Tiedote

Vienti nousuun yhteisvoimin

Tekniikan akateemiset TEKin ja Teknologiateollisuus ry:n mielestä hallituksen strategisessa ohjelmassa luvatut lisäpanostukset kärkihankkeisiin on kanavoitava kohteisiin, joissa yliopistot ja yritykset yhdistävät parhaan osaamisensa.

Hallitus on tunnistanut digitalisaation, puhtaat ratkaisut ja biotalouden kasvun kärjiksi. Mielestämme osaamisalueilla, joissa olemme jo valmiiksi vahvoja, kuten tieto- ja sähköalat ja koneteollisuus, on paljon annettavaa uusilla liiketoiminta-alueilla.

Teknologiateollisuus on perinteisesti ollut Suomen viennin kärki. Menestymme kuitenkin vain, jos pystymme olemaan jatkuvasti edellä kilpailijoitamme. Tähän yrityksemme ovat myös itse valmiita investoimaan.

Kärkihankkeissa kannattaa hyödyntää täysimittaisesti aiemmat kokemukset ja tulokset teollisuuden ja yliopistojen yhteistyöstä ja hitsata niiden osaaminen yhteen. On aika nostaa ambitiotasoa uuden osaamisen kaupallistamisessa.

Meidän on hyödynnettävä olemassa olevia verkostoja ja samanaikaisesti otettava käyttöön uusia toimintamalleja ekosysteemipohjaisesti. Teknologiayritysten aloitteesta syntynyt teollisen internetin foorumi FIIF, FIMECC Oy, DIGILE Oy sekä Aalto Digi Platform että Tampereen teknillisen yliopiston ja Oulun yliopiston digitaalisen talouden yhteistyöalustat ovat esimerkkejä vientiteollisuudelle tärkeästä yhteistyöstä.

On tehtävä valintoja ja kansainvälistyttävä

Suomessa tuotetaan puoli prosenttia maailman tiedosta. Siksi meidän pitää olla valmiita tekemään valintoja, mihin haluamme keskittyä, sekä samalla hyödyntämään muualla tuotettavaa uutta tietoa ja osaamista muita nopeammin.

On tärkeää, että hallitus on nyt sitoutunut toteuttamaan yliopistouudistuksen seuraavan vaiheen. Vauhdittamalla yliopistojen, tutkimuslaitosten ja ammattikorkeakoulujen erikoistumista, työnjakoa ja yhteistyötä voimme hyödyntää tieteen ja tutkimuksen resursseja entistä tehokkaammin. Se on välttämätöntä, jotta yltäisimme kansainväliseen kärkeen.

Kärkihankkeet vaativat onnistuakseen monitieteellistä tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Avainasemassa ovat tekniikan yliopistot ja teknologiayritykset. Hallitusohjelmassa päätetyt säästöt ja kärkihankkeiden lisärahoitus pitää toteuttaa siten, että samaan aikaan voimme panostaa viennin vahvistamisen kannalta keskeisiin kohteisiin.

 

Lisätietoja

Tekniikan Akateemiset TEK
Toiminnanjohtaja Heikki Kauppi, etunimi.sukunimi@tek.fi
Johtaja Jari Jokinen, etunimi.sukunimi@tek.fi

Teknologiateollisuus ry
Toimitusjohtaja Jorma Turunen, etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi 
Johtaja Mervi Karikorpi, etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi 

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Kauppalehden Depatti-sivulla 9.7.2015