Lausunto

Lausunto ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksesta

Opetushallitus on järjestänyt lausuntokierroksen ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksesta. Tutkinnon suorittanut henkilö voi toimia kansainvälisen myynnin tai hankintatoimen vastuullisissa tehtävissä erilaisissa yrityksissä ja organisaatioissa.
Teknologiateollisuus ry on aktiivisesti mukana edistämässä teknologiayritysten kansainvälistymistä ja kasvua, kohderyhmänä erityisesti pk-yritykset. Näitä edistävien osaamistarpeiden kehittäminen tulee pohjautua työelämän ja kansainvälistyvän toimintaympäristön muuttuviin tarpeisiin.

Teknologiateollisuus ry toteaa lausunnossaan että ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnos on valmisteltu hyvin ja se pohjautuu yritysten kansainvälistymiseen liittyviin osaamistarpeisiin. Kansainvälisen myynnin ja hankintojen osaamiselle on kasvava tarve.

Tutkinnon osien muodostuminen kahdesta pakollisesta osasta ja niitä täydentävästä ja syventävästä valinnaisesta osasta kannustaa joustavien opintopolkujen toteutumisen ja erikoisammattitutkinnon suorittamiseen.

Teknologiateollisuus ry esittää, että työryhmän ehdottamaan pakollisen tutkinnon osaan lisätään riskien hallintaan ja kokonaistaloudelliseen tarkasteluun liittyvät osa-alueet.

Teknologiateollisuus pitää tärkeänä, että myös ulkomaankaupan erikoisammattitutkintoa viimeisteltäessä huomioidaan digitalisaatiokehityksen vaikutukset esim. teknologiayritysten ansaintamalleihin, myyntiin, markkinointiin ja hankintatoimeen. Tutkinnon valinnaisiin osiin tulisi myös lisätä uusimpien teknologioiden, kuten digitalisaation ja viestintämenetelmien tarjoamien mahdollisuuksien tunnistaminen ja niiden soveltaminen omalla vastuualueelle.

Lisäksi Teknologiateollisuus ry pitää tärkeänä että tutkintotoimikuntaan kutsutaan asiantuntevia kansainvälisten yritysten edustajia, mukaan lukien kansainvälisillä markkinoilla toimivien pk-yritysten edustajia.

Lausunto ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksesta