Työmarkkinajärjestöillä on peiliin katsomisen paikka
”Vaiherikas”, Teknologiateollisuuden johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen kuvaa menneitä kuukausia työmarkkinarintamalla.
”Minun urallani ei ole ollut koskaan tällaista kuukausien mittaista aikaa, jossa on näin paljon tapahtumia ja uusia käänteitä”, työmarkkinoiden johtotehtävissä vuodesta 1994 toiminut Inkeroinen sanoo.
Hän muistuttaa, että käänteet ovat silti toisarvoisia, tulokset ratkaisevat. Ja ainakin haastatteluhetkellä tulokset ovat vielä antaneet odottaa.
Kerrataan kuitenkin vielä pikakelauksella tapahtumien pääpiirteet. Pääministeri Juha Sipilä esitti työmarkkinajärjestöille yhteiskuntasopimusta, jolla kurottaisiin kiinni tärvättyä kustannuskilpailukykyä. Sopimusta ei syntynyt, joten hallitus otti ohjat käsiinsä ja esitti pakkolakeja. Niillä tilannetta parannettaisiin rajaamalla työmarkkinaosapuolten mahdollisuutta sopia asioista. Pakkolait hallitus aikoo viedä käytäntöön, jollei se saa kilpailukykyä riittävästi parantavaa ehdotusta työmarkkinajärjestöiltä.
Tällä hetkellä keskusjärjestöt neuvottelevat, olisiko niillä antaa vastaesitystä hallituksen pakkolakeihin. Teknologiateollisuus ei istu neuvottelupöydässä, mutta on antanut EK:lle mandaatin hakea kompromissia.
”Toivotaan, että asiat pystytään neuvotteluteitse ratkaisemaan ja työmarkkinajärjestöt lunastavat paikkansa tämän maan vaikuttajina. Keskusjärjestöjen eteneminen asiassa on kuitenkin ollut tuskastuttavan hidasta”, Inkeroinen toteaa.
Reaktionopeutta parannettava
Tuskastuttavan hitaalta työmarkkinoiden neuvotteluprosessit ovat näyttäneet ulkopuolisten silmissä aiemminkin. Hallitusta onkin syytetty siitä, ettei se ole ymmärtänyt työmarkkinaneuvotteluiden ominaispiirteitä, vaan on vaatinut aivan liian nopeita tuloksia. Inkeroinen ei selitykselle lämpene.
”Me emme voi puolustautua sillä, että työmarkkinajärjestöt toimivat aina hitaasti. Se on huono piirre, kun ongelmat ovat akuutteja”, Inkeroinen sanoo suoraan.
Näkemyksestään huolimatta hän löytää selittäviä tekijöitä, miksi asiat eivät ole neuvottelupöydässä edenneet. Toimijat ovat halunneet katsoa, mitä on tapahtumassa esimerkiksi työttömyysturvaleikkausten ja paikallisen sopimisen suhteen, ennen kuin muodostavat kantansa kokonaisuuteen.
Kustannuskilpailukyky on aivan keskeinen tekijä
Tuloksellisten neuvottelujen lähtökohtana pidetään yleisesti yhteistä tilannekuvaa. Inkeroinen uskoo, että näkemys 15 prosentin kilpailukykyvajeesta hyväksytään myös ammattiyhdistyksen piirissä, mutta siellä ei haluta täysin tunnustaa kustannuskilpailukyvyn merkitystä. Tarkastelua hämärretään selittämällä, että yritysten kannattavuuteen ja vientihintoihin on paljon muitakin vaikuttavia asioita kuin työnantajakustannukset.
Inkeroinen myöntää, että Suomen toimintaympäristöä täytyy katsoa kaikilta kanteilta. Se ei kuitenkaan peitä sitä, että kustannuskilpailukyky on aivan keskinen tekijä.
Omana ratkaisunaan palkansaajapuoli ehdotti, että nyt sovittaisiin palkkoihin nollaratkaisu ja siirtymisestä vientivetoiseen työmarkkinamalliin, jossa vientialat määrittelisivät palkantarkistusvaran.
Työnantajat halusivat alun perin kuitenkin pitää palkkakysymykset poissa tätä neuvotteluprosessia monimutkaistamasta. Inkeroinen pitää silti huomionarvoisena, että palkansaajajärjestöt ovat nähneet, ettei palkankorotusmahdollisuuksia ole. Lisäksi SAK:n yksimielinen esitys vientivetoiseen työmarkkinamallin siirtymisestä on historiallinen.
”On nähty, että jos vienti sakkaa, se tarkoittaa ongelmia koko yhteiskunnassa. Vaikutukset näkyvät muun muassa julkisen sektorin rahoituksessa, työllisyydessä ja kansalaisten ostovoimassa”, Inkeroinen listaa.
Pitkäaikaiset hyödyt etusijalle
Suomessa on pitkään vannottu kolmikannan nimiin, jossa työmarkkinaosapuolet sopivat asioista ja valtio lähinnä kuittaa tehdyt päätökset. Viime kuukausien tapahtumat rikkovat totuttua kuvaa. Työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmä on vaikuttanut kehityksen jarrulta.
”Kyllä tässä on työmarkkinajärjestöillä itsetutkiskelun hetki”, Inkeroinen myöntää suoraan.
”Onhan tämä uskomatonta, että hallitus joutuu ottamaan ohjat käsiinsä asioissa, jotka ovat selkeästi kuuluneet työmarkkinajärjestöjen vastuulle. Hallitus on joutunut laittamaan järjestöt syrjään, jotta uudistuksia saadaan aikaiseksi, kun talous on kriittisessä tilassa. Eikä tulosta ole syntynyt, vaikka hallitus on antanut järjestöille vapaat kädet hakea kompromisseja.”
Uutiskuvista on välittynyt, että jotkut työmarkkinapöydissä istumaan tottuneet ovat suorastaan loukkaantuneet hallituksen tunkeutumisesta niiden perinteiselle reviirille. Inkeroinen ei lähde arvostelemaan hallitusta. Hän pitää loogisena, että siinä vaiheessa kun perinteinen mekanismi lakkaa tuottamasta ratkaisuja, poliittisten päättäjien on tehtävä niitä.
”Tämä on signaali siitä, että me työmarkkinaosapuolet olemme hoitaneet asiat huonosti.”
[[{"type":"media","view_mode":"media_large","fid":"2910","attributes":{"alt":"","class":"media-image","height":"417","typeof":"foaf:Image","width":"625"}}]]
Hän pitää selvänä, että edessä on jälkipyykkivaihe, ehkä myös uuden suunnan ottaminen.
”Työnantajat joutuvat miettimään, miksi me olemme epäonnistuneet kommunikoinnissa ay-liikkeelle, niin että emme ole yhdessä pystyneet tekemään tarvittavia muutoksia.”
Inkeroisen mielestä ay-liikkeen pitäisi esittää itselleen kysymys, pitäisikö asioita katsoa enemmän pitkän aikaperspektiivin kautta.
”Järjestöillä pitäisi olla kyky tehdä niin sanottuja vaikeita päätöksiä ennen kuin tilanne ajautuu liian vaikeaksi ja meiltä lähtee tuotanto ja työpaikat muualle ja koko talous on kriisissä”, Inkeroinen sanoo.
Hän painottaa, että palkankorotukset on sidottava tiukasti tuottavuuskehitykseen. Muuten tuloksena on nyt akuuttina näkyvät ongelmat eli kustannuskilpailukyvyn heikkeneminen ja kasvava työttömyys.
”Olemme ihan itse tehneet liian kalliita ratkaisuja ja liian hitaasti puuttuneet rakenteellisiin kysymyksiin.”
Jättävätkö myrskyisät kuukaudet jälkiä osapuolten keskinäiseen luottamukseen?
”Luulen, että tämä jättää”, Inkeroinen sanoo vakavana.
”Pidän tätä poikkeuksellisena kautena Suomen työmarkkinahistoriassa.”
Paikallista sopimista edistettävä
Paikallisesta sopimisesta on valmistunut selvitysmies Harri Hietalan tekemä esitys. Hallituksen tilaama selvitys jäi Eeva-Liisa Inkeroisen mielestä lähinnä kartoituksen asteelle, selkeät askelmerkit jäivät vielä puuttumaan. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että hallitus on päättänyt edetä asiassa.
Miksi paikallisen sopimisen edistäminen on niin tärkeää? Eikö teknologiateollisuutta nimenomaan käytetä esimerkkinä siitä, että paikallinen sopiminen toimii?
Inkeroinen nyökkää, että teknologiateollisuus on asiassa pidemmällä kuin muut toimialat, usein asiat kuitenkin toimivat teoriassa paremmin kuin käytännössä.
”Emme mekään ole vielä maalissa. Työnantajilta tulee viestejä, että esimerkiksi pekkasvapaisiin liittyvissä asioissa tarvitaan lisää madollisuuksia paikalliseen sopimiseen”, Inkeroinen huomauttaa.
Lisäksi puutteita on paikallisen sopimisen käyttöönotossa yrityksissä. Inkeroisen mukaan syynä on osittain se, että yritykset eivät tunne riittävästi paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Siksi asiasta viestimistä pitää parantaa. Lisäksi yrityksissä on vajetta työnantajien ja työntekijöiden yhteistyöosaamisessa. Aina asia ei kuitenkaan ole kiinni paikallisesta tahdosta tai taidosta.
”Törmäämme jatkuvasti siihen, että vaikka työpaikalla olisi halua sopia, yllättäen ammattiliitto kieltääkin sopimasta. Nyt on sovittu, että jos jatkossa tällaisiin tilanteisiin törmätään, asiat selvitetään yhdessä työntekijäjärjestöjen kanssa.”
Paikallisessa sopimisen keskeisin sisältö on joustavuus, jolla käytäntöjä voidaan mukauttaa kunkin yrityksen todellisiin olosuhteisiin. Inkeroinen korostaa, ettei paikallisen sopimisen edistämisen tärkeys ole kiinni vain siitä, mikä on asian laita teknologiateollisuudessa.
”Jos hyvien toimintamallien käyttö laajenee Suomessa, talouden dynamiikka paranee ja Suomen jäykkä työmarkkinamalli kehittyy. Vientiteollisuus kuten muutkin alat hyötyvät siitä, mitä fiksummin työmarkkinat maassa toimivat.”
EK:sta työmarkkinoiden koordinaattori
EK:n syyskokouksessaan tekemä sääntömuutos on merkittävä askel kohti joustavampaa ja yritysten tilanteen paremmin huomioivaa työmarkkinamallia.
Jatkossa EK ei tee jäsenliittoja velvoittavia suosituksia palkkaratkaisuista tai laajempia tulopoliittisia kokonaisratkaisuja. Taustalla on EK:n tavoite lisätä määrätietoisesti yrityksissä tapahtuvaa paikallista sopimista, jota toimialaliitot tukevat.
”Nykyistä joustavampi ja yritysten tilanteen paremmin huomioiva työmarkkinamalli on edellytys jatkuvan talouskasvun aikaansaamiselle ja Suomen kilpailukyvyn ylläpitämiselle”, Eeva-Liisa Inkeroinen painottaa.
”Keskitetty tulopolitiikka on johtanut siihen, että suomalaiset työmarkkinat eivät ole uudistuneet keskeisten kilpailijamaidemme tahtiin. Esimerkiksi Ruotsi luopui keskitetystä tulopolitiikasta jo yli 20 vuotta sitten”, Inkeroinen muistuttaa.
Kun päätökset kustannuskehityksestä ja työehdoista siirretään liittotasolle ja työpaikoille, pystytään nykyistä paremmin vastaamaan kansainvälisen kilpailun haasteisiin. Vientialat ovat keskeisessä roolissa Suomen kilpailukyvyn palauttamisessa.
Lisätietoja:
Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen, puh. 040 089 4220
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
Tämä artikkeli on mukana Visio-uutiskirjeessä.
