Lausunto

Lausunto toisen asteen kehittämisestä

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausunnolla olevassa luonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin sisältyviä ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteita ja keskeisimpiä toisen asteen lakeja siten, että ne nykyistä paremmin vastaisivat oppivelvollisille suunnatun koulutuksen tarpeisiin. Lisäksi ehdotetaan täsmennettäväksi ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen opintojen yhdistämistä ja kaksoistutkinnon suorittamista koskevia säännöksiä.

Teknologiateollisuus pitää ongelmallisena, että ehdotetut muutokset koskevat ensisijaisesti vain ammatillista koulutusta ja kehittämisehdotukset on tehty oppivelvollisuuden pidentämisen ehdoilla. Lisäksi muutosaikataulu ei mahdollista vaikutusten ennakointiarviointia tilanteessa, jossa oppilaitokset edelleen joutuvat sopeuttamaan toimintaansa koronan, ukrainan sodan ja opetuksen kohoavien kustannuspaineiden haasteisiin. Ammatillisen koulutuksen rahoituksen jakaminen ehdotuksen mukaiseen kahteen rahoitusmalliin ei olennaisesti selkiytä jo nykyisellään sekavaa rahoitusjärjestelmää. Ammatillista koulutusta ja sen rahoitusta on kehitettävä kokonaisuutena ja niin, että se on ennakoitavaa, suunnitelmallista sekä ammatillisen koulutuksen työelämää palvelevaa kokonaisuutta ymmärtävää.

Avaa lausunto >>