Kesätyöt
Tiedote

Vientiteollisuus tarjoaa kesätyöpaikan yli 24 000 nuorelle

29.4.2022 klo 10.00
Keskeiset vientialat – kemian-, metsä- ja teknologiateollisuus – tarjoavat tulevana kesänä arviolta yli 24 000 nuorelle kesätyöpaikan eri puolilta Suomea. Koronapandemiasta huolimatta ala työllistää nuoria ja opiskelijoita aiempien vuosien tapaan, ja ilmassa on myös merkkejä kesätyöpaikkamäärien kasvusta.

Vientiteollisuudessa kesätöitä yhä useammalle

Etäopiskelujaksojen jälkeen kesätyö- tai harjoittelupaikka voi olla nuorelle erityisen tärkeä. Vientiteollisuudella on suuri rooli nuorten työllistämisessä, ja tulevaisuudessakin tarvitaan runsaasti työvoimaa.

”Olemme erittäin ylpeitä siitä, että yritykset tänäkin kesänä pystyvät tarjoamaan kesätyöpaikkoja. Erityisesti toivomme, että monella nuorella on mahdollisuus saada ensimmäinen oman alan kesätyöpaikka. Kemia on tulevaisuuden ala, jossa oikeasti pääsee pelastamaan maailmaa”, kertoo Hanna Hyyryläinen Kemianteollisuus ry:stä.

Kesätyöpaikkojen määrässä ennakoidaan tänä vuonna kasvua verrattuna esimerkiksi vuoteen 2021, jolloin vientiteollisuus työllisti noin 22 000 kesätyöntekijää. Myös kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä pyritään parantamaan.

”Teknologiateollisuus ry on käynnistänyt Palkkaa kv-opiskelija -haastekampanjan, joka kannustaa yrityksiä palkkaamaan vähintään yhden kansainvälisen opiskelijan vuoden 2022 aikana. Kampanjalla levitämme alamme kansainvälisyys- ja monikulttuurisuusosaamista sekä kampitamme myös itse osaajapulaa tarraamalla kiinni kansainvälisiin osaajiin, jotka opiskelevat jo Suomessa”, Teknologiateollisuus ry:n Leena Pöntynen sanoo.

Vientiteollisuus tarjoaa merkityksellistä työtä

Vientiteollisuuden parissa tehdään merkityksellistä työtä: alan yritykset luovat pohjan suomalaisen hyvinvoinnin rakentamiselle samalla kun ne kehittävät luonnon ja ilmaston kannalta kestävämpiä innovaatioita. Alan yritysten verotulot kattavat merkittävän osan hyvinvointipalveluihin tarvittavista tuloista. Suoraan ja välillisesti vientiteollisuus työllistää yli miljoona suomalaista.

"Metsäteollisuuden parista löytyy inspiroivia ja monipuolisia urapolkuja ja työtehtäviä. Nuorille kesätyöt ovat hyvä tapa tutustua vientiteollisuuden yrityksiin ja niiden tarjoamiin työmahdollisuuksiin sekä oppia hyödyllisiä työelämätaitoja tulevaisuutta varten", toteaa Venla Kaplas Metsäteollisuus ry:stä.

Lisätietoja

Hanna Hyyryläinen, Kemianteollisuus ry, asiantuntija, osaaminen ja vetovoima, puh. 044 296 3394, hanna.hyyrylainen@kemianteollisuus.fi

Venla Kaplas, Metsäteollisuus ry, asiantuntija, osaaminen ja vetovoima, puh. 040 626 3001, venla.kaplas@forestindustries.fi

Leena Pöntynen, Teknologiateollisuus ry, johtaja, osaamispolitiikka, puh. 040 130 6113, leena.pontynen@teknologiateollisuus.fi