Talousnäkymät 2/2025

Maailman ja Suomen talouden näkymät
Trumpin “vapautuksen päivä” käänsi hyvin alkaneen vuoden valtavaksi epävarmuudeksi
Julkaistu 7.5.2025
Valtava epävarmuus on pelin henki suomalaisessa teknologiateollisuudessa vuoden alkupuoliskolla. Maaliskuussa saimme teknologiateollisuudesta ensimmäisen kerran positiivisia tietoja TeknoBaro-jäsenkyselyssä. Suhdannetilanne näytti vihdoinkin alkaneen kääntyä paremmaksi. Alkoi näyttää siltä, että tästä vuodesta todellakin tulisi parempi kuin edellisestä. Sitten koitti ”vapautuksen päivä” ja kaikki ennusteet sai heittää roskakoriin. Epävarmuus leimaa tällä hetkellä aivan kaikkea. Valtavan epävarmuuden vallitessa investointeja lykätään: tämä on myrkkyä suomalaiselle teknologiateollisuudelle.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF laski huomattavasti ennustettaan maailmantalouden kasvulle huhtikuun ennusteessaan verrattuna aiempaan, tammikuussa julkaistuun ennusteeseen. Maailman talouden näkymät ovat muuttuneet olennaisesti muutaman kuukauden sisään. IMF nostaa kasvuennusteiden heikkenemisen keskeiseksi syyksi poliittisen epävarmuuden dramaattisen kasvun. Mielenkiintoinen nyanssi ennusteessa on, että Yhdysvaltojen presidenttiä Donald Trumpia ei mainita nimeltä ennusteessa lainkaan. Syynä lienee, että IMF pelkää Trumpin kostoa tavalla tai toisella, jos häntä syytettäisiin kasvun hyytymisestä suoraan.
Tammikuussa IMF ennusti maailmantalouden kasvuksi kuluvana vuotena 3,3 prosenttia. Huhtikuun tuoreessa ennusteessa kasvuksi ennakoidaan enää 2,8 prosenttia. Puolen prosenttiyksikön pudotus maailmantalouden kasvussa tarkoittaisi toteutuessaan massiivista kysynnän heikkenemistä globaalisti. Erityisesti Yhdysvaltojen kasvun ennakoidaan heikkenevän erityisen voimakkaasti. IMF leikkasi Yhdysvaltojen kasvuennustetta peräti 0,9 prosenttiyksikköä. Maailman suurimman talouden kasvun hyytymisellä näin voimakkaasti on suuri merkitys koko globaaliin talouteen.
Myös euroalueen kasvuennusteita laskettiin, mutta niukemmin kuin Yhdysvaltojen. Toisaalta kasvuarviot olivat jo valmiiksi hyvin matalalla tasolla.
Kasvuennusteita vuosille 2025 ja 2026 (lähde: IMF) | Ennuste 2025 (01/2025) | Ennuste 2025 (04/2025) | Ennuste 2026 (01/2025) | Ennuste 2026 (04/2025) |
USA | 2,7 % | 1,8 % | 2,1 % | 1,7 % |
Euroalue | 1,0 % | 0,8 % | 1,4 % | 1,2 % |
Kiina | 4,6 % | 4,0 % | 4,5 % | 4,0 % |
Tilanteesta tekee lähes traagisen se tosiasia, että Yhdysvaltojen talous oli erittäin hyvässä vedossa Trumpin kauden alussa. Takana oli vahva kasvun vuosi, tälle ja ensi vuodelle ennustettiin todella vahvaa kasvua, inflaatio oli saatu kuriin ja käytännössä täystyöllisyys vallitsi.
Trump on onnistunut muutamassa kuukaudessa muuttamaan tilanteen lähes täysin. Viime viikolla julkaistujen ennakkotietojen mukaan Yhdysvaltojen BKT:n neljännesmuutos on 0,1 prosenttia pakkasella vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Siis jo pelkkä valtava epävarmuus tulevista tulleista sai Yhdysvaltojen talouden hyytymään nollakasvuun. Huhtikuun alun ”vapautuksen päivän” jälkeen seuraukset mm. finanssimarkkinoilla ovat olleet huomattavia. Lienee kohtalaisen turvallista olettaa, että myös toisesta vuosineljänneksestä tulee Yhdysvalloissa hyvin vaikea. Alkaakin näyttää todennäköiseltä, että maailman suurin talous vajoaa taantumaan vuoden alkupuoliskolla.
Ostopäällikköindeksi, Yhdysvallat ja euroalue (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Koko elinkeinoelämän (teollisuus+palvelut) ostopäällikköindeksi, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.
Ostopäällikköindeksi, Yhdysvallat, teollisuus ja palvelut (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.
Todettakoon tässä kohtaa, että talouden ennustaminen on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta. Koko maailmantalouden suunta riippuu Trumpin – toistaiseksi täysin sattumanvaraisilta vaikuttavista – päätöksistä. Kasvuennusteille ei kannatakaan nyt antaa erityisen suurta painoarvoa. Niiden arvo on parhaimmillaan skenaariopohdinnoissa: jos Trump päättää näin, voisi se tarkoittaa taloudelle tätä.
Euroopan teollisuudessa vaikeudet jatkuvat
Euroopan teollisuudessa on odotettu käännettä parempaan jo yli kahden vuoden ajan. Kuluvan vuoden alkupuolella on ollut ostopäällikköindeksien perusteella vihdoinkin nähtävissä joitakin merkkejä mahdollisesta käänteestä parempaan. Yritysten odotukset ovat vähitellen parantuneet, henkilöstömäärän lasku näytti pysähtyneen ja kysyntä piristyneen.
Aivan tuoreimmat tiedot huhtikuulta viittaavat kuitenkin tilanteen joiltain osin jälleen heikentyneen. Erityisesti odotukset tulevaisuudesta ovat muuttuneet jälleen huonompaan suuntaan. Samoin kysyntä vaikuttaa jälleen heikentyneen huhtikuussa.
Yritysten reaktio on luonnollisesti täysin ymmärrettävä. On aivan odotusten mukaista, että yrityksiä vaivaava valtava epävarmuus heijastuu elinkeinoelämän odotuksiin.
Toisaalta Euroopan ostopäällikköindeksien perusteella voisi päätellä myös, että vaikka yritysten reaktiot ovat odotusten mukaisia, ne eivät loppujen lopuksi ole kuitenkaan erityisen voimakkaita. Tunnelmaa voisi kuvata huolestuneen odottavana.
Yhdysvalloissa ostopäällikköindeksien arvot ovat alkuvuoden aikana heiluneet varsin voimakkaasti. Tämä kertoo suuresta epävarmuudesta. Yhdysvaltalaiset yritykset eivät siis oikein osaa sanoa, onko tilanne hyvä vai huono. Aivan viimeisimmät tiedot Yhdysvaltojen ostopäällikköindekseistä viittaavat kasvun selvään hidastumiseen. Toisaalta ne ennakoivat kuitenkin edelleen kasvua. Kuten edellä todettiin, ennakkotiedot viittaavat Yhdysvaltojen talouden supistuneen alkuvuonna. Yritykset siis vaikuttaisivat olevan optimistisempia kuin tilanne todellisuudessa onkaan.
Ostopäällikköindeksi, euroalue, teollisuus ja palvelualat (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teollisuuden ja palveluiden ostopäällikköindeksi euroalueella, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.
Teollisuuden ostopäällikköindeksejä (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teollisuuden ostopäällikköindeksejä, yli 50 pisteen arvo indikoi kasvua.
Talouden ennustaminen käytännössä mahdotonta
Talousennusteiden tekeminen on nyt erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta. Yksittäisten ns. piste-estimaattien (kuten BKT ennuste) tekeminen kymmenyksien tarkkuudella on tällä hetkellä hieman hyödytöntä. Hyödyllisempää on rakentaa tiettyjen ennakko-odotusten mukaisia skenaarioita ja arvioida ennustemallien perusteella, mitä taloudelle tapahtuisi kulloisissakin olosuhteissa.
Trump julkisti laajat tullit käytännössä koko maailmalle vapautuksen päivässään huhtikuun alussa. Hetki tämän jälkeen Euroopan tulleille laitettiin aikalisä, mutta Kiinan tulleja korotettiin dramaattisesti. Trump on myös flirttaillut ajatuksella Yhdysvaltojen keskuspankin itsenäisyyden viemisellä.
Kaikki tämän tapaiset nopeat mutta vaikutuksiltaan massiiviset päätökset tekevät ennakoimisesta vaikeaa. Ennustamista vaikeuttaa merkittävästi myös se, että globaalin kaupankäynnin pelisääntöjen muuttaminen johtaa erittäin komplekseihin vaikutuksiin ympäri maapalloa.
Esimerkkinä ilmiön kompleksisuudesta voisi olla vaikka seuraava: Äkkiseltään voisi ajatella, että Euroopalle asetetut tullit tarkoittavat automaattisesti amerikkalaisen kysynnän heikkenemistä Euroopassa. Mutta jos tilanne onkin se, että tullit ovat Euroopalle 10, Aasialle 40 ja Kiinalle 100 prosenttia, onkin lopputulos itse asiassa se, että Euroopan kilpailukyky verrattuna aasialaisiin ja kiinalaisiin kilpailijoihin saattaa parantua amerikkalaisen asiakkaan näkökulmasta.
Edellä mainitusta mahdollisesta positiivisesta vaikutuksesta huolimatta on kuitenkin itsestään selvää, että kokonaisvaikutus tulleista on taloudelle selvästi negatiivinen.
Inflaatio ja ohjauskorot USA:ssa, euromaissa ja Suomessa (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Kuluttajahintojen muutos vuoden takaiseen & keskuspankkien ohjauskorko, %
Teollisuustuotanto, Suomi, Saksa, USA ja EU27 (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi, 2019=100
Valmistavan teollisuuden suhdannenäkymät kääntyivät huhtikuussa laskuun
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n huhtikuun suhdannebarometrin tulokset, erityisesti tulevaisuuden odotusten suhteen, heikkenivät hieman aiemmasta. Tulos ei ole yllättävä. Toisaalta näkymät ovat heikentyneet ehkä odotuksia vähemmän. Tuloksesta voisi vetää kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin voi päätellä, että yrityksillä ei ole vielä selkeää käsitystä siitä, mitä lopulta tulee tapahtumaan.
Lisäksi valtavan epävarmuuden vallitessa yritykset ajattelevat vielä tällä hetkellä koivistolaisittain: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Toisin sanoen yrityskentässä ei ole havaittavissa minkäänlaista paniikkimielialaa. Pikemmin tunnelmat ovat Suomen valmistavassa teollisuudessa huolestuneen odottavia.
Epävarmuus on myrkkyä investoinneille – suomalaisen teknologiateollisuuden kysyntä saattaa notkahtaa vuoden toisella vuosineljänneksellä
Vaikka tuoreimmat barometritiedot Suomesta ja Euroopasta ovat hienoisesta näkymien heikkenemistä huolimatta ehkä ennemminkin huojentavia kuin kriisiä ennakoivia, on silti syytä olla huolissaan.
Suomalainen teknologiateollisuus valmistaa paljon investointihyödykkeiksi luokiteltavia tuotteita. Tällä hetkellä taloutta ja geopolitiikkaa kalvava valtava epävarmuus on täyttä myrkkyä investoinneille. Näyttää siltä, että investointipäätöksiä laitetaan nyt laajalla rintamalla odotustilaan. Onkin iso riski sille, että kuluvan vuoden toinen vuosineljännes tulee olemaan tilausten osalta heikko.
Toivoa kuitenkin on. Talouden perusvire ja ”iso suhdannesykli” osoitti vuodenvaihteen aikoihin merkkejä käänteestä parempaan. Suomalaisessa teknologiateollisuudessa ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskertymää voi kuvata kohtalaisen hyväksi. Myös tarjouspyyntöjen määrä vaikuttaa kääntyneen kasvuun ensimmäistä kertaa vuosiin. On siis täysin mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että mikäli tullisotku päätyisi siedettävään kompromissiin maailmanlaajuisesti, investoinnit käynnistyisivät jälleen ja kasvu ja luottamus palaisivat markkinoille. Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin, että tätä tilannetta joudutaan odottamaan vielä hetki, eikä sitä toisaalta voi pitää mitenkään erityisen varmana. On syytä varautua kaikkeen.
Teollisuuden suhdannetilanne ja suhdannenäkymät (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teollisuuden suhdannetilanne, saldoluku
Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa päätoimialoittain (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Kausipuhdistetut teollisuuden ja palveluiden liikevaihtokuvaajat, indeksi 2010=100
Teknologiateollisuuden liikevaihto, muutosprosentit (Talousnäkymät toukokuu 2025)
TeknoBaro-kysely: Yleinen epävarmuus aiheuttaa suurempaa hallaa kuin tullien suorat vaikutukset
Teknologiateollisuus selvitti kauppapoliittisen myrskyn vaikutuksia jäsenyrityksiinsä kyselyllä huhti–toukokuun vaihteessa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 40 prosentilla on suoraa vientiä Yhdysvaltoihin. Toistaiseksi tullien ja tullipuheiden vaikutukset ovat vielä maltillisia, noin puolet yrityksistä ei ole vielä havainnut vaikutuksia. Huolestuttavinta on, että vastaajista kolmanneksen mukaan asiakkaat ovat lykänneet investointipäätöksiä. Toimenpiteiden suhteen yritykset ovat odottavalla kannalla eivätkä ole ryhtyneet vielä merkittäviin toimenpiteisiin. Suoraa vientiä Yhdysvaltoihin tekevistä osa on jo alkanut neuvotella hintamuutoksista sopimuksiin.
Yritysten arvioiden mukaan mahdolliset pysyvät, kaikkea kauppaa koskevat tullit aiheuttaisivat liikevaihdolle hallaa tänä vuonna. Kymmenen prosentin tullit laskisivat toimialan liikevaihtoa arviolta kahdesta kolmeen prosenttia. 25 prosentin tullit voisivat syödä liikevaihdosta jopa seitsemän prosenttia. Tarkkojen vaikutusarvioiden tekeminen alati muuttuvassa tilanteessa on vaikeaa ja epävarmaa. Suunta on kuitenkin selvä: tullit vaikuttavat negatiivisesti suomalaisiin teknologiateollisuuden yrityksiin.
Millaisia vaikutuksia tullit ja tullipuheet ovat tähän mennessä aiheuttaneet yrityksellenne? (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Vastaaja sai valita useita
Yritysten arvio tullien vaikutuksesta liikevaihtoon, keskiarvo (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Keskimääräinen yritysten arvioima liikevaihtomuutos (kaikkien vastausten keskiarvo).
Yritysten arvio tullien vaikutuksesta liikevaihtoon, summa (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Yhteenlaskettu kaikkien vastaajien liikevaihtosumman muutos eri skenaarioissa.
Mistä eri kauppasotaan liittyvistä ilmiöistä negatiivinen vaikutus muodostuu? Pyysimme yrityksiä laittamaan eri ilmiöt tärkeysjärjestykseen. Yritysten mukaan liikevaihtoon vuonna 2025 negatiivisesti vaikuttavat tekijät ovat tärkeysjärjestyksessä seuraavat:
- Erilaiset välilliset vaikutukset, eli yleinen epävarmuus, investointien lykkääntyminen, kysynnän heikentyminen (42 % vastaajista valitsi tärkeimmäksi)
- Välilliset vaikutukset asiakkaiden viennin kautta (34 % vastaajista valitsi tärkeimmäksi)
- Suoran Yhdysvaltojen viennin vaikutus (24 % vastaajista valitsi tärkeimmäksi)
Tulokset puhuvat sen puolesta, että itse tullien ohella jopa merkittävämpi ongelma on yleinen epävarmuus, joka saa yritykset ja asiakkaat varovaiseksi.
Vaikka tilanne on kaoottinen ja epävarma, yritysten avokommenteissa nousee esiin joitakin toivonkipinöitä. Trump on määrännyt Aasiaan korkeampia tulleja kuin EU-maille, ja tämä saattaa lopulta parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailuasetelmaa Yhdysvalloissa. Monet hakevat nyt aktiivisesti uusia vientimarkkinoita: yritykset tähyävät muun muassa Kanadaan, Intiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Monet näkevät nyt myös mahdollisuuden Euroopan nousulle: Eurooppa alkaa panostaa enemmän omavaraisuuteen ja tämä voi lisätä eurooppalaista kysyntää. Yritykset ovat myös havainneet merkkejä siitä, että esimerkiksi kiinalaiselle valmistukselle halutaan etsiä vaihtoehtoja Euroopasta.
Voit lukea TeknoBaron tuloksista laajemmin Hanne Mikkosen analyysistä.
Teknologiateollisuus Suomessa
Teknologiateollisuuden tilauskertymä kohtalaisella tasolla ensimmäisellä vuosineljänneksellä
Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto laski Suomessa vuonna 2024 noin prosentin verrattuna vuoteen 2023. Liikevaihto laski kone- ja metallituoteteollisuudessa sekä metallien jalostuksessa. Liikevaihto kasvoi elektroniikka- ja sähköteollisuudessa, tietotekniikka-alalla sekä suunnittelu- ja konsultointialalla. Vuonna 2024 liikevaihtoa kertyi Suomessa kaikkiaan noin 98 miljardia euroa. Liikevaihtoa painoi vuonna 2024 sekä tuotantomäärien supistuminen että tuottajahintojen lasku.
Saatujen uusien tilausten arvo oli tammi–maaliskuussa 25 prosenttia pienempi kuin edellisellä neljänneksellä mutta 9 prosenttia suurempi kuin vuoden 2024 vastaavalla ajanjaksolla. Tilausten isoa laskua selittää suurelta osin edelliselle neljännekselle kohdistunut, arvoltaan erittäin suuri, laivatilaus. Isosta negatiivisesta neljännesmuutoksesta huolimatta voi ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskertymää kuvata kohtalaisen hyväksi. Vuoden alun tilauskertymä oli hyvä verrattuna viime vuoden aiempien vuosineljännesten tilauskertymiin.
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset Suomessa (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto tammi–maaliskuu 2025.
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset Suomessa, uusimman kvartaalin muutosprosentit (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teknologiateollisuuden tilauskanta Suomessa (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto 31.3.2025
Teknologiateollisuuden tilauskanta Suomessa, uusimman kvartaalin muutosprosentit (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Tarjouspyyntökyselyn saldoluku oli huhtikuussa +7. Saldoluku nousi positiiviseksi ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen. Positiivisen saldoluvun voi tulkita tarkoittavan kysynnän alkaneen lopulta osoittaa merkkejä parantumisesta. Toiveikkuutta tuo myös se, että saldoluku on positiivinen siitä huolimatta, että valtaosa vastauksista on saatu ”vapautuksen päivän” tulliuutisten jälkeen.
Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa prosentin pienempi kuin joulukuun lopussa mutta seitsemän prosenttia suurempi kuin vuoden 2024 maaliskuussa.
Vuodenvaihteen ympäryksen tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan kääntyvän vähitellen nousuun kuluvan vuoden aikana.
Teknologiateollisuuden yritysten saamat tarjouspyynnöt Suomessa, saldoluku (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Viimeisin kyselyajankohta huhtikuu 2025. Negatiivinen saldoluku viittaa kysynnän heikentymiseen kolme kuukautta sitten vallinneeseen tilanteeseen nähden.
Teknologiateollisuuden tavaravienti Yhdysvaltoihin ja EU-maihin 2024 (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teknologiateollisuuden henkilöstömäärä Suomessa oli maaliskuun lopussa sama kuin joulukuun lopussa. Henkilöstöä oli maaliskuun lopussa noin 328 000. Henkilöstötiedustelun perusteella lomautusjärjestelyiden piirissä oli maaliskuun lopussa noin 16 000 henkilöä.
Uuden henkilöstön rekrytoinnit olivat tammi–maaliskuussa maltillisella tasolla. Rekrytointeja oli yhteensä 8 000. Yrityksestä riippuen henkilöstöä joko lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä ja työpaikkaa vaihtaneita.
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla
Henkilöstömäärä laski hieman sekä Suomessa että ulkomailla vuonna 2024
Suomalaisilla teknologiateollisuuden yrityksillä oli vuonna 2024 henkilöstöä keskimäärin kaikkiaan 598 000, joista kotimaassa työskenteli 331 000 ja ulkomailla 267 000. Suomessa henkilöstömäärä laski viime vuonna 1,1 prosenttia eli noin 3 700 hengellä. Tytäryrityksissä ulkomailla henkilöstömäärä laski 4,5 prosenttia eli noin 12 500 henkilöllä.
Teknologiateollisuuden neljännesvuosikyselyn mukaan henkilöstömäärä oli maaliskuun lopussa sama kuin viime vuoden joulukuussa. Alan yritykset työllistivät maaliskuun lopussa Suomessa noin 328 300 henkilöä.
Henkilöstön määrä ulkomaisissa tytäryrityksissä laski elektroniikka- ja sähköteollisuudessa 11 prosenttia, metallien jalostuksessa 1,6 prosenttia, suunnittelu- ja konsulttialalla 19 prosenttia ja tietotekniikka-alalla 11 prosenttia. Henkilöstön määrä ulkomailla kasvoi kone- ja metallituoteteollisuudessa 0,8 prosenttia. Maantieteellisesti tarkasteltuna teknologiateollisuuden henkilöstömäärä laski kaikissa maanosissa. Eniten Lähi-Idässä ja Afrikassa (20 prosenttia) sekä Euroopassa (5 prosenttia). Aasiassa henkilöstömäärä laski 4 prosenttia, Latinalaisessa Amerikassa 1,9 prosenttia ja Pohjois-Amerikassa 0,3 prosenttia.
Henkilöstömäärien muutoksiin ulkomailla vaikuttivat myös viime vuonna merkittävät yritysjärjestelyt.
Henkilöstön sijoittumisessa alueittain ei ole tapahtunut juuri muutoksia viime vuosina. Lähes puolet (44 %) sijaitsee Euroopassa ja yli kolmannes Aasiassa (suurimpina Kiina ja Intia).
Tytäryritysten henkilöstömäärältään kymmenen suurinta sijaintimaata olivat vuonna 2024: Kiina (40 400), Intia (34 000), Yhdysvallat (26 100), Saksa (18 400), Puola (15 200), Ruotsi (13 700), Ranska (9 800), Iso-Britannia (7 500), Norja (6 400) ja Italia (6 300).
Teknologiateollisuuden henkilöstömäärän kehitys Suomessa ja rekrytointien määrät (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Henkilöstöstä 16 300 lomautusjärjestelyiden piirissä 31.3.2025
Teknologiateollisuuden henkilöstö (Talousnäkymät toukokuu 2025)
2025 henkilöstömäärä 31.3. tilanteen mukaan
Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla päätoimialoittain (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla maittain, henkilöstön määrä (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Tiedot vuodelta 2024, yhteensä 267 000 henkilöä.
Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla maittain, maan %-osuus (Talousnäkymät toukokuu 2025)
Tiedot vuodelta 2024, yhteensä 267 000 henkilöä.
Teknologiateollisuus keräsi jäsenyrityksiltään maalis−huhtikuussa 2025 tietoa siitä, kuinka paljon Suomessa toimivien konserniyritysten/yritysten ulkomailla sijaitsevat tytäryritykset työllistävät. Tiedot koskevat vuoden 2024 loppua. Ulkomaisilla tytäryrityksillä tarkoitetaan yrityksiä, joista Suomessa sijaitseva yritys omistaa vähintään 50 prosenttia. Henkilöstömäärä voi kasvaa tai laskea ulkomailla yritysostojen/-myyntien, toiminnan laajenemisen/supistumisen tai omistusosuuden suurenemisen/pienenemisen seurauksena. Neljännesvuosiseurannan yhteydessä tiedusteltiin henkilöstön määrää Suomessa vuoden 2025 maaliskuun lopun tilanteen mukaan. Erikseen kerättiin tietoa lomautettujen jarekrytoitujen määrästä.
Teknologiateollisuuden näkymät päätoimialoilla
TALOUSNÄKYMÄT 2 | 2025
Tiedot perustuvat tilanteeseen 7.5.2025
Lisätietoa teknologiateollisuuden liikevaihdon, viennin, investointien, henkilöstön ja
tuottajahintojen kehityksestä löydät Tilastot-osiosta.
Lataa kaikki raportin kuviot power point -muodossa tästä linkistä.
Lataa raportin julkistustilaisuuden esitys tästä linkistä.
Talousnäkymien vanhemmat raportit löydät täältä >>
Seuraava Talousnäkymät -raportti julkaistaan to 7.8.2025 klo 10.00.
Lisätietoja

Rautaporras Petteri
Johtaja, pääekonomisti – Talouden kehitys ja investoinnit Teknologiateollisuus ry
Mikkonen Hanne
Ekonomisti – Talouden kehitys ja investoinnit Teknologiateollisuus ry1 800
Jäsenyritystä
99
Mrd. Liikevaihto 2024
331 t.
Henkilöä töissä
5
Päätoimialaa