Antti Poikola

Tietopolitiikka on 2020-luvun sosiaali-, energia- ja ympäristöpolitiikkaa – näin digitalisaatiolle löydetään yhteinen suunta

|
Antti "Jogi" Poikola

Digitalisaatiota tarjotaan ratkaisuksi moneen: Mistä kasvua? Digitalisaatio. Kuinka pärjäämme vinoutuvan huoltosuhteen kanssa? Digitalisaatio. Kuinka jaksamme yli koronan? Digitalisaatio. Välillä tuntuu, että digitalisaation sisällöt ovat kuin pussillinen marmorikuulia, toinen toistaan värikkäämpiä aarteita, mutta jos pussin kaataa lattialle, vierivät kuulat ympäriinsä ilman tolkkua. 

Täytyi pysähtyä miettimään: digitalisaatio todella muuttaa radikaalisti toimintamalleja monilla aloilla ja se on myös sisäänrakennettu Teknologiateollisuuden Suomi 2030 -vision useaan tavoitteeseen. Mikä tässä on kaikista olennaisinta Suomen ja teknologiateollisuuden menestymisen kannalta? Mihin menemme ja mihin keskitymme? Ajatuspajoista syntyi työnimeä “Pohjantähti” kantava kiteytys Teknologiateollisuuden digitalisaatiotyötä ohjaamaan. 

Tavoitteeksi kirkastui: Yhdessä Teknologiateollisuuden jäsenten kanssa pyrimme vaikuttamaan siihen, että Suomeen syntyy maailman parhaat puitteet yritysten digivihreälle kasvulle. Digitaalisuuden osalta näitä puitteita luodaan hyvällä tietopolitiikalla sekä rakentamalla yhteiskäyttöistä digitaalista infrastruktuuria.  

Digitaalinen infrastruktuuri + tietopolitiikka = hyvät puitteet digivihreälle kasvulle 

 

Euroopan komission strategioissa ja elpymispaketissa on vahvasti läsnä vihreän ja digitaalisen murroksen yhteys. Komissio on valmistelemassa Digital Decade -tiedonantoa (2020-luku: Euroopan digitaalinen vuosikymmen), jossa pyritään määrittelemään poliittisia tavoitteita sille, mitä vahva eurooppalainen digitalisaatio tarkoittaa seuraavien kymmenen vuoden aikana.  EU:n digitaalinen vuosikymmen on Teknologiateollisuuden yrityksille merkittävä mahdollisuus.

Toistaiseksi julkisesta keskustelusta puuttuvat ehdotukset, joilla vihreä ja digitalisaatiomurros kytketään osaksi kaikkien yritysten arkea. Yritysten kannalta keskeisin asia murroksessa on kilpailukyky. Ne yritykset, jotka pystyvät vastaamaan vähähiilisyyden haasteeseen, säilyttävät tai pystyvät parantamaan kilpailuasemiaan.

Toistaiseksi julkisesta keskustelusta puuttuvat ehdotukset, joilla vihreä ja digitalisaatiomurros kytketään osaksi kaikkien yritysten arkea.

Muutoksessa pitää käyttää hyväksi kaikki käytettävissä olevat teknologiset mahdollisuudet. Datan ja digitalisaation tarjoamien keinojen hyödyntäminen on nopein tapa parantaa tuottavuutta ja pienentää hiilijalanjälkeä. Tämä edellyttää yrityksissä panostuksia digi- ja datainfraan ja niiden mahdollistamiin uusiin toimintamalleihin sekä digiosaamisen kehittämiseen. Panostukset digitalisaatioon suomalaisyrityksissä ovat viime vuosina lisääntyneet, mutta eivät riittävästi, jotta voisimme varmistaa kotimaisen kilpailukyvyn. Esimerkiksi suomalaisyritysten tekoälyn hyödyntämistä tarkasteleva State of AI Finland 2020 -raportti nostaa esiin yrityskentän kahtiajakaantumisen: digi- ja tekoälyinvestoinnit kerääntyvät pieneen joukkoon kärkiyrityksiä.

Suomi kulkee hiilineutraaliuden etujoukoissa, hyvässä asemassa kääntämään murrosta uudeksi liiketoiminnaksi Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartan pohjalta. Hiilijalan- ja -kädenjälkien datassa, datan jakamisen ratkaisuissa, luottamuspalveluissa ja kiertotalouden ratkaisuissa on merkittäviä mahdollisuuksia ensin markkinan määrittämisessä ja myöhemmin – kysynnän noustessa – vientituotteina. Hiilijalanjäljen arviointiin on jo olemassa vakiintuneita työkaluja ja standardeja. Sen sijaan suomalaisten yritysten kannalta tärkeän hiilikädenjäljen arviointiin ei ole vielä vakiintuneita malleja. Niiden syntymiseen tulisi pyrkiä vaikuttamaan EU-tasolla. 

Toimiva digitaalinen infrastruktuuri on voiteluainetta talouden rattaisiin.

Jokainen yritys toki vastaa omasta menestyksestään myös digiasioissa, tekee investointeja, hankkii osaamista ja uudistaa toimintaansa. Toimintaympäristöllä on kuitenkin suuri merkitys. Fyysisen maailman perusrakenteet sähkö- ja tietoliikenneverkoista liikenneväyliin tarjoavat yhteiskäyttöisen perustan yhteiskunnan toimintaan. Vastaavasti myös toimiva digitaalinen infrastruktuuri – esimerkiksi digitaalisen identiteetin ja reaaliaikatalouden ratkaisut – on voiteluainetta talouden rattaisiin. Kaikki toimijat voivat rakentaa oman digitaalisen toimintansa saman perustan päälle sen sijaan, että toteuttaisivat sen itse ja taistelisivat vielä yhteentoimivuushaasteiden kanssa. EU:n tavoitteena on luoda digitaaliset sisämarkkinat, ja myös tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää "pehmeää digitaalista infrastruktuuria", jota voidaan käyttää kaikilla aloilla ja sovelluksissa. 

Pehmeä infra

 

Jotta meillä on maassa hyvä digitaalinen infrastruktuuri, pitää meillä olla myös hyvää tietopolitiikkaa. Tietopolitiikan johtaminen kärsii vielä kirjoituksen alussa kuvatusta marmorikuulaongelmasta: kaikilla ministeriöillä, virastoilla ja vaikuttajaorganisaatioilla on omat lempidigihankkeensa, jotka ovat osin päällekkäisiä ja huonosti yhteensopivia, digikuulat siis pyörivät pitkin lattioita. Tämä ei ole kritiikkiä mitään yksittäistä tahoa kohtaan, vaan seurausta siitä, että aiheen ympärillä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu on vielä toistaiseksi jäsentymätöntä.

Tietopolitiikka on uusi, vasta syntymässä oleva politiikkalohko, joka vertautuu 1960-luvulla syntyneeseen sosiaalipolitiikkaan, 1970-luvun energiapolitiikkaan ja 1990-luvun ympäristöpolitiikkaan. Tämän politiikkalohkon muodostumista pitää tukea, jotta alamme nähdä digitalisaation ja digitaalisen infrastruktuurin kehittämisen yksittäisiä hankkeita suurempana kokonaisuutena.

Lisätietoja:

Antti "Jogi" Poikola, datatalouden asiantuntija, Teknologiateollisuus ry
antti.poikola@teknologiateollisuus.fi, @apoikola

 

Teksti on mukana helmikuun uutiskirjeessä.