Käsi asettamassa puuttuvaa palasta palapelikuutioon.
Tiedote

Teknologiateollisuus joutui hylkäämään valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen

Teknologiateollisuus ry on joutunut hylkäämään valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan tekemän sovintoehdotuksen, jolla tämä yritti ratkaista Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisen työriidan.
Työnantajan mukaan ratkaisu ei ollut kustannuksiltaan ja rakenteeltaan kokonaisuutena hyväksyttävissä.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle toivoo, että osapuolet voisivat jatkaa neuvotteluja valtakunnansovittelijan johdolla ilman uusia työrauhahäiriöitä. Osapuolten näkemykset ovat lähentyneet kuluvan viikon aikana, ja molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu on mahdollista löytää.

– Tilanteen kärjistyminen työmarkkinoilla ei ole kenenkään etu. Pitkään jatkunut sopimukseton tila ja joulukuun alun laajat lakot ovat jo aiheuttaneet suurta epävarmuutta ja suuria taloudellisia menetyksiä. Hiipuva talous ja työllisyys eivät kestä uusia iskuja, Helle tähdentää.

– Työmarkkinoilla odotetaan teknologiateollisuuden päänavausta. Osapuolet voivat osoittaa, että ne ovat tälläkin kertaa maineensa veroisia vastuunkantajia, Helle sanoo.

Teknologiateollisuuden tavoitteena ovat ratkaisut, jotka tukevat työllisyyttä, kilpailukykyä ja tuottavuuden kehittämistä yrityksissä.

Lisätiedot:

Työmarkkinajohtaja Minna Helle, puh. 050 341 4884