Lausunto

Lausunto sinisen biotalouden kansallisesta kehittämisestä

Lausunto maa-ja metsätalousministeriölle.

Teknologiateollisuus pitää tärkeänä strategian laatimista. Strategialla on mahdollisuus koota nykyistä hajanaista toimintatapaa ja rahoitusta fokusoidummaksi. Vesialalla on toimijoita runsaasti, tarvitaan voimakkaampaa koordinaatiota samansuuntaisemman edistämistoiminnan aikaansaamiseksi. Pari tehokkaasti toimivaa edistämiskanavaa olisi parempi kuin toistakymmentä.

Avainasemassa vesiteknologian edistämisessä ovat kansainväliseen toimintaan kykenevät yritykset. Hallinnon ja vienninedistämisorganisaatioiden tulee fokusoida toimet niin, että se mitä brändätään ja tuodaan esille vastaa suomalaista tarjoamaa. Asiakastarpeiden identifiointi ja ko. maan hallinnon kanssa vuorovaikutukseen mahdollistavat toimet yhdessä julkisen ja yksityisen sektoriin kanssa ovat tarpeen.

Yritysten kanssa on tehtävä käytännön pitkäjänteistä yhteistyötä. Hyvä malli on löytää veturiyrityksiä, joilla on resurssi toimia kohdemarkkinoilla sekä rahoitus, ja rakentaa yhteistyötä niiden varaan tarjoamalla kylkeen tutkimusyhteistyötä ja pienempien yritysten täydentävää liiketoimintaa.

Kaukomarkkinoilla olevat asiantuntijat pystyvät löytämään investointikohteita. Suomalaisilla toimijoilla tulee olla nopea ja joustava toimintatapa reagoida nopeilla kontaktinotoilla ja tarjousten jättämisillä tilanteisiin. Yksi tapa toteuttaa hyvää vesiteknologian ja -osaamisen esilletuontia olisi, jos vaikka markkinointitarkoituksessa markkinointituella rakennettaisiin joitakin pilottikohteita kohdemaihin. Esimerkki ja referenssi kantavat sitten myöhemmin toteutuvina kauppoina.

Julkiset hankinnat

Suomessa ja EU:n sisämarkkinoillakin on iso potentiaali ottaa käyttöön modernia vesiteknologiaa julkisessa infrastruktuurissa. Nykyisellään hankitaan hinnan perusteella eikä hankinnat edistä tasoltaan parempien laitteistojen ja teknologian käyttöönottoa. Tarvitaan tahtotila sekä hankintojen organisointi tukemaan kehittyneen teknologian käyttöönottoa. Hankintahenkilöitä kouluttamalla ja kokoamalla esimerkiksi pitch and match -tilaisuuksiin voitaisiin paremmin esitellä teknologian mahdollisuuksia. Suuremmilla kokoyksiköillä hankinnoissa voitaisiin toteuttaa kehittyneempiä ratkaisuja. Valtion tulisi luoda riskinjako instrumentti, joka luo luottamusta lähteä kokoilemaan ja pilotoimaan kehittyneempien ratkaisujen käyttöönottoa.

Julkisen sektorin vesiasiantuntijoiden ja organisaatioiden tulisi voida olla mukana myös vientihankkeissa. Tavoitteena tulee olla moniosaamista omaavien vientikonsortioiden muodostuminen.

Helsingissä 2.9.2016

Sanna Rauhansalo, johtaja

Jouni Lind, asiantuntija