Mika Susi

Tervetuloa hyvisten joukkoon! – Kyberturvallisuusala kaipaa tuhansia uusia osaajia lähivuosina

|

Viime aikoina ei ole voinut välttyä havainnolta, että kyberturvallisuuden merkitys yhteiskunnassamme on kasvanut huomattavasti. Osansa siihen on tuonut koronakriisin aiheuttama digiloikka, mutta samalla alan merkitys työllistäjänä ja kasvavana vientialana on alkanut saada perustellusti huomiota. Suomalaisen kyberturvallisuusalan menestys voi perustua vain vahvan osaamisen, huippututkimuksen sekä laajan yksityisen ja julkisen sektorin välisen yhteistyön varaan. Nyt on rakennettava vankkoja perustuksia menestymisen tueksi!

Ala on kovassa kasvussa – mistä osaajat?

On hienoa havaita, että kyberturvallisuusalalla on Suomessa erittäin hyvä maine. Olemme verkkomaailmassa hyvien puolella: torjumme joka päivä merkittäviä uhkia, turvaamme yhteiskunnan toimintakykyä, mahdollistamme turvallisen liiketoiminnan sekä autamme viranomaisia saamaan verkkorikollisia kiinni.

Samaan aikaan kyberturvallisuusalaa vaivaa globaali osaajapula. Viime vuoden jäsenkyselymme mukaan noin 60 prosenttia alan yrityksistä kärsii osaajapulasta. Se nimettiin merkittävimmäksi alan yritysten kasvua hidastavaksi tekijäksi. Toimiin tilanteen korjaamiseksi onkin syytä ryhtyä rivakasti.

Tarvitsemme Suomeen uusia kyberturvallisuuden koulutus- ja tutkimusohjelmia sekä lisää aloituspaikkoja korkeakouluihin. Myös monipuoliset täydennyskoulutusohjelmat ovat tarpeellisia, sillä yrityksissä kaivataan nyt nopeita koulutusväyliä alan erilaisiin tehtäviin.

Haussa monenlaista osaamista ja monenlaisia osaajia

Kyberturvallisuusala yhdistetään usein vain teknologiaan ja tekniseen osaamiseen. Kieltämättä ala on sydämeltään tekninen, mutta ei suinkaan pelkkää tekniikkaa. Ei pidä unohtaa, että yrityksissä tarvitaan kasvavasti myös viestinnän, markkinoinnin ja myynnin sekä monipuolisen asiakaspalvelun ammattilaisia. Samoin kaivataan aiempaa enemmän strategisen tason johtamiseen erikoistuneita kyberturvallisuuden osaajia.

Kyberturvallisuus koetaan usein hyvin miehisenä asiana. Se mielikuva ei pidä paikkaansa. Aivan viime aikoina alalle on alkanut ilahduttavasti virrata tyttöjä ja naisia. Meillä on jo upeita esikuvia, jotka houkuttelevat tyttöjä innostumaan teknologiasta ja tietoturvallisuudesta. 

Suomi on kilpailukykyinen paikka kyberturvallisuusalalla työskentelyyn, yrittämiseen ja innovointiin, mutta meillä on sama haaste kuin muillakin aloilla: raskaat ja hitaat maahantuloprosessit vaikeuttavat kansainvälisten erityisasiantuntijoiden saamista Suomeen. Tähän tarvitaan nopeaa muutosta, sillä alamme huippuosaajista käydään erittäin kovaa kilpailua eikä Suomen ole varaa jäädä katsomaan sitä sivusta.

Valkohattuhakkerihaaste ja kryptografiakurssi nuoria kannustetaan alalle

Tietoturva, jos mikä, on tulevaisuuden kansalaistaito, jota tarvitaan jo digitaalisesta arjesta selviytymiseen. Jo pitkään onkin puhuttu, että kyberturvallisuusopintoja tulisi sisällyttää kaikille koulutustasoille päiväkodeista korkeakouluihin.

Kyberturvallisuudessa on myös erityisiä ydinosaamisalueita, joihin tarvitaan innostuneita ja lahjakkaita nuoria osaajia. Yksi näitä on kryptografia, johon ollaan nyt Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön tuella käynnistämässä nuorille suunnattua kurssia. Kurssilla halutaan houkutella tämän kiehtovan matematiikan sovellusalueen pariin  matematiikasta kiinnostuneita nuoria. Juuri tällaiset hankkeet ovat myös teollisuuden näkökulmasta tervetulleita.

Alallamme tehdään myös paljon arvokasta vapaaehtoistoimintaa nuorten kannustamiseksi tietoturvallisuuden pariin. Käynnistimme juuri yritysten, vapaaehtoisverkostojen ja viranomaisten kanssa nuorille suunnatun valkohattuhakkerihaastekampanjan, jossa alan ammattilaiset ovat kehittäneet nuorille hakkerointihaasteita. Hankkeen tavoitteena on opettaa nuorille osaajille eettisen ja laillisen hakkeroinnin periaatteita sekä houkutella heitä kouluttautumaan – ja aikanaan työllistymään – alallemme. Mikä hienointa, parhaille voidaan tarjota hankkeen avulla kesätyö- tai harjoittelupaikkoja!

Lopuksi on hyvä muistuttaa kaikille alasta kiinnostuneille, että kasvavalla kyberturvallisuusalalla olet hyvien puolella ja rakennat yhdessä kaikkien kanssa turvallisempaa digitaalista yhteiskuntaa. Voit siis todella tehdä työtä, jolla on tarkoitus!

Mika Susi, toiminnanjohtaja, Finnish Information Security Cluster
miks.susi@teknologiateollisuus.fi, @Mika_Susi
 

Kirjoitus on mukana maaliskuun uutiskirjeessä.