Lausunto

Lausunto taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamisesta

Teknologiateollisuus ry:n painokas kanta on, että taloudellisen työnantajan käsitettä ei tule ottaa käyttöön. Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamiseksi.

 Hallitusohjelmassa lakia perustellaan veronkierron välttämisellä. Veronkierron ja -välttelyn torjuminen on tavoiteltavaa. Emme kuitenkaan näe, miten esimerkiksi konsernin sisäiset työmatkat sisältäisivät niin merkittävän riskin veronkierrosta, että Suomessa tulisi ottaa käyttöön taloudellisen työnantajan käsite konsernitilanteissa.

 Yrityksille taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotosta sen sijaan tulee merkittäviä hallinnollisia kuluja ja lisätyötä. Suomalaisyrityksen tulisi jokaisen työmatkalaisen ja lyhyttä työsuoritusta, vaikkapa asennusta tai kokoonpanoa tekevän osalta arvioida täyttyvätkö lain ehdot, mm. onko työntekijä suomalaisyrityksen työnjohdon ja valvonnan alainen tai onko työskentely erottamaton osa suomalaisyrityksen toimintaa. Tämä tarkoittaa raskaita uusia raportointijärjestelmiä, sisäisiä ohjeistuksia ja konsulteilta tilattuja arviointeja, vaikkei verovelvollisuutta edes syntyisi. Tämä heikentää olennaisesti Suomen houkuttelevuutta.

Avaa lausunto >>