Siirry sisältöön

Elektroniikka ja sähköteollisuus Suomessa

Kaksi työntekijää työskentelee elektroniikan parissa

Uusien tilausten arvo vahvistui hieman

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden (tietoliikennelaitteet, sähkökoneet, terveysteknologia) yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 11 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Vuonna 2024 liikevaihtoa kertyi Suomessa kaikkiaan noin 22 miljardia euroa.

Kuluvan vuoden tammi–huhtikuussa elektroniikka- ja sähköteollisuuden liikevaihto oli kuusi prosenttia korkeampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa sekä uusien tilausten että tilauskannan arvo nousivat huhti–kesäkuussa edelliseen neljännekseen verrattuna. Alalle ovat viime vuosina olleet tyypillisiä voimakkaat tilausvaihtelut vuosineljännesten välillä.

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia huhti–kesäkuussa euroina 12 prosenttia enemmän kuin tammi–maaliskuussa ja 15 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2024.

Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa 10 prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa ja 15 prosenttia suurempi kuin vuoden 2024 kesäkuussa.

Vuoden alkupuoliskon tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuoden 2025 aikana.

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli kesäkuun lopussa sama kuin maaliskuun lopussa. Henkilöstöä oli kesäkuussa noin 44 000.

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa (Talousnäkymät elokuu 2025)

Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto huhti–kesäkuu 2025.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset
Päivitetty 4.8.2025 klo 9:25
Katso tarkemmat tiedot

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa, uusimman kvartaalin muutosprosentit (Talousnäkymät elokuu 2025)

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 4.8.2025 klo 9:25
Katso tarkemmat tiedot

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa (Talousnäkymät elokuu 2025)

Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto 30.6.2025.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset
Päivitetty 4.8.2025 klo 9:27
Katso tarkemmat tiedot

Elektroniikka ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa, uusimman kvartaalin muutosprosentit (Talousnäkymät elokuu 2025)

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu
Päivitetty 4.8.2025 klo 9:28
Katso tarkemmat tiedot