Touko Apajalahti

On huutomerkkien aika – Naishakijoiden osuus yliopistojen ICT-aloilla on tuplaantunut viidessä vuodessa!

|
Touko Apajalahti

Tekniikan alat keräsivät korkeakoulujen kevään yhteishaussa ennätysmäärän hakijoita. Ensisijaisesti alalle haki lähes 13 000, ja yhteensä hakijoita syksyllä alkaviin opintoihin oli yli 21 000. Aloituspaikkoja alalle on jaossa yli 4 500.

Erityisen mukavaa on, että tekniikan opinnot kiinnostavat vuosi vuodelta myös entistä monimuotoisempaa hakijajoukkoa. Tänä keväänä naisia oli ammattikorkeakouluihin tekniikan alalle ensisijaisesti hakevista 21 ja yliopistoihin 30 prosenttia. Osuus on kasvanut noin kolmanneksella vuodesta 2015.

Vauhdikkainta kasvu on ollut yliopistojen ICT-aloilla, joissa naisten osuus hakijoista on tuplaantunut viidessä vuodessa! Myös kansainvälisten hakijoiden määrä näyttäisi ylittävän lukukausimaksuja edeltäneen ajan huipun ja hakijoita on entistä useammasta maasta.

Tekniikan alan opinnot koetaan mielekkäiksi ja niissä viihdytään.

Syitä kasvavalle kiinnostukselle lienee yhtä monia kuin on hakijoita, mutta väitän, että yksi tärkeä tekijä on teknologia-alan rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa – alan yritykset ovat monipuolisesti ja näkyvästi mukana luomassa siirtymää vähähiiliseen yhteiskuntaan. Olennaista on myös, että tekniikan alan opinnot koetaan mielekkäiksi ja niissä viihdytään.

Tekniikan akateemisten kyselyn mukaan yli 90 prosenttia yliopistoista valmistuneista valitsisi saman tutkinnon uudelleen. Insinööriliiton selvityksessä ammattikorkeakoulujen opintoihin oli tyytyväisiä 81 prosenttia valmistuneista.

Vaikka ovet eivät tänä keväänä tekniikan opintoihin aukenisikaan, tarvitaan teknologiateollisuuteen osaajia monilta muiltakin aloilta. Alalla kysytään monipuolista osaamista, kun uusia työtehtäviä syntyy rakennusten elinkaarimallintajista datamuotoilijoihin ja virtuaalioppaista robottiohjelmoijiin.

Tsemppiä opiskelijavalintojen loppusuoralle ja iloista etävappua kaikille tuleville, entisille, nykyisille ja ikuisille opiskelijoille!

Lisätietoja:

Asiantuntija Touko Apajalahti, puh. 040 160 5006, touko.apajalahti@teknologiateollisuus.fi, twitter: @ToukoApajalahti

Lisää Teknoblogeja löydät täältä.