Suomalaisen työn kilpailukyvystä on pidettävä huolta

Suomi tarvitsee vahvaa vientiä, jotta talous kasvaa ja syntyy edellytykset hyvinvoinnin kasvulle. Viennin vetäminen puolestaan edellyttää, että suomalainen työ on hinnoiteltu kilpailukykyisesti kansainvälisessä vertailussa.

Finanssikriisin jälkeiset taantumavuodet ja toisaalta ennen koronakriisiä koettu kasvu osoittavat, että Suomen vientimenestyksellä ja hyvinvoinnin kasvulla on syvä kohtalonyhteys. Kun vienti ei vedä, ei talouskaan kasva ja päinvastoin.

Vientiyritykset kilpailevat globaaleilla markkinoilla. Suomalainen vientiyritys ei siis kilpaile pelkästään naapuriyrityksen kanssa vaan periaatteessa kaikkien maailman saman alan yritysten kanssa. Jotta yritys saa myyntiä, sen täytyy olla asiakkaalleen kokonaisuudessaan maailman paras vaihtoehto. Kokonaisarvioon liittyy monia seikkoja, mutta hinta on luonnollisesti yksi merkittävä tekijä.

Suomalaisten yritysten tuotteiden ja palvelujen tulee siis olla hinnaltaan kilpailukykyisiä globaaleilla markkinoilla. Työmarkkinoiden näkökulmasta tämä tarkoittaa, että työvoimakustannusten kehitys ei voi olla liian korkea suhteutettuna kilpailijamaiden kehitykseen.

Vientisektorin kustannuksiin vaikuttaa sen omien työvoimakustannusten lisäksi merkittävästi myös se, kuinka työvoimakustannukset kehittyvät kotimarkkinayrityksissä eli ns. suljetulla sektorilla. Tämä johtuu siitä, että vientiyritykset ostavat merkittävän määrän palveluita ja tavaroita kotimarkkinayrityksiltä ja niiden kustannuksista taas useimmiten valtaosa on työvoimakustannuksia.

Tarvitaan nopeaa reagointikykyä

Suomalaisen työn hinnasta sovitaan vielä nykyisin laajasti liittojen kollektiivisopimuksilla. Tällaisessa toimintaympäristössä on tärkeää, että työmarkkinatoimijoilla on kyky reagoida riittävän nopeasti ja tarmokkaasti muutoksiin kustannuskilpailukyvyssä. Mikäli sopeutumiskyky puuttuu, työmarkkinoiden epätasapaino näkyy mm. tarpeettoman korkeana työttömyytenä.

Finanssikriisin jälkeinen aika oli Suomessa vaikeaa. Työmarkkinat sopeutuivat hitaasti taloudelliseen tilanteeseen, ja kustannuskilpailukyky pysyi heikkona. Tämä vaikeutti merkittävästi taantumasta toipumista. Työmarkkinoiden ja erityisesti palkanmuodostuksen pitäisi reagoida herkemmin reaalitalouden muutoksiin.

Parhaiten suomalaisen työn kilpailukykyä tukee mahdollisimman yrityskohtainen palkanmuodostus, jolloin palkoista sovitaan yrityksissä. Tällöin voidaan ottaa huomioon niin yrityksen kuin henkilöstön tarpeet sekä liiketoiminnan taloudelliset reunaehdot. Nopeasti sopeutuvat ja dynaamiset työmarkkinat nopeuttaisivat merkittävästi myös talouden toipumista mm. koronakriisin kaltaisista yllättävistä negatiivisista talousshokeista.