Tiedote

Eduskunta hyväksyi hyvitysmaksujärjestelmän uudistuksen

Eduskunta on hyväksynyt yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista tarkoittavan tekijänoikeuslain muutosehdotuksen. Teknologiateollisuus ry:n näkemyksen mukaan eduskunnan päätös on myönteinen edistysaskel.

Eduskunta on eilen hyväksynyt yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista tarkoittavan tekijänoikeuslain muutosehdotuksen, jonka mukaan vanha laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmä korvataan valtion budjettiin asetettavalla määrärahalla vuodesta 2015 lähtien.

Uudistusta ja siihen liittyvää keskustelua on seurattu tiiviisti Euroopassa, joten elektroniikkateollisuuden ja digitaalisten markkinoiden kehityksen kannalta eduskunnan päätös on myös kansainvälisesti merkittävä.

Teknologiateollisuus ry:n näkemyksen mukaan eduskunnan päätös on myönteinen edistysaskel, jolla tuetaan suomalaisen elektroniikkateollisuuden ja digitaalisten markkinoiden mahdollisuuksia rakentaa uutta pohjaa tulevaisuuden liiketoiminnalle. Samalla päätös mahdollistaa kestävämmän ja hallinnollisesti kevyemmän tavan tarjota asianmukainen korvaus luovan työn tekijälle yksityisen kopioinnin aiheuttamista haitoista.

Lisätietoja:

Asiantuntija Veli Sinda, 045 111 6541, etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi