Lausunto

Lausunto kaivosverosta

Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausuntoa kaivosmineraaliverosta. Teknologiateollisuus ry toteaa, että mahdollisen kaivosveron tulisi perustua nettotuloon. Nyt ehdotetunlainen rojaltityyppisesti toteutettuna vero kohdistuu liiketoimintaan ennen kuin tuottoa syntyy. Tuotantokustannuksen luonteisena rasitteena vero pienentää paitsi oletettuja kaivosverotuottoja, myös ansio- ja yhteisötuloverokertymää, mikäli kaivospaikkakunnalla liiketoiminnan ja työpaikkojen määrä vähenee.

Teknologiateollisuus julkaisi 13.10.2022 selvityksen kriittisistä metalleista teknologiateollisuudessa. Kaivokset tuottavat vähähiiliratkaisuiden tärkeitä raaka-aineita, muun muassa liikenteen sähköistämiseen tarvittavien akkujen kriittisiä materiaaleja. Koko Eurooppa, Suomi mukaan lukien, on suurelta osin riippuvainen Kiinasta toimitetuista raaka-aineista. Suomessa on kuitenkin paljon kriittisten metallien esiintymiä. Kriittisten mineraalien saatavuus on huoltovarmuuskysymys ja tämä tulee huomioida suunniteltaessa kaivosmineraaliveroa. Viittaamme myös Kaivosteollisuus ry:n lausuntoon.
 

Avaa lausunto >>