Timo Pesonen

Suomen kokenein vallankäyttäjä Brysselissä sanoo sen, mitä moni ei halua kuulla – ilman työperäistä maahanmuuttoa elintaso alkaa laskea joka jäsenmaassa

BRYSSEL. Timo Pesonen johtaa yhtä Euroopan komission suurimmista pääosastoista. Hän on Brysselin vaikutusvaltaisimpia suomalaisia. Suomen pitäisi rummuttaa omia kärkihankkeitaan Brysselissä paljon reippaammin. Ja ei olisi pahitteeksi sekään, jos suomalaisyritykset olisivat aloitteellisempia, evästää Pesonen.

”1990-luvun alussa kukaan ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin käynyt nuori suomalaisdiplomaatti ei halunnut Brysseliin. Olin ainoa. Muut pyrkivät isoihin pääkaupunkeihin ja kaukomaille”, muistelee komission sisämarkkinoiden, teollisuuden ja yrittäjyyden pääosastoa johtava Timo Pesonen ja tilaa sivulauseessa tarjoilijalta kupin mustaa teetä.

EU-kortteleiden kuppiloissa on taas täyttä ja äänekästä. Kadut ovat tukossa autoista ja taivas on harmaa. Brysselissä on palattu arkeen.

Tätä EU-arkea Pesonen on elänyt jo lähes kolme vuosikymmentä. Hän on kiistatta komission kokenein suomalainen ja yksi EU-ympyröiden vaikutusvaltaisimmista suomalaisista. Pääosaston pääjohtaja tulee komission hierarkiassa heti komissaarin jälkeen.

Lisäksi Pesosella on runsaasti epäsuoraa valtaa junailla asioita. Häntä kuvaillaan ”Brysselin vanhojen kettujen ketuksi” ja ”superverkottujaksi”, joka ”tuntee kaikki ja tietää kaiken”.

Vähemmän sääntelyä ja ylimielisyyttä

Mutta miksi nuori Pesonen haki Brysseliin? Eihän Suomi ollut 1991 edes EU-jäsenmaa, käynnissä olivat vasta ETA-neuvottelut.

”Haistoin, että integraatiokehitys etenee ja että suhteemme EU:hun ei ole pelkkää kauppapolitiikkaa. Suomella oli laajempi mahdollisuus päästä eurooppalaisiin pöytiin täysin ennennäkemättömällä tavalla. Silloinen esimieheni, ulkoministeriön osastopäällikkö Antti Satuli kannusti minua tarttumaan integraatiokehitykseen”, kertaa Pesonen.

Siitä kaikki alkoi. Ensimmäiseksi Pesonen pääsi komissioon kansalliseksi asiantuntijaksi ja sitten läpi ensimmäisistä EU-virkamiesten rekrytointikilpailuista, joihin Suomi sai osallistua.

Välillä Pesonen työskenteli Suomessa. Ensin pääministeri Paavo Lipposen ulkopoliittisena neuvonantajana, ja sitten komission Suomen edustuston virkaatekevänä päällikkönä.

”Palasin Brysseliin, kun Olli Rehn valittiin komissaariksi vuonna 2004.”

Kouvolasta kotoisin oleva Pesonen on kärjessä myös mitattaessa, kuka on istunut eniten komission kollegion kokouksissa. Hänen mukaansa jokainen laajentuminen on muuttanut komission toimintatapaa.

Mikä kollegio?
Kollegio on komission poliittinen johto eli komission ylin päättävä elin. Jokainen komission lainsäädäntöesitys vaatii kollegion siunauksen. Kollegio koostuu 28 komissaarista, jotka edustavat kaikkia unionin jäsenmaita. Kollegiota johtaa komission puheenjohtaja.

”Komissio on muuttunut monella tapaa parempaan suuntaan. Ennen kaikkea asenteen osalta”, painottaa Pesonen.

Ylimielinen käytös Euroopan parlamenttia ja jäsenmaita kohtaan oli arkea vielä 1990-luvulla.

”Ajateltiin, että komissio suuressa viisaudessaan säätää lakeja kaikille eurooppalaisille. Sellaista asennetta ei onneksi enää ole. Komissiossa ollaan tajuttu, että sillä tavalla ei voi toimia”, toteaa Pesonen.

Pääjohtajan mukaan toiminta on nykyään paljon keskustelevampaa.

”Enemmän kuunnellaan, haetaan vaihtoehtoja ja ratkaisuja ja sääntelyä on vähemmän. Sen linjan toivon jatkuvan myös uuden puheenjohtajan kanssa. Enemmän laatua, vähemmän määrää.”

neuvottelu

Pertti Salolainen, Esko Aho ja Erkki Liikanen keskustelemassa komission edustajien kanssa Suomen EU-jäsenyysneuvotteluiden aikaan vuonna 1994.

Konkretian puute turhauttaa

Moni pitkään komissiossa työskennellyt sanoo samaa: komission toiminta on nykyään nöyrempää ja avoimempaa. Muutos on ulkomaalaisten virkamiesten mielestä ainakin osittain Suomen ja Ruotsin ansiota. Suomi ja Ruotsi toivat mukanaan paitsi avoimuutta, myös tasa-arvoa ja ympäristöasioiden korostamista.

Pesosen aloittaessa oli normaalia kysyä, kuinka varmistamme, että asia pysyy salassa. Nyt tilanne on päinvastoin.

”Avoimuus on myös sukupolvikysymys. Alle nelikymppiset ovat kasvaneet ihan toisenlaiseen viestintäkulttuuriin.”

Koko EU on nykyään monimuotoisempi. Pesonen huomauttaa, että aiemmin jäsenmaat odottivat EU-huippukokousten alla, että Saksalta ja Ranskalta tulee yhteinen aloite.

”Nyt aloitteita sorvaavat yhdessä myös itäisen Euroopan maat tai Pohjoismaat ja baltit.”

Mutta kielenkäytön ja kasvottomuuden suhteen on Pesosenkin mielestä EU:lla vielä paljon parantamisen varaa. Kapulakieli ja usvaisilla yläkäsitteillä puhuminen tuntuu tarttuvan Brysselissä väkisin.

”Konkretian puute turhauttaa ja ihmetyttää. Toivoisin, että täällä puhuttaisiin sisällöstä ja todellisista asioista, eikä jankattaisi samoja ylätason fraaseja”, tiivisti kokemuksensa tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.), joka oli tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnan tentattavana Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmasta.

Pesonen muistuttaa, että valtaosa EU-väestä tekee töitä muulla kuin omalla äidinkielellään. Nykyisin valtakielenä on huono englanti. Ulosanti on väistämättä jäykempää ja sanavarasto suppeampi. Järkeväkin asia hautautuu jargonin alle. Pesonen heittää ilmaan esimerkkejä. Yksi hänen inhokeistaan on viitekehys  – ”eihän se tarkoita yhtään mitään”.

”Mutta kapulakielen taakse kätketään usein myös osaamattomuutta”, Pesonen huomauttaa.

Kärkihankkeita kehiin, Suomi

Jokainen komissio on aina puheenjohtajansa näköinen. Väistyvä puheenjohtaja, Jean-Claude Juncker suhtautui Pesosen mukaan komissaareihin isällisesti.  

”Junckerilla on luontaista kokemuksen ja osaamisen tuomaa auktoriteettia, jota hän mausti tunnelmaa keventävällä huumorilla.”

Uuden puheenjohtajan, Ursula von der Leyenin johtamistyyliä ei vielä tiedetä, mutta mitä mieltä Pesonen on saksalaisten kasvavasta vallasta EU:ssa?

Niin kauan kuin Saksa ja muut isot maat toimivat instituutioiden rakenteiden puitteissa, ei pienten jäsenmaiden tarvitse hänen mielestään olla huolissaan. Päätöksenteon tasapaino toimii, kunhan neuvostossa on tietty sovittu määrä ääniä, parlamentissa meppejä ja yksi komissaari ja päätöksiä ei tehdä näiden rakenteiden ulkopuolella.

”Sitä paitsi Suomella ja Saksalla on paljon yhteistä, sama linjaa löytyy ainakin talousasioissa.”

Kuka Timo Pesonen?
Euroopan komission sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosaston pääjohtaja maaliskuusta 2019.
Aiemmin komission viestintäpääosaston pääjohtaja 2015–2019.
Toiminut muun muassa Olli Rehnin kabinettipäällikkönä vuosina 2010–2014 ja vuosina 2004–2009, komission Suomen edustuston vt. päällikkönä Helsingissä, komissaari Erkki Liikasen tiedottajana ja pääministeri Paavo Lipposen erityisneuvonantajana EU-asioissa.
Koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Käynyt ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin (Kavaku).
Naimisissa, neljä lasta.

Entä Suomen oma vaikutusvalta EU:ssa? Nyt EU-puheenjohtajuuskauden takia pieni Suomi näkyy ja kuuluu EU-kortteleissa. Mutta Pesonen huomauttaa, että puheenjohtajuuskauden ulkopuolellakin voi ja pitää vaikuttaa aktiivisesti.

Suomella kannattaisi Pesosen mukaan välillä olla EU:ssa näkyviä kärkihankkeita.

”Yksin tai yhdessä parin muun jäsenmaan kanssa voisi olla erityisiä teemoja, joihin Suomi keskittyisi ja rummuttaisi niitä Brysselissä”.

Tämä nostaisi Suomen näkyvyyttä ja samalla vähentäisi EU:n kasvottomuutta kansalaisten silmissä.

”Kärkihankkeilla voitaisiin vahvistaa kotimaassa sitä viestiä, että Suomi pitää EU:ssa suomalaisten puolta ja ajaa meidän arjessa tärkeitä asioita. ”

Innovaatiopolitiikka on asia, jossa Suomella olisi Pesosen mukaan paljon annettavaa ja jossa jatkossa kannattaa pitää ääntä. Toinen esimerkki on kiertotalous. Aihe on korkealla EU:n asialistalla tällä vaalikaudella ja suomalaisyritykset ovat aidosti edelläkävijöitä kiertotaloudessa.

Yksi tämän syksyn avainsanoista on pääjohtajan mukaan ”vihreä diili” teollisuuden ja ympäristön välillä.

”Suomessa on Euroopan mittapuulla paljon puhtaan teknologian yrityksiä, jotka tarjoavat työtä ja talouskasvua suomalaisille. Myös pk-yrityksiä, ei vain näitä muutamia globaaleja kotimaisia lippulaivoja. Tätä kannattaa korostaa EU-tasolla.”

Brysselissä pääsee pitkälle omalla aktiivisuudella. Tätä Pesonen korostaa moneen otteeseen.

”Suomalaisyritysten kannattaa olla nykyistä aloitteellisempia ja aktiivisempia Brysselin suuntaan. Monella olisi paljon annettavaa ja komissiossa yritysten ratkaisuehdotuksia nyt myös kuunnellaan”, lupaa Pesonen.

Pesonen rohkaisee suomalaisia yritysjohtajia tulemaan Brysseliin ja näkemään omin silmin, miten koneisto toimii.

”Emme ole mikään kieltolaitos, joka vain estää ja kieltää asioita. Emme kiellä mitään, ellei se perustu yhdessä jäsenmaiden kanssa tehtyyn analyysiin jonkun asian vaikutuksista kansalaisille ja yrityksille”, Pesonen toteaa ja viittaa tuoreeseen kevytautokohuun.

komissio

Timo Pesonen toimi aiemmin komission viestintäpääosaston pääjohtajana.

Euroopan suomalaiset tekijät

Suomalaisille EU:n valtajärjestelmä on usein vaikea hahmottaa. Suomessa hallitusohjelman tavoitteiden asettamisen jälkeen virkamiehet ryhtyvät itsenäisesti lainvalmistelutyöhön. Näin ministerin ja virkamiehen valta on usein puolet ja puolet.

EU:ssa kuvio on mutkikkaampi. Joskus idea syntyy pääosastoissa, joskus komissaarit antavat poliittiset suuntaviivat ja komissaarin kabinetti kirjoittaa ensimmäisen periaatepaperin, jonka pohjalta lain valmistelutyö alkaa pääosastoissa. Varapuheenjohtajat ja asiasta vastaava komissaari määrittelevät kummassakin tapauksessa lakiesityksen lopullisen sisällön.

Lisäksi toisin kuin kotimaassa, EU-instituutioissa on pakollinen horisontaalinen urakierto. Brysselissä virkamiehet kiertävät tehtävästä toiseen hieman samaan tapaan kuin ulkoministeriön diplomaatit. Tänään liikenneasioiden parissa työskentelevä voi ensi vuonna hoitaa terveyspolitiikkaa.

Kolmessa EU:n lainsäädäntöinstituutiossa eli komissiossa, europarlamentissa ja neuvostossa vaikuttaa yhteensä noin tuhat suomalaista. Eniten vaikutusvaltaa on tietysti Suomen komissaarilla. Isoja vallankäyttäjiä ovat myös Suomen 13 europarlamentaarikkoa, joilla on usein enemmän valtaa kuin suomalaisilla ministereillä.

EU-huippukokouksissa päätöksiä nuijii pääministeri Antti Rinne (SDP) ja neuvoston kokouksissa valtaansa käyttävät ministerit. Samoin paljon vaikutusvaltaa on Suomen kahdella EU-suurlähettiläällä Marja Rislakilla ja Minna Kivimäellä, jotka edustavat Suomea kaikissa EU-instituutioissa, käyttävät puheoikeutta ja sijaistavat ministereitä.

Lisäksi valtaa on käsissään komissaarien kabinetti- ja varakabinettipäälliköillä sekä eri politiikkaosastojen pää- ja varapääjohtajilla. Suomella on Pesosen lisäksi kaksi muuta pääjohtajaa: komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Tiina Astola ja Euroopan petostentorjuntavirasto Olafin pääjohtaja Ville Itälä. Olaf on komission alainen virasto, joka tutkii muun muassa tullirikoksia, EU:n budjettiin liittyviä petoksia ja EU-työntekijöiden väärinkäytöksiä.

Europarlamentissa vallankahvassa ovat valiokuntien puheenjohtajat, osastojen pääjohtajat sekä poliittisten ryhmien puheenjohtajat. Neuvostossa puolestaan pääsihteeristö ja pääjohtajat. Parlamentin korkea-arvoisin suomalaisvirkamies on infrastruktuuri- ja logistiikkapääosaston pääjohtaja Leena-Maria Linnus, joka pyörittää miljardiluokan budjettia ja vastaa EU-instituution valtaisasta infrakoneistosta.

Titteli ei toki aina kerro koko totuutta. Organisaatiossa korkealla paikalla istuvalla ei välttämättä ole eniten poliittista valtaa. Muodollinen asema on edellytys tiettyjen asioiden läpisaamiselle, mutta kokemus, asiaosaaminen ja ennen kaikkea verkostot ovat Brysselissä vähintään yhtä tärkeitä.

Alemman tason virkamiehillä saattaa olla käsissään paljon valtaa yksittäiseen asiaan liittyen. Hyvänä esimerkkinä suomalainen EU:n kansainvälisistä ilmastosuhteista vastaava yksikön päällikkö Elina Bardram.

”Paljon omasta aktiivisuudesta kiinni”

Pesonen sanoo itse olevansa jäävi arvioimaan virkamiehiä, mutta nostaa sen sijaan esille suomalaiset Brysselissä läsnä olevat etujärjestöt ja alueiden edustajat.

Monen asiantuntijan mukaan MTK on Brysselin etujärjestöistä kaikista tehokkain.

”Riippuu paljon etujärjestöjen omasta aktiivisuudesta, paljonko pääsevät vaikuttamaan. Minulla on hyviä kokemuksia, että he voivat saada paljonkin aikaan”, toteaa pääjohtaja.

Yksi pieni, mutta alan toimijoiden arjen kannalta tärkeä esimerkki on Suomen kuljetus- ja logistiikka SKAL ry:n kynästä alun perin oleva ”illaksi kotiin” -sääntö. Sen mukaan ammattikuljettaja saa ajaa rekkansa kotiin illan päätteeksi, vaikka lakisääteinen enimmäisajoaika olisi jo siltä päivältä täyttynyt. Sääntö on hyväksytty osaksi EU:n yhteistä liikennelainsäädäntöä.

Näitä asioita komission pääosastoissa nyt suunnitellaan
Kilpailupolitiikan uudistaminen.
Uusi vihreä diili eurooppalaisille yrityksille ja kuluttajille.
Eurooppalainen harmonisoitu työttömyysturva.
Kiertotalous 2.0 – reilu ja kestävä talous.
EU asetus sektorit ylittävästä kyberresilienssistä.
Uusi kumppanuus Afrikan kanssa.
Alhaalta ylös ponnistava sisämarkkinapolitiikka.

Pesosen mielestä usein unohdettuja vaikuttajia ovat alueiden komitean sekä talous- ja sosiaalikomitean suomalaisjäsenet.

”Jäsenillä on toki vain lausunto-oikeus EU-sääntelyyn, mutta he ovat tärkeitä taustavaikuttajia. Komitean jäsenet ovat lähellä edustamiensa tahojen arkea ja toisaalta heillä on suora yhteys EU-päättäjiin.”

pesonen

Timo Pesonen on istunut urallaan lukemattomissa komission kollegion kokouksissa.

”Tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa”

Uusi vaalikausi tuo mukanaan muutoksia myös komission pääosastorakenteeseen. Pesosen johtaman pääosaston alle voivat tulla teollisuus-, puolustus- ja avaruusasiat. Toisen huhun mukaan sisämarkkinat saavat kokonaan oman pääosastonsa.

On vastuualueiden kirjo ja pääosaston nimi jatkossa mikä tahansa, Pesonen sanoo, että hänen ydintehtävänsä on jatkossakin eurooppalaisen teollisuuden näkemysten kuuleminen, huomioon ottaminen ja vieminen osaksi lain valmistelua.

”Minä ja tiimini pyrimme varmistamaan, että eurooppalaiset yritykset menestyvät globaalissa kilpailussa.”

Pesonen valmistelee myös pk-yritysstrategiaa puheenjohtaja von der Leyenin aloitteiden pohjalta. Pienten yritysten, startuppien ja scaleuppien kasvupotentiaali pitää saada paremmin hyödynnettyä. Ongelma on tuttu.

”Sama kaava toistuu: pari ihmistä saa hyvän idean, luovat innovaation, perustavat firman ja sitten myyvät parin vuoden päästä sen kymmenillä miljoonilla Kiinaan tai Yhdysvaltoihin.”

Moinen on toki Pesosen mukaan inhimillisesti täysin ymmärrettävää.

”Ei kukaan voi mennä heristämään sormea, että eurooppalaisen edun nimissä älkää myykö. Ongelma on, että sitä pääomaa ei yksinkertaisesti nyt löydy Euroopasta, joten osaaminen ja innovaatiot lähtevät merten taakse. Tähän on saatava muutos.”

Kilpailukykyseikkaan liittyy tiiviisti työperäinen maahanmuutto. Joka jäsenmaassa entistä vähemmän nuoria ja entistä enemmän eläkeläisiä.

”Suomessa syntyi vuosina 1945–1950 yli 100 000 lasta, viime vuonna noin 45 000.

Ei tarvitse olla pitkän matikan guru nähdäkseen, että tämä yhtälö johda mihinkään hyvään. Meillä ei ole tarpeeksi työvoimaa”, erittelee Pesonen.

Automatisaatio ja tekoäly toki siirtävät tiettyjä töitä koneiden tehtäväksi, mutta se ei tuo verotuloja ja huoltosuhde ei kestä, jos ihmiset eivät ole töissä.

”Tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa. Nämä ihmiset pitää integroida yhteiskuntiin ja pitää taitoja yllä. Tämä on asia, johon ei panosteta tarpeeksi. Pitäisi toimia nyt, ennen kuin on liian myöhäistä”, alleviivaa Pesonen.

Mutta miten, siihen ei ole Pesosellakaan vastausta.

”Tähän on vaikeaa löytää yhteisiä eurooppalaisia pelisääntöjä. Mutta analyysi on joka jäsenmaassa sama: nykyisellä väestöpohjalla nykyistä elintasoa ei pystytä ylläpitämään, saati kohottamaan.”

EU:n tämän kauden tärkein hanke on kuitenkin Pesosenkin mielestä ilmasto.

”EU:n pitää pystyä lunastamaan ilmastotaistelussa tekemänsä lupaukset. Sillä tavalla, että samalla mahdollistamme eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn ja työpaikkojen säilymisen Euroopassa.”

Suomen jäsenyysneuvottelut eivät unohdu

Euroopassa ja maailmalla myllersi 1980–1990-lukujen vaihteessa. Berliinin muuri murtui, Neuvostoliitto hajosi, kylmä sota ja Euroopan kahtiajako päättyi. Euroopan unionin merkitys Euroopan tulevaisuuden määrittäjänä näytti vain vahvistuvan.

Suomessa puolueettomuuspolitiikan katsottiin vielä 1990-luvulle tultaessa sulkevan pois jäsenyyden silloisessa Euroopan yhteisössä. Samoin perusteltiin Ruotsissa.

Suomen entinen valtiovarainministeri ja EU-suurlähettiläs Erkki Liikanen kiteyttää tuon ajan päättäjien tunnut syksyllä 1990: ”Niin kauan, kun Euroopassa on vastakkainasettelua, Suomi ei voi sitoutua minkään ylikansallisen elimen päätöksellä ratkaisuihin, jotka asettaisivat meidät ilman omaa tahtoamme Neuvostoliittoa vastaan”.

Mutta tilanne Euroopassa muuttui nopeasti. Ruotsi käänsi takkinsa ja ilmoitti hakevansa jäsenyyttä yhteisössä. Se vaikutti ratkaisevasti monen suomalaisen päättäjän asenteeseen Suomen jäsenyyttä kohtaan ja Suomi vei jäsenhakemuksen Brysseliin keväällä 1992.

ETA-jäsenyys oli luonut Suomelle mahdollisuudet päästä mukaan EY:n sisämarkkinoille ja laajasti yhteistyöhön useilla muilla politiikan aloilla. ETA-jäsenyyden ansiosta neuvottelut etenivät ensin ripeästi. Valtaosa asioista oli jo selvitetty. Neuvottelijoiden avainryhmä, silloiset ministeri Pertti Salolainen ja Heikki Haavisto sekä satojen ihmisten muodostama valmistelukoneisto oli jo kahlannut läpi yli 50 000 sivua EU:n säännöstöä verraten sitä Suomen lakeihin ja määritellyt, missä kysymyksissä Suomi tarvitsisi erityisratkaisuja voidakseen liittyä unionin jäseneksi.

Neuvotteluja käytiin Brysselissä tiiviisti ja viimeisimpinä viikkoina vuorokauden ympäri.

”Viimeinen puristus on jäänyt unohtumattomana mieleen. En ollut itse neuvotteluvaltuuskunnassa, mutta olin Suomen EU-edustustossa valmiustilassa. Pidin huolta muun muassa siitä, että sauna oli koko ajan lämmin, jos ministerit haluavat tulla saunomaan”, muistelee Timo Pesonen.

Kun jäljellä olivat enää vaikeimmat budjettia, maataloutta ja alue- ja rakennetukia koskevat kysymykset, tunnelma muuttui. Välillä näytti siltä, että kompromissia ei löydetä ja Suomesta ei tule EU:n jäsentä. Vaikein vääntö koski maataloutta. Lopulta maratonneuvotteluiden jälkeen siihenkin löydettiin jäsenmaille ja Suomelle hyväksyttävissä oleva kompromissi. Suomesta voisi EU:n puolesta tulla jäsen.

”Siinä tunsi, että nyt tapahtuu jotain suurta ja Suomen historian kannalta isoa”, toteaa Pesonen.

Mutta ensin oli kysyttävä kansan mielipidettä. Lokakuussa 1994 Suomessa järjestetyssä kansanäänestyksessä 56,9 prosenttia suomalaisista äänesti EU-jäsenyyden puolesta. Läheskään kaikki suomalaiset eivät olleet tietoisia, mitä jäsenyys oikeastaan tarkoitti.

Eri tutkimuksessa on arvioitu, että valtaosa perusti myönteisen kantansa vain osittain taloudellisille syille. Vähintään yhtä paljon suomalaiset etsivät jäsenyydestä turvallisuutta, yhteenkuuluvuutta Länsi-Euroopan kanssa, halvempaa ruokaa ja pesäeroa menneeseen. Vuoden 1995 alussa Suomesta tuli Euroopan unionin 14. jäsenmaa.
 

Teksti: Heli Satuli / MustRead

 

Pääkuva: "Ei komissio ole mikään kieltolaitos, vakuuttaa komission sisämarkkinoiden, teollisuuden ja yrittäjyyden pääosastoa johtava Timo Pesonen". Kuva: Euroopan komissio