Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke on parantanut työmotivaatiota ja luottamusta

Hyvä työ – Pidempi työura -hankkeen yritykset ja sidosryhmät kokoontuivat talviseminaariin Vantaalle 14.1.2014. Hankkeessa mukana olevissa yrityksissä on mitattu positiivisia muutoksia henkilöstön työmotivaatiossa, työhön sitoutumisessa ja luottamuksessa työnantajaan.

Teknologiateollisuuden Hyvä työ – Pidempi työura -hankkeen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, emeritusprofessori Juhani Ilmarinen (kuvassa) esitteli tilaisuudessa hankkeessa mukana olevien yritysten henkilöstön työhyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia.

Ilmarinen kertoi, että työhyvinvointimittausten välillä positiivista kehitystä on tapahtunut työmotivaation ja työhön sitoutumisen lisäksi luottamuksessa työnantajaan. Esimieheltä on saatu enemmän palautetta kuin aiemmin. Kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta on vahvistunut. Lisäksi henkilöstö kokee nyt voimavarojensa riittävän paremmin ja jaksamisen vanhuuseläkeikään saakka työelämässä olevan aiempaa todennäköisempää.

Parhaat kokonaistulokset hankkeessa on saavutettu alle 35-vuotiaiden ja yli 54-vuotiaiden osalta.

Ideapankista konkreettista apua työhyvinvointitoimintaan

Seminaarissa tutustuttiin tarkemmin Sampo-Rosenlew Oy:n ja ATA Gears Oy:n työhyvinvointihankkeisiin.  Sampo-Rosenlewissa tuotannon johtamisjärjestelmää on kehitetty työhyvinvointi huomioiden. Yrityksissä on koettu, että säännölliset mittaukset Yksilö-tutkalla ovat tukeneet ja aktivoineet kehitystoimintaa.

Työhyvinvointiin liittyvää tutkimustietoa kuultiin Oulun yliopistosta, jossa on käynnissä vuorovaikutuksen kehittämiseen keskittyvä Kitkaton Kommunikointi, eli KIKO-hanke.

Vaasan yliopiston LÄIKE-hankkeessa taas on tarkasteltu lähijohtamisen kehittämisen vaikutusta työhyvinvointiin ja tuottavuuteen.

Seminaarissa sovittiin käytössä olleiden toimenpiteiden kokoamisesta avoimeen ideapankkiin, josta yritykset voivat etsiä konkreettisia aihioita sovellettavaksi omaan työhyvinvointitoimintaansa.

Teknologia-alan yritykset voivat edelleen liittyä hankkeeseen

Tilaisuuden avauspuheenvuoron käytti Risto Tanskanen Työelämä 2020 -hankkeen sihteeristöstä. Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke tukee omalta osaltaan tämän suuremman hankkeen tavoitetta Euroopan parhaasta työelämästä vuonna 2020.

Hyvä työ – Pidempi työura -hankkeessa on mukana 71 yritystä. Teknologia-alan yritykset voivat liittyä mukaan kevääseen 2015 saakka.

 

[[{"type":"media","view_mode":"media_large","fid":"663","attributes":{"alt":"","class":"media-image","height":"352","style":"width: 550px; height: 310px;","typeof":"foaf:Image","width":"625"}}]]

Kuvassa hankkeen projektipäällikkö sekä Boliden Harjavallan henkilökuntaa: Reijo Salminen (vas.), Jarmo Hämäläinen, Tiina Hartikainen, Maarit Gratschew ja Mika Nieminen.

Lisätietoja:

  • Hankkeen nettisivut:  www.tyohyvinvointi.info
  • Projektipäällikkö Tiina Hartikainen, puh. 050 586 2879, tiina.hartikainen(at)teknologiateollisuus.fi