Tiedote

On uudistumisen aika

Suomalainen teknologiateollisuus elää voimakkaan rakenteellisen uudistumisen aikaa. Kovassa kansainvälisessä kilpailussa menestyvät vain ne yritykset, jotka pystyvät vastaamaan muun muassa digitalisaation, kaupungistumisen, väestörakenteen muutoksen ja lisääntyvän liikkuvuuden haasteisiin.

Teknologiateollisuudella on nyky-yhteiskunnassa kaikki onnistumisen edellytykset: hyvät ja pitkät teolliset perinteet, innovatiivista suunnittelua ja tuotekehitystä, huipputeknologista ja digitaalista osaamista sekä osaavia ihmisiä. Meillä on myös onnistumisen pakko: ilman teknologiaperusteista talouskasvua jäämme jälkeen kansainvälisessä kilpailussa ja taloutemme heikkenee.

Konkreettista tukea yritysten uudistumiselle

Teknologiateollisuus ry auttaa monin tavoin jäsenyrityksiään uudistumisen tiellä. Kokemusten ja ajatusten vaihto sekä toisilta oppiminen ovat keskeisessä roolissa, kun yrityksiä kannustetaan kasvamaan ja kansainvälistymään. Tähän tähtäävässä Kasvuryhmässä on mukana jo lähes kaksisataa yritystä. Teollisen internetin foorumin tavoitteena on saada aikaan konkreettisia teollisen internetin liiketoimintamalleja ja sovelluksia yli toimialarajojen. Siinäkin on mukana kaksisataa yritystä. Teknologiateollisuuden kiertotalouden hankkeissa yritykset rakentavat yhdessä uusia palveluita ja älykkäitä toimintamalleja, joilla taataan kestävämpi teollinen tulevaisuus.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on perustamisestaan, eli vuodesta 2003, myöntänyt yhtensä 115 miljoonaa euroa avustuksia ja lahjoituksia Suomen teknologiateollisuutta uudistaviin kohteisiin. Viimeisin on HundrED - 100 koulua -hanke. Siinä toteutetaan sata konkreettista kokeilua suomalaisissa kouluissa, jotta Suomi pysyy koulutuksen kärkimaana myös tulevaisuudessa.

Teknologiateollisuus ry, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja teknologiayritykset osallistuivat noin 140 miljoonan euron lahjoituksella Aalto-yliopiston ja TTY:n pääomittamiseen 2010-luvun alussa. Vuonna 2015 Teknologiateollisuus lahjoitti neljälle tekniikan yliopistolle yhteensä 11 miljoonaa euroa. Tavoitteena on varmistaa, että Suomesta löytyy maailman parasta teknologia-alan tutkimusta ja osaamista.

Uudistuminen ei ole vain teknologiateollisuuden asia

Menestyvä teknologiateollisuus tuo Suomelle vientituloja, joita ilman emme pysty ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaamme. Siksi myös suomalaisen toimintaympäristön uudistumisesta on huolehdittava. Yrityksiä tulee kannustaa investointeihin, jotka varmistavat työpaikkojen säilymisen. Osaamisesta on huolehdittava ja koulutusjärjestelmän on uudistuttava maailman muutoksen mukana. Innovaatio- ja tuotekehityspanostuksesta ei saa tinkiä. Yrityksiä koskevan lainsäädännön on oltava ennustettavaa ja turhaa byrokratiaa on karsittava. Työmarkkinat elävät uudistumisen aikaa.

Myös Teknologiateollisuus ry uudistuu

Kun yritykset uudistuvat, on selvää, että myös Teknologiateollisuus ry uudistuu. Haluamme saada asiantuntemuksemme vielä nykyistä tiiviimmin vaikuttamisen tueksi. Panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja viestintätaitojen lisäämiseen. Avoimuus lisääntyy ja monikanavainen keskustelu tuo teknologiateollisuutta lähemmäs ihmisten arkea.

Kehitystä tukee osaltaan Teknologiateollisuuden uusi ilme. Sen on suunnitellut hasan & partnersin Anssi Arte. Teknologiateollisuuden identiteetti on sekoitus periksi antamatonta lujuutta, pelimäistä leikkisyyttä ja teknologista johdonmukaisuutta. Merkkiin pelkistyy kaikki olennainen. Kyse on Suomen edusta, kasvusta, teknologiasta, teollisuudesta ja eri näkökulmista. Siitähän teknologiateollisuudessa on kyse.