Lausunto

Ympäristölupien sujuvoittamiseksi hyviä ehdotuksia

Ministeri Lauri Tarastin arviointiryhmä esittää 19 keinoa, joilla voidaan nopeuttaa ja keventää ympäristöluvitusta. Tällä hetkellä investointien liikkeellelähtö hidastuu monikertaisen lupabyrokratian takia. Ryhmän ehdottamat toimenpiteet on toteutettava pikaisesti.

Asiantuntijaryhmä ehdottaa muun muassa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) ja kaavoituksen nykyistä tehokkaampaa yhteensovittamista, ennakkoneuvotteluja koskevien säännösten lisäämistä lainsäädäntöön, lupavelvollisuuden keventämistä eräiltä osin, sähköisten menettelyjen kehittämistä sekä valituslupajärjestelmän laajentamista.

Teknologiateollisuuden ryhmäpäällikkö Mia Nores kiittelee työryhmän esityksiä. Investointihankkeet olisi saatava etenemään nykyistä sujuvammin ja nopeammin. Suomella ei ole varaa pahimmillaan vuosia kestävään lupabyrokratiaan.

"Työryhmän ehdotukset ovat hieno mahdollisuus parantaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä Suomessa. Jatkossa on tärkeää, että luvituksessa siirrytään kohti yhden luukun ja luvan periaatetta. Suomessa on nyt moninkertainen määrä lupia esim. Ruotsiin verrattuna", Nores sanoo.

Noreksen mukaan ennakkoneuvottelusta on hyviä kokemuksia. Ympäristölupien automaattisesta tarkistamismenettelystä ollaan myös luopumassa, mikä on hyvä asia.

Sähköisiä asiointijärjestelmiä tulee kehittää niin, että koko lupaprosessi on sähköinen. "Osa yrityksistä joutuu edelleen toimittamaan mappikaupalla papereita lupaviranomaiselle, mikä ei ole nykyaikaa", Nores toteaa.

Katso myös:

Arviointiryhmän raportti

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Mia Nores, puh. 044 330 0928
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi