeana ja mennyt jopa huonompaan suuntaan.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lokakuun kasvuennuste ei tuonut suuria muutoksia koko maailmantalouden kasvunäkymiin. Kuluvan vuoden kasvuksi ennakoidaan edelleen 3,2 prosenttia. Ensi vuoden ennustetta heikennettiin kymmenyksellä samaan 3,2 prosenttiin.

Vaikka ennusteet eivät koko maailmantalouden tasolla juuri muuttuneet, tapahtui maanosien välillä muutoksia. Siinä missä Euroopan kasvuennusteet heikkenivät entisestään, Yhdysvalloissa kasvun ennakoidaan olevan vahvempaa kuin aiemmin. Nyt euroalueen kasvuksi ennakoidaan kuluvalle vuodelle 0,8 prosenttia ja ensi vuodelle 1,2 prosenttia. Yhdysvalloille vastaavat luvut ovat 2,8 ja 2,2 prosenttia.

Inflaation IMF odottaa tuoreimmassa ennusteessaan vakiintuvan kehittyneissä maissa noin kahden prosentin tuntumaan.

Euroopan teollisuuden tilanne erittäin tukala

Ostopäällikköindeksit kertovat eurooppalaisen teollisuuden tämänhetkisestä tilanteesta karua kieltä. Kauan odotettua käännettä parempaan ei ole vieläkään nähtävissä.

Jo keväästä lähtien teollisuuden tilanteen on odotettu kääntyvän laskevien korkojen ansiosta vähitellen paremmaksi syksyn ja talven aikana. Nämä odotukset eivät ole kuitenkaan toteutuneet. Tuoreimmissakaan, lokakuisissa euroalueen teollisuuden ostopäällikköindekseissä ei ole nähtävissä minkäänlaisia merkkejä tilanteen paranemisesta.

Tilanne on syksyn edetessä entisestään heikentynyt monessa maassa, joten se on odotuksiin nähden jopa päinvastainen.

Myös työllisyys on alkanut Euroopassa reagoimaan heikkoon suhdanteeseen. Tilauskannat ovat ohentuneet yhä useammassa yrityksessä siinä määrin, että työvoiman määrää on pakko sopeuttaa. Teollisuuden heikentyvä työllisyystilanne on omiaan vähentämään palkkapaineita Euroopassa.

Saksa – Euroopan sairas mies

Erityisen suurissa vaikeuksissa on Suomen keskeinen kauppakumppani – ja koko Euroopan talouden veturi – Saksa, jossa teollisuuden tilanne sekä näkymät ovat erittäin heikot. Tuotanto supistuu ja henkilöstöä vähennetään.

Saksalaisen teknologiateollisuuden edustajat ennakoivat tuotannon supistumisen jatkuvan ensi vuoden aikana. Mikäli tällainen ennuste pitää paikkansa, tulee ensi vuodesta myös suomalaiselle teknologiateollisuudelle selvästi vaikeampi kuin mitä nyt odotamme.

Saksan teollisuutta vaivaavat erityisesti korkea energian hinta, autoteollisuuden ongelmat sekä Kiinan tuoma kova kilpailu ja toisaalta Kiinan kysynnän heikkeneminen. Myös heikko kustannuskilpailukyky on nyt Saksan riesana. Saksalainen työmarkkina on yleensä sopeutunut heikon kustannuskilpailukyvyn tuomaan haasteeseen nopeasti, mutta muut ongelmat ovat luonteeltaan rakenteellisia, pitkäkestoisia eivätkä erityisen helposti ratkaistavissa.

Ostopäällikköindeksi, Yhdysvallat ja euroalue (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Koko elinkeinoelämän (teollisuus+palvelut) ostopäällikköindeksi, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.

Ostopäällikköindeksi, euroalue, teollisuus ja palvelualat (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Teollisuuden ja palveluiden ostopäällikköindeksi euroalueella, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.

Yhdysvalloissa teollisuuden kehitys hakee suuntaa

Kuten monen Euroopan maan, myös Suomen teknologiateollisuuden kysyntää on tukenut kuluvan vuoden aikana vahva kysyntä Yhdysvalloista. Muutaman viime kuukauden tiedot Yhdysvaltojen teollisuuden ostopäällikköindekseistä kertovat kuitenkin huolestuttavaa viestiä: myös Yhdysvalloissa teollisuuden tuotanto ja työllisyys ovat kääntyneet laskusuuntaan. Vaikka kyseessä voi olla vain presidentinvaaleista johtuva hermoilu, on suunta varsin huolestuttava kokonaiskysynnän kehittymisen näkökulmasta.

Vientikysynnästä riippuvaisen suomalaisen teknologiateollisuuden kysynnän kehittyminen ei kokonaisuudessaan näytä järin lupaavalta lähikuukausien aikana. Odotettua käännettä parempaa ei kannata odottaa nähtäväksi ainakaan kuluvan vuoden puolella.

Korot laskussa, inflaatio tasaantumassa – silti kasvua ei ole näkyvissä

12 kuukauden euriborkorko liikkuu tätä raporttia kirjoitettaessa hieman 2,5 prosentin yläpuolella. Euroopan keskuspankki EKP on laskenut ohjauskorkoa kuluvan vuoden aikana kolmesti. Liikepankkien talletuskorko laskettiin lokakuun kokouksessa 3,25 prosenttiin. Markkinat siis odottavat tulevissa korkokokouksissa ohjauskorkojen laskevan.

Rahan hinta on siten jo pidemmän aikaa ollut selvästi aiempaa alempi. Markkinakoroissa ei ole itse asiassa juuri enää laskunvaraa, mikäli kahden prosentin inflaatiotavoitteesta pyritään pitämään kiinni. Vaikka korot vaikuttavat reaalitalouteen aina pienellä viiveellä, on huolestuttavaa, että emme vielä toistaiseksi ole nähneet oikeastaan mitään merkkejä käänteestä parempaan. Kuten todettu, tilanne on enemmin mennyt kohti heikompaa – niin teollisuudessa kuin palvelusektorillakin.

Teollisuuden ostopäällikköindeksejä (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Teollisuuden ostopäällikköindeksejä, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.

Inflaatio ja ohjauskorot USA:ssa, euromaissa ja Suomessa (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Suhdanteen paraneminen siirtyy keväämmälle

Viimeisimmät tiedot viittaavat vahvasti siihen, että talvesta on tulossa vaikea. Vaikka käänne parempaan näyttää selvästi viivästyneen ja voimakkuus todennäköisesti vaimentuneen, perusodotuksemme on edelleen, että tilanne alkaa vähitellen ensi vuoden aikana paranemaan. 

Nykyisen heikon suhdanteen erityispiirre tuntuu olevan, että tilanne yrityksissä on ikään kuin vähitellen heikentynyt ja heikentynyt. Yleensä, varsinkin teollisuudessa, suhdannekäänteet ovat melko nopeita, varsinkin heikentymisen aikana. Nyt tilanne pikemminkin hiipuu vähitellen heikommaksi. Toisaalta teollisuuden heikko suhdanne on kestänyt jo melko pitkään. Vuoden 2023 kolmas neljännes oli tilauksissa ensimmäinen selvästi heikko neljännes. Nyt voi todeta heikon kysynnän jatkuneen ainakin vuoden, eivätkä kuluvan vuoden merkit viimeiselle vuosineljänneksellekään ole erityisen lupaavia. Suhdanteen alamäen ollessa pitkä ja loiva voi ehkä arvioida tulevan nousunkin olevan loiva. Toivottavasti siitä tulee myös pitkä.

Teollisuusyritysten arviot suhdannetilanteestaan edelleen erittäin heikkoja – uskoa tulevaan kuitenkin on

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lokakuun suhdannebarometri kertoo tuttua tarinaa koko valmistavan teollisuuden tilanteesta. Edelleen yritysten usko tulevaan parani hieman. Pieni enemmistö vastaajista uskoo tilanteen olevan menossa kohti parempaa. Jo useamman neljänneksen ajan yritysten odotukset tulevasta ovat olleet selvästi parempia kuin arvio nykytilanteesta. Käänteen viivästymisestä ja tahmeudesta kertoo, että yritysten arvio nykytilanteesta heikkeni aiempaan verrattuna. Vaikka arvio tulevasta ponnisti hieman plussalle, valtaosa konkreettisemmista mittareista (tilaukset, työllisyys) on edelleen tukevasti punaisella.

Odotuksia ja toiveita paremmasta siis edelleen on, mutta konkretiaa käänteestä parempaan on edelleen hyvin niukasti.

Teknologiateollisuuden TeknoBaro-kyselyn tulokset syyskuun puolivälistä tukevat kokonaiskuvaa. TeknoBaron mukaan tilanne teknologiayrityksissä heikkeni edelleen syksy aikana, mutta heikkenemisen arvioitiin pysähtyvän loppuvuoden aikana. Optimisti katsoo tilannetta niin, että olemme nyt suhdanteen pohjalla ja tästä on suunta ylöspäin. Pessimisti taas muistuttaa, että näin on sanottu kesästä saakka.

Suomalaisen työn kustannuskilpailukyky pysynyt vakaana – tulevat vuodet voivat osoittautua odotettua vaikeammiksi

Suomen kustannuskilpailukyky suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin on pysynyt viime vuosien aikana varsin vakaana. Sitä on haastanut erityisesti Suomen poikkeuksellisen heikko tuottavuuskehitys, jota on kuitenkin kompensoinut hieman kilpailijamaita hitaampi ansiokehitys.

Ansiokehitys on ollut Keski-Euroopassa viime vuosina varsin ripeää. Odotettavissa kuitenkin on, että ansiokehitys tulee hidastumaan olennaisesti tulevina vuosina. Kuten edellä on todettu, esimerkiksi Saksan taloustilanne on erittäin vaikea. Työllisyyden heikentyessä myös palkkapaineet pienenevät. Yleensä juuri Saksassa palkanmuodostus on reagoinut nopeasti reaalitaloudessa tapahtuviin muutoksiin.

Vaikuttaakin siltä, että kustannuskilpailukykytilanteen säilyttäminen vakaana vaatii tulevina vuosina selvästi viime vuosia varovaisempaa palkkapolitiikkaa myös Suomessa. 

Teollisuuden suhdannetilanne ja suhdannenäkymät (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Teollisuuden suhdannetilanne, saldoluku

Teollisuustuotanto, Suomi, Saksa, USA ja EU27 (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Teollisuustuotannon volyymi-indeksi, 2019=100

Teknologiateollisuus Suomessa

Tilauskertymät heikkoja – kysynnässä ei vieläkään piristymistä

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto laski Suomessa vuonna 2023 noin kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 2022. Liikevaihto laski elektroniikka- ja sähköteollisuudessa sekä metallien jalostuksessa. Liikevaihto oli kasvussa kone- ja metallituoteteollisuudessa, suunnittelu- ja konsulttialalla sekä tietotekniikka-alalla. Vuonna 2023 liikevaihtoa kertyi Suomessa kaikkiaan noin 101 miljardia euroa. Liikevaihdon käänsi viime vuonna laskuun tuottajahintojen aleneminen.

Kuluvan vuoden tammi–heinäkuussa teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa oli viisi prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Teknologiateollisuuden teollisten toimialojen (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus) yhteenlaskettu tuotannon määrä (liikevaihto deflatoituna tuottajahintojen muutoksella) oli kuluvan vuoden tammi–toukokuussa neljä prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa päätoimialoittain (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Kausipuhdistetut teollisuuden ja palveluiden liikevaihtokuvaajat, indeksi 2010=100

Teknologiateollisuuden liikevaihto, muutosprosentit (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:55
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden tuotannon määrä Suomessa päätoimialoittain (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit, 2010=100

Teknologiateollisuuden tuotanto, muutosprosentit (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:57
Katso tarkemmat tiedot

Saatujen uusien tilausten arvo oli heinä–syyskuussa kaksi prosenttia pienempi kuin edellisellä neljänneksellä mutta 10 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.
 
Tarjouspyyntökyselyn saldoluku oli lokakuussa -13. Lokakuun aikana kerätty tieto viestii siitä, että kokonaiskysyntätilanne markkinoilla on jatkunut heikkona koko syyskauden ajan. Kohtalaisen varmana suhdannekäänteen merkkinä on yleensä ollut tarjouspyyntöjen määrän kääntyminen nousuun. Toistaiseksi tällaisesta ei ole vielä mitään merkkejä. Tarjouspyyntöjen määrää kuvaava saldoluku on ollut negatiivinen poikkeuksellisen pitkän ajan, nyt jo yhdeksän perättäistä vuosineljännestä. Mittaushistoria ei tunne toista näin pitkäkestoista heikon kysynnän ajanjaksoa.
 
Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa samalla tasolla kuin heinäkuun lopussa ja yhdeksän prosenttia pienempi kuin vuoden 2023 syyskuussa.
 
Kuluvan vuoden tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan laskevan seuraavan puolen vuoden aikana.
 
Teknologiateollisuuden henkilöstömäärä Suomessa oli syyskuun lopussa 0,4 prosenttia pienempi kuin kesäkuun lopussa. Henkilöstöä oli syyskuun lopussa noin 330 900. Teknologiateollisuuden henkilöstötiedustelun perusteella syyskuun lopussa oli lomautusjärjestelyiden piirissä noin 20 500 henkilöä.
 
Uuden henkilöstön rekrytoinnit laskivat. Rekrytointeja oli yhteensä 7 600. Yrityksestä riippuen henkilöstöä joko lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä ja työpaikkaa vaihtaneita.

Teknologiateollisuuden henkilöstömäärän kehitys Suomessa ja rekrytointien määrät (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Henkilöstöstä yli 20 500 lomautusjärjestelyiden piirissä 30.9.2024.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:48
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden yritysten saamat tarjouspyynnöt Suomessa, saldoluku (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Viimeisin kyselyajankohta lokakuu 2024. Negatiivinen saldoluku viittaa kysynnän heikentymiseen kolme kuukautta sitten vallinneeseen tilanteeseen nähden.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:43
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset Suomessa (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto heinä-syyskuu 2024.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:58
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset Suomessa, uusimman kvartaalin muutosprosentit (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:58
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden tilauskanta Suomessa (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto 30.9.2024.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:56
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden tilauskanta Suomessa, uusimman kvartaalin muutosprosentit (Talousnäkymät marraskuu 2024)

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 7.11.2024 klo 20:56
Katso tarkemmat tiedot

Teknologiateollisuuden näkymät päätoimialoilla

TALOUSNÄKYMÄT 4 | 2024

Tiedot perustuvat tilanteeseen 8.11.2024
Pääekonomisti Petteri Rautaporras, puh. 050 304 2220
Ekonomisti Hanne Mikkonen, puh. 044 0296 152
Lisätietoa teknologiateollisuuden liikevaihdon, viennin, investointien, henkilöstön ja
tuottajahintojen kehityksestä löydät Tilastot-osiosta.

Lataa kaikki raportin kuviot power point -muodossa tästä linkistä.

Lataa Teknologiateollisuuden talousnäkymät 4/2024 raportin tiedotustilaisuuden materiaali tästä linkistä.

Talousnäkymien vanhemmat raportit löydät täältä >>

Seuraava Talousnäkymät -raportti julkaistaan ke 12.2.2025 klo 11.00.