Jukka Finne, Kuopion konepaja
Yritystarina

”Me valitsimme näivettymisen sijaan kehittymisen ja investoinnit” – 30-henkinen Kuopion konepaja liitti miljoonainvestointeihin uusiutuvan energian ratkaisut

19.1.2023 klo 6.00
30-henkinen Kuopion konepaja päätti muutama vuosi sitten aloittaa kuuden miljoonan euron investoinnit. Miljoonainvestoinnin yhteydessä yritys satsaa uusiutuvan energian ratkaisuihin. Investointi on osoittautunut jo nyt onnistuneeksi, sanoo toimitusjohtaja Jukka Finne ja antaa pk-yrityksille 3 vinkkiä investointien aloittamiseksi.

Kallaveden rannalla Kuopion Kelloniemessä seisoo Kuopion konepajan uusi, maalämmöllä lämpiävä tuotantohalli. Kunhan järvestä jäät lähtevät, alkaa aurinkopaneelien asennus hallin katolle. Ne kattavat tulevaisuudessa noin viidenneksen vuosittaisesta energiantarpeesta.

Kun Kuopion konepaja päätti muutama vuosi sitten tehdä miljoonien eurojen investoinnin uuteen kiinteistöön, mukaan liitettiin nämä kestävän kehityksen ratkaisut.

”Meidän kokoisellemme kolmenkymmenen hengen yritykselle maalämpö ja aurinkopaneelit ovat mittavia investointeja”, toimitusjohtaja Jukka Finne toteaa.

Perheyrityksen vanhat toimitilat sijaitsivat aiemmin monissa eri kiinteistöissä. Kuopion konepaja on termisen ruiskutuksen ja koneistuksen erikoisosaaja. Termistä ruiskutusta voidaan käyttää monenlaisiin kuluviin osiin, kuten kulutusholkkeihin. Termisessä ruiskutuksessa pinnoituslisäaine ruiskutetaan liekin avulla kappaleen pintaan. Pinnoittamalla parannetaan uusien osien ominaisuuksia sekä korjataan kuluneita komponentteja – esimerkiksi lisätään niiden kulumis- ja korroosiokestoa.

Erikoisalana terminen ruiskutus ja koneistus
  • Kuopion Konepaja Oy on perustettu vuonna 1982.
  • Toimialana on metallirakenteiden ja niiden osien valmistus, erikoisalana terminen ruiskutus ja koneistus. 
  • Liikevaihto vuonna 2022 oli noin 4,5 miljoonaa euroa.
  • Työntekijöitä on noin 30.

Investointi oli Finnestä välttämätön.

”Jos toimintamme olisi jatkunut samanlaisena, olisimme pikkuhiljaa näivettyneet. Toinen vaihtoehto oli kehittyä. Me valitsimme kehittymisen. Se vaati investointeja.”

Nykyisessä energiatilanteessa aurinkopaneeleihin satsaaminen alkoi houkuttaa yritystä. Paneeleilla se saa turvattua kesäaikaan osittain yrityksen oman energiansaannin. Uudet toimitilat ovat puolestaan satsaus tulevaisuuteen. Ne ovat olleet käytössä vuodesta 2020 lähtien.

”Näin saimme otettua maalämmön heti suunnitteluvaiheessa mukaan ja uudet tilat nykyaikaisten toimintojen mukaisiksi”, Finne avaa.

Lisäksi yritys hankki uusia työstökoneita.

”Jos investointi uuteen toimitilaan olisi kampittanut työstökone- ja pinnoituslaitehankintoja, vihreillä arvoilla ei olisi mitään tekoa. Siksi olemme rakentaneet investointeja toiminta edellä ja kokonaisuus mielessä jo hankesuunnitteluvaiheessa”, Finne kertoo.

”Teimme muutoksia lennosta”

Kuuden miljoonan euron investointi käynnistyi vuonna 2018. Valmista pitäisi olla elokuussa 2023. Kiinteistöön meni neljä miljoonaa euroa, laitteisiin ja koneisiin kaksi.

”Tämä on todella mittava investointi tämän kokoluokan yritykselle”, Finne toteaa.

Jukka Finne, Kuopion konepaja

Perheyritys. Jukka Finnen isä Risto Finne on edelleen Kuopion konepajan pääomistaja sekä hallituksen puheenjohtaja. Sukupolvenvaihdoksen myötä Jukka ja hänen veljensä Ilkka Finne omistavat molemmat kolmanneksen yrityksestä.

Vuonna 2021 yrityksen liikevaihto oli 3,6 miljoonaa. Viime vuonna liikevaihto pyöri 4,5 miljoona tienoilla. Jukka Finnen isän Risto Finnen perustama yritys on kasvanut sen 41-vuotisen taipaleen ajan tasaisesti. Tappiollisia vuosia ei ole ollut, ei myöskään yhtäkään taloudellistuotannollisista syistä tapahtunutta irtisanomista.

”Olemme kehittäneet yritystä rauhallisesti ja kasvaneet hallitusti. Olemme toimineet kannattavuus edellä.”

investoinnit, 3 vinkkiä

 

Miljoonien investointi on osoittautunut jo nyt onnistuneeksi.

”Olemme saaneet ihan konkreettisestikin hyötyä tästä investoinnista, vaikka se on yhä kesken ja haasteitakin on ollut. Ilman investointeja emme olisi pystyneet tällaiseen liikevaihtoon.”

Haasteita toi korona, kuten monille muillekin. Pinnoituskopit sekä niihin liittyvä infra tilattiin Intiasta, koska intialaisella yrityksellä oli valmis tekninen ratkaisu termisen ruiskutuksen vaatimuksiin. Asentajat eivät kuitenkaan päässeet korona-aikaan asentamaan laitteita, koska he eivät saaneet viisumeja Suomeen.

Yrityksellä oli onneksi takaportti: pinnoitukset pystyttiin tekemään vanhoissa toimitiloissa. Kuopion konepaja toimikin 1, 5 vuotta kahdessa eri pisteessä: koneistus tapahtui uusissa tiloissa, pinnoitukset vanhoissa.

”Toki se vaikeutti työntekoa, mutta jos tätä mahdollisuutta ei olisi ollut, tilanne olisi ollut hankala”, Finne toteaa.

Odottamaan ei voinut jäädä.

”Teimme muutoksia lennosta. Meillä on perheyritys ja joustava organisaatio. Pystymme tekemään päätöksiä nopeasti.”

Yhteistyökumppani Joroisista toimitti Kuopion konepajalle kaksi pinnoituskoppia. Takaiskuista selviämistä helpotti myös yrityksen hyvä taloudellinen tilanne.

”Kun on hyvin hoidettu yritys ja kassassa on rahaa, se mahdollistaa reagoinnin”, Finne kertoo.

Tilanne vaati myös henkilöstöltä venymistä.

”Kiitos kuuluu heille. Mehän teemme vain päätöksiä, työntekijät tekevät päivittäisen homman ja saavat sen toimimaan.”

Muutaman yön Finne myöntää kuluneen valvoessa.

”Mutta nyt se on huono muisto vain, ja sekin meinaa unohtua. Loppu hyvin kaikki hyvin.”

”Yritystä ei voi pakottaa”

Finnestä on selvää, että yritysten täytyy olla mukana vihreiden arvojen ja kierrätyksen kehittämisessä paremmaksi, ”jotta maapallolla pystytään elämään jatkossakin”. Hänestä vihreässä siirtymässä pitää kuitenkin muistaa kokonaisuus. Taloudellinen näkemys on oltava mukana päätöksissä.

”Lähtökohta on se, että yritystä ei voi pakottaa. Yritysten tilanteet ovat erilaisia. Investointien tulee olla yrityksen kannalta myös taloudellisesti järkeviä. Tämä menee neuvoksi poliitikoille. Ei auta, jos jotain on pakko tehdä ja yritys kuolee siihen”, Finne vinkkaa.  

Jukka Finne, Kuopion konepaja

Kierrätysmahdollisuuksia. Tutkimus on alkanut kiinnostua alan asioista. Valmistelussa on esimerkiksi pinnoitejauheita, joita voidaan tehdä kierrätysmateriaaleista, Jukka Finne kertoo.

Finne sanoo Kuopion konepajan pyrkivän toimintaan, joka ei saastuta. Esimerkiksi termisen ruiskutuksen työvaiheissa yrityksessä pyritään kierrättämään mahdollisuuksien mukaan.

”Mutta maalämpö ja aurinkopaneelit ovat meille mittavia investointeja. Niiden lisäksi muut toimet alkavat olla aika rajattuja.”

Finne kertoo Kuopion konepajan asiakkaiden alkaneen kysellä aiempaa enemmän kestävään kehitykseen liittyviä asioita, mutta vaatimuksia niiden suhteen ei ole vielä tullut.

”Kyllähän meidän ratkaisumme on laitettu näkyviin varsin isolla ja vihreällä fontilla”, Finne sanoo.

”En usko, että kovin monta vuotta menee, kun näitä ruvetaan vaatimaan meiltäkin. Vihreät arvot ovat yksi päätöksenteon kriteeri varsinkin isommilla yrityksillä, joilla on tiukat ympäristöpolitiikkaan liittyvät vaatimukset.” 

Finne on myös tyytyväinen, että tutkimus on alkanut kiinnostua alan asioista. Valmistelussa on esimerkiksi pinnoitejauheita, joita voidaan tehdä kierrätysmateriaaleista.

Robotit eivät poista työntekijätarvetta

Kuopion konepaja on myös satsannut robotisaatioon. Yrityksellä on viisi lähinnä HVOF-pinnoitukseen tarkoitettua pinnoitussolua. 99 prosenttia ruiskutuksesta pystytään tekemään robotilla. Ruisku on robotissa kiinni, mutta työ vaatii operaattorin tarkkailua.

”Tämä on myös työturvallisuusasia. Miesten ei tarvitse heilua ruiskujen kanssa, mikä on erittäin tärkeä seikka. Lisäksi heidän ei tarvitse olla kovassa metelissä”, Finne toteaa.

Kun ensimmäiset robotit tulivat taloon 20 vuotta sitten, 90 prosenttia kappaleista ruiskutettiin käsin ja kymmenen robotilla. Nyt suhde on 1/99. Luvusta huolimatta ihmistä tarvitaan myös robotin kanssa.

Tämän hetken suurimmiksi haasteiksi Finne näkee materiaalin saatavuuden, hintojen nousun, energiaan liittyvät haasteet sekä pulan osaavasta työvoimasta.

Kuopion konepajalle haluttaisiin palkata lisää väkeä, mutta tekijöitä ei meinaa saada.

”Tilannetta on pystytty osittain korjaamaan roboteilla ja manipulaattoreilla, mutta se ei poista työntekijätarvetta”, Finne sanoo.

Vastikään yritys palkkasi työntekijän suoraan ammattikoulusta ja toinen on tulossa heti, kun hän saa opintonsa päätökseen. Yrityksen nykyiset työntekijät ovat suomalaisia tai Suomessa jo pitkään asuneita.

”Työnjohdollisesti meillä työskentely vaatii suomen kielen taidon. Vuokrafirmojen käyttö on vähäistä. Jos vuokrafirman kautta tulee työntekijä, tavoitteena on, että hän jää meille eikä tule vain keikalle.” 

Jukka Finne, Kuopion konepaja

Terveiset poliitikoille. "Tärkeimpinä terveisinä sanon, että meidän täytyy saada osaavaa työvoimaa. Myös ammatilliseen koulutukseen pitäisi keskittyä”, Jukka Finne sanoo.

Finne sanoo yrityksen panostaneen turvallisiin, siisteihin ja viihtyisiin tiloihin.

”Työntekijöiltä on tullut kiitosta viihtyisyydestä. Haluamme, että ihmisillä olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä työssä ja mietimme, miten työyhteisö toimii ja miten sitä kehitetään, jotta kaikilla on kiva olla henkisestikin täällä töissä.”

Kevään vaaleissa valittavalle eduskunnalle Finne toivottaa tsemppiä.

”Kipeitä ja vaikeita päätöksiä pitää varmasti tehdä, jotta valtion talous saataisiin tasapainoon.”

Hänen mielestään yksi tärkeimmistä tavoitteista on yritysasteen nostaminen.

”Se tietenkin vaatii, että yrittämiselle on edellytykset. Tärkeimpinä terveisinä sanon, että meidän täytyy saada osaavaa työvoimaa. Myös ammatilliseen koulutukseen pitäisi keskittyä.”

Teksti: Marjo Vuorinen

Kuvat: Markus Aspegren