Työmarkkinapöytien omat säännöt
Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen hymähtää kysymykseen siitä, saako hän työssään koskaan onnistumisen elämyksiä. Tovin mietittyään hän vastaa viime vuosien olleen talouden kannalta niin vaikeita, ettei heti muista tilannetta, jossa olisi voinut sanoa asioiden menneen oikein hienosti.
”Siihen vaikuttaa myös se, että tämä on kompromissien hakemista. Koskaan ei synny sellaista ratkaisua, mikä olisi optimaalinen. Kompromisseihin sisältyy myös luopumista”, Inkeroinen muistuttaa.
Mitä kompromissivalmiuksien lisäksi vaaditaan, että neuvotteluissa päästään tyydyttävään lopputulokseen?
”Taustojen tunteminen on tärkeää. Työmarkkinatoiminta pitäisi aina rakentaa talouden asettamista vaatimuksista sekä yritysten ja työpaikkojen tarpeista käsin.”
Vaikka työmarkkinaneuvotteluja käydään järjestöjen välillä, niitä kuitenkin käyvät henkilöt omine erityispiirteineen. Mikä on persoonien merkitys neuvotteluprosessissa?
”Kyllä ne ovat oleellisia tekijöitä. Tärkeää on ensinnäkin se, että henkilöiden välinen kommunikaatio pelaa. Keskeistä on luottamus neuvottelukumppaniin. Näissä hommissa ei pysty vedättämään. Ei kannata edes kokeilla, sillä niin toimimalla menettäisi toimintaedellytyksensä”, Inkeroinen sanoo. Hän korostaa, että vaikka pääneuvottelijat näkyvät julkisuudessa, neuvotteluprosessiin osallistuu kymmeniä henkilöitä. Kyse on tiimityöstä.
Poissa julkisuudesta
Inkeroisen mukaan mitä vähemmän neuvoteltavia asioita käsitellään julkisuudessa ja mitä vähemmän niistä annetaan lausuntoja julkisuuteen, sitä parempi.
”Teknologiateollisuus neuvottelukumppaneineen on onnistunut rauhoittamaan neuvottelut julkiselta nokittelulta kokonaan”, hän kiittelee.
Työmarkkinaneuvotteluista puhutaan joskus teatterina. Julkisuuteen on myös iskostunut sanonta, jolla kuvataan viimehetkiin venyviä neuvotteluita: ”pilli ei vihellä, ennen kuin paine on riittävän kova”. Kuinka hyvin sopimusneuvotteluista julkisuuteen välittynyt kuva vastaa todellisuutta?
”Se on vain jäävuoren huippu, kun väsyneet neuvottelijat kertovat ratkaisusta yön pimeinä hetkinä televisiokameroiden edessä. Tämä on parhaimmillaan hyvin systemaattista; neuvotteluprosessi organisoidaan ja aikataulutetaan.”
Luottamuselimet päättävät
Työmarkkinajärjestöjen kanssakäyminen ei myöskään ole niin syklistä, kuin ulospäin vaikuttaa. Teknologiateollisuudessa käytännöksi on vakiintunut niin sanottu jatkuvan neuvottelun periaate.
”Mitä enemmän sopimuskautta saadaan käytettyä hyväksi ratkaisujen synnyttämiseen, sitä parempi. Se lisää vaikeuskerrointa, jos mennään kalkkiviivoille asetetulle takarajalle asti.”
Neuvottelussa on kuitenkin aina niitä isoja asioita, jotka eivät vain ratkea, ennen kuin se paine on riittävän kova ja neuvottelujen takaraja lähestyy. Silloin katsotaan mihin asti molemmat osapuolet ovat valmiita venymään. Välillä yhteiseen näkemykseen ei päästä ja valtakunnansovittelijalle meneminen on välttämätöntä.
"Bulevardille ei kuitenkaan pidä mennä yrittämättä ja täysin avoimessa tilanteessa. Silloin sovittelijan tehtävä on mahdoton. Avoimia kysymyksiä pitää olla mahdollisimman vähän."
Inkeroinen korostaa, että lopullisen päätöksen neuvottelutuloksesta tekee molemmilla puolilla aina päätöksentekoelimet.
”On tärkeää, että päättäjät ovat koko ajan reaaliajassa tietoisia siitä, mistä neuvotellaan ja millainen sopimus on kenties syntymässä. Ne ovat vaikeita tilanteita, jos hallinnolta tuleekin yllätyksiä, joka laittaa asiat uusiksi. Niitä tilanteita pitää välttää.”
Tämä artikkeli on jatkoa Visio-lehden joulukuun numerossa ilmestyneelle Eeva-Liisa Inkeroisen haastattelulle.
Artikkeli julkaistaan myös Visio-uutiskirjeessä, jonka voit tilata täältä.
