Näkökulma

Työllisyys ja tyhjät vaalilupaukset

Äänestäjille on tarjottu hernekeittoa, makkaraa ja monenlaisia vaalilupauksia. Lisää rahaa luvataan varhaiskasvatukseen, koulutukseen, vanhustenhuoltoon, turvallisuuteen ja moneen muuhun. Tärkeitä teemoja, mutta millä lisämenot rahoitetaan? Etenkin kun väestön ikääntyminen kasvattaa julkisia menoja.

Helle

Työmarkkinajohtaja Minna Helle

Tämä Minna Helteen kolumni on julkaistu Turun Sanomissa 11.4.2019

Useimmat puolueet eivät innostu kokonaisveroasteen kiristämisestä tai velkataakan lisäämisestä, mikä on huojentavaa. Menojen leikkaustarvetta taas ei vaalien alla nähdä juuri missään, koska ketään ei haluta suututtaa.

Rahoittajaksi tarjotaan parempaa työllisyyttä. Työllisyysasteen nostaminen nykyisestä hieman yli 72 prosentista edes 75 prosenttiin merkitsisi useampaa miljardia euroa plussaa julkiseen talouteen. Kuulostaa helpolta, mutta on kaikkea muuta.

Talouden alamäki voi tehdä työllisyystoiveet tyhjäksi.

Työllisyys on noussut viime vuosina erityisesti maailmantalouden nousun siivittämänä. Nyt maailmantalous on kuitenkin hiipumassa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti tällä viikolla maailmantalouden kasvun hidastumisesta ja heikensi toistamiseen tänä vuonna maailmantalouden kasvuodotuksia.

Suomen omillakin toimilla on ollut merkitystä työllisyydelle. Kilpailukykysopimus ja fiksusti mitoitetut, vientivetoisesti tehdyt työmarkkinaratkaisut ovat olleet avainasemassa. Ilman niitä tilanne olisi olennaisesti huonompi. Silti emme pääse mihinkään siitä, että työllisyyden kasvu on merkittävästi johtunut korkeasuhdanteesta ja maailmantalouden vetoavusta.

Kasvuodotusten heikkeneminen ja talouden epävarmuus näkyvät jo pikkuhiljaa esimerkiksi viennin kannalta keskeisten teknologiayritysten markkinatilanteessa. Yritysten saamat tarjouspyynnöt ovat vähentyneet selvästi viime syksystä lähtien. Trendi jatkuu, vaikka tilauskannat ovatkin vielä vahvat.

Puheet vaalilupausten rahoittamisesta paremmalla työllisyydellä ovat siis huteralla pohjalla. Etenkin, kun puolueet tarjoilevat työllisyyden parantamiseksi vain mukavia, todennäköisesti heikosti vaikuttavia keinoja. Perhevapaauudistus sentään on myötätuulessa, mutta nähtäväksi jää, riittääkö poliitikkojen rohkeus uudistukseen, jossa vapaita jyvitetään vanhempien kesken. Vai päädytäänkö malliin, joka jatkaa nykyistä käytäntöä: äitien jäämistä kotiin.

Sosiaaliturvan uudistuksen povataan jo jäävän sote-uudistuksen jalkoihin. Sitä ei saa haudata, sillä sosiaaliturvamme on – matkan varrella tehdyistä muutoksista huolimatta – rakennettu työelämään, jota ei enää ole. Konkreettisia työllisyyttä edistäviä toimia löytyisi juuri sieltä. Koulutus- ja tki-panostukset ovat pitkällä aikavälillä kriittisen tärkeitä, mutta positiiviset vaikutukset näkyvät vasta myöhemmin.

Korkean työllisyyden tavoite on oikea ja välttämätön. Olemme kaukana jäljessä muita pohjoismaita.

Työmarkkinoiden näkökulmasta työllisyyden parantamisen tulisi olla tulevan hallituksen ykkösasia. Se tulisi asettaa kaikkien työelämään liittyvien hankkeiden kunnianhimoiseksi ohjenuoraksi. Ei pitäisi myöskään tehdä mitään, mikä lyö tavoitetta korville.

Työmarkkinaratkaisuillakin voidaan edistää työllisyyttä. Ne tukevat kasvua ja työllisyyttä, kun palkankorotusten taso sovitetaan oikein yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmasta. Yritykset tarvitsevat menestyäkseen myös ketteryyttä ja kykyä uudistumiseen. Hyvin toimiva, luottamukseen perustuva paikallinen sopiminen on tässä kriittisin menestystekijä.