shutterstock_361872065.jpg
Tiedote

Teknologiateollisuuden selvitys: Tarjouspyyntöjen määrä romahti, viennin pohjakosketus mahdollisesti loppuvuodesta

Koronaepidemia on iskemässä teknologiateollisuuteen ja Suomen vientiin rajulla tavalla. Teknologiateollisuuden tuoreen kyselyn mukaan tarjouspyyntöjen määrä suorastaan romahti huhtikuussa, ja heikko kysyntä vaikeuttaa yhä useamman yrityksen toimintaa merkittävästi. Vaikeudet lisääntyvät lähikuukausina, liikevaihto laskee, ja pohjakosketus tulee näillä näkymin vuoden loppupuolella. Tämänhetkisen arvion mukaan lähes kolmannes alan henkilöstöstä on jossakin vaiheessa lomautettuna.

Tiedot perustuvat Teknologiateollisuuden yrityskyselyihin, joilla kerättiin tietoa yritysten tilauksista, liikevaihdosta, henkilöstöstä ja erityisesti koronakriisin vaikutuksista.

Koronakriisi on iskenyt Suomen suurimpaan vientialaan – teknologiateollisuuteen − pienellä viiveellä, sillä viime vuoden lopun ja alkuvuoden tilauskertymästä on riittänyt töitä joksikin aikaa. Tilanne on kuitenkin kääntymässä selkeästi heikompaan. Tarjouspyyntöjen saldoluku romahti huhtikuussa alimmalle tasolleen (-42) sitten finanssikriisin heikoimman neljänneksen. Kaksi kolmasosaa alan teollisuusyrityksistä ilmoittaa tilanteensa olevan kolmen kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono.

Jopa runsaat 70 prosenttia teknologiateollisuuden teollisuustoimialoilla toimivista yrityksistä arvioi, että liikevaihto on syksyllä (Q3) heikompi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Peräti neljännes yrityksistä sanoo, että liikevaihto on tuolloin yli 20 prosenttia heikompi kuin vuotta aiemmin. Teknologiateollisuuden palvelutoimialoilla (suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka-ala) vastaavat luvut ovat noin 10 prosenttiyksikköä pienempiä eli näkymät arvioitiin hivenen valoisammiksi.

− Arviot ovat luonnollisesti suunta-antavia tilanteen suuren epävarmuuden takia. Yritysten mukaan niiden tilanne muuttuu kuitenkin lähikuukausina huomattavasti heikommaksi, ja pohjakosketus tulee näillä näkymin vasta kesän jälkeen syksyllä ja loppuvuodesta. Toki joillakin yrityksillä menee edelleen varsin hyvin. Kaikki yritykset joutuvat joka tapauksessa suunnistamaan sakeassa sumussa, ja kriisitilanteet ovat omiaan vain kasvattamaan yritysten välisiä eroja, sanoo Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Petteri Rautaporras.

Suuri joukko teknologiayrityksiä on joutunut jo aloittamaan lomautukset, ja lisää neuvotteluja on edessä lähikuukausina. Tämän hetken arvion mukaan lomautukset koskettavat jossakin vaiheessa vajaata kolmasosaa alan henkilöstöstä.   

Hirvola: Suoraa tukea tarvitaan useita miljardeja

Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola pitää vientiyritysten viestiä vakavana. Talous on veitsenterällä. Jos Suomen vienti sakkaa karulla tavalla, seuraus on karmea työllisyydelle ja hyvinvoinnin rahoitukselle.

− Yhteiskunnan kaikilla toimijoilla tulee olla selkeä ymmärrys, että kesä ei johdata meitä ulos koronan aiheuttamasta talouskriisistä, valitettavasti. Hallituksen on varauduttava tukitoimien suunnittelussa ja ajoituksessa siihen, että talouden toinen kova isku on vasta tulossa. Elinkelpoisia yrityksiä on valmistauduttava tukemaan 3−5 miljardin euron suorilla tuilla, tarvittaessa suuremmallakin summalla. Kyse on työpaikoista, Hirvola painottaa.

− Akuutin kriisin jälkeenkään emme palaa vanhaan, vaan yritykset joutuvat valloittamaan uudestaan markkinoita. Osaaminen ja kilpailukyky ratkaisevat. Digimurroksen ja talouskriisin keskellä Suomen on vihdoin tehtävä kaivattu lisäsatsaus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Kilpailijat porskuttavat kaukana edellä. Lisätään siis eurot juuri valmistuneeseen tki-tiekarttaan, kolminkertaistetaan Business Finlandin veturiohjelman rahoitus, käynnistetään Vaken ilmastorahasto, tehdään elinkaarikestäviä ja innovatiivisia julkisia hankintoja…

− Lisäsatsauksia tarvitaan myös koulutukseen sekä täsmätoimia kriisin vuoksi lomautetuille ja työttömäksi jääville. On inhimillinen katastrofi ja yhteiskunnallinen häpeä, jos jatkuva oppiminen jää tässä tilanteessa pelkäksi korulauseeksi, Hirvola sanoo.

Huoli kilpailukyvystä kasvaa jälleen   

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle on huolissaan, että Suomen takamatka kustannuskilpailukyvyssä saattaa taas kasvaa koronakriisissä. On tärkeää seurata muissa maissa tehtäviä ratkaisuja, välttää kustannusten nousu ja nostaa kissa pöydälle, jotta työmarkkinoiden vanhat rakenteelliset ongelmat saataisiin korjattua. Tämäkin kriisi ja siitä pelastautuminen korostavat tarvetta lisätä esimerkiksi paikallista sopimista.

− Kiireellisenä hätäaputoimena maan hallituksen tulisi jatkaa lomautusmenettelyyn ja työttömyysturvaan tehtyjen tilapäisten muutosten voimassaoloa vuoden loppuun, kuten työmarkkinoiden keskusjärjestöt esittivät. Työpaikoilla on hätä, ja nämä lainsäädäntömuutokset helpottavat molempien osapuolien tilannetta, Helle tähdentää.

− Haluan tässä yhteydessä kiittää teknologiateollisuuden työmarkkinaosapuolia, että niillä on ollut kriisin keskellä ymmärrystä työpaikkojen vaikeuksille. Yhteistyötä ja vastuunkantoa tarvitaan vielä monta kertaa ennen kuin tästä tilanteesta selvitään. Ja erityisesti haluan kiittää alan henkilöstöä, joka on jatkanut urheasti työtä epidemian keskellä, Helle sanoo.

Liitteet:
Tiedotustilaisuuden esitysaineisto
Talousnäkymät-raportti
Koronapulssikysely

Lsätiedot:
Toimitusjohtaja Jaakko Hirvola, puh. 040 063 3751
Työmarkkinajohtaja Minna Helle, puh. 050 341 4884
Pääekonomisti Petteri Rautaporras, puh. 050 304 2220