Lausunto

Lausunto maksutta jaettavien päästöoikeuksien hakemista koskevasta menettelystä

Valtioneuvoston asetus maksutta jaettavien päästöoikeuksien hakemisesta päästökaupan vakiintuneille laitoksille päästökauppakaudelle 2021 - 2030.

Teknologiateollisuus kiittää työ- ja elinkeinoministeriötä mahdollisuudesta lausua viitteessä mainitusta asetusluonnoksesta, joka koskee maksutta jaettavien päästöoikeuksien hakemista koskevaa menettelyä.

Asetuksella ehdotetaan säädettäväksi eräistä hakemuksen muotovaatimuksista ja sähköisen asioinnin ensisijaisuudesta. 

Lausuntopyynnössä esitettyjen perustelujen mukaan tavoitteena on hakemisen sujuvoittaminen ja hakemukseen liittyvien vaatimusten selkeyttäminen. Samalla pyritään keventämään vastuuviranomaisten työtaakkaa ohjaamalla toiminnanharjoittajat käyttämään määrämuotoista hakemuspohjaa ja asioimaan sähköisessä järjestelmässä.

Teknologiateollisuus pitää ehdotettuja muutoksia hyvinä ja perusteltuina. Kannatamme asetuksen hyväksymistä esitetyn mukaisesti. 

Lisäksi haluamme kannustaa työ- ja elinkeinoministeriötä jatkamaa ja jouduttamaan viime vuosien kehitystä, jonka tavoitteena on rakentaa julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi sekä nostaa tieto ja sen hyödyntäminen palvelukehityksen keskiöön.

Teknologiateollisuus ry
Kestävä kehitys
Helena Soimakallio