Uutinen

Teknologiateollisuuden nuoret johtajat vauhdittamaan kestävää kasvua

Teknologiateollisuuden jäsenyritykset ja Teknologiateollisuus ry käynnistävät kolmen vuoden ohjelman, jonka tavoitteena on edistää hyvää johtamista ja kestävää kasvua sekä tukea nuoria johtajia työssään. Osana ohjelmaa Teknologiateollisuus on mukana myös Vuoden Nuori Johtaja -kilpailussa pääyhteistyökumppanina.
Teknologiateollisuuden yritykset uskovat, että johtamisella on ratkaiseva merkitys yrityksen menestymiselle. Hyvä johtaminen on nostettu yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista Teknologiateollisuus ry:n liiketoiminnan ja teknologian kehittämisvisiossa. Hyvä johtamiskulttuuri houkuttelee parhaat osaajat yritykseen ja innostaa heitä panostamaan työhönsä.
 
− Tavoitteenamme on tuoda esille teknologia-alojen taitavia, nuoria johtajia ja kannustaa heitä toimimaan hyvän johtamisen esikuvina. Haluamme myös edistää teknologiayritysten nuorten johtajien verkottumista, johtaja Mervi Karikorpi Teknologiateollisuudesta kertoo.
 
Kokeneet teknologiajohtajat sparraavat jo toisiaan monissa verkostoissa. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden Kasvutiimissä jaetaan kokemuksia kasvuyritysten johtamisesta ja tunnistetaan sekä kasvumahdollisuuksia että kasvun esteitä.
 
− Nyt käynnistettävillä toimenpiteillä haluamme tuoda esille myös teknologiateollisuuden nuorten johtajien näkökulmia johtamiseen ja yritysten kasvun luotsaamiseen. Suomi tarvitsee menestyviä teknologiayrityksiä ja teknologiayritykset hyviä johtajia, Karikorpi toteaa.     

 

Teknologiateollisuus mukaan Vuoden Nuori Johtaja -kilpailuun

Teknologiateollisuus ry ja Suomen Nuorkauppakamarit ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen hyvän johtajuuden edistämiseksi suomalaisissa yrityksissä ja yhteiskunnassa. Teknologiateollisuus ry toimii pääyhteistyökumppanina Vuoden Nuori Johtaja -kilpailussa, jossa kannustetaan nuoria hakeutumaan johtotehtäviin sekä kehittämään työelämässä tarvittavia kestävän johtamisen taitoja.

 
Vuoden Nuori Johtaja -kilpailuun voi ilmoittaa kenet tahansa alle 40-vuotiaan, vastuullisesti ja esimerkillisesti toimivan johtajan. Vuoden Nuori Johtaja 2014 -palkinnon lisäksi kilpailussa jaetaan myös Teknologiateollisuuden Vuoden Nuori Johtaja -tunnustus. 
 
Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun vuodesta 2007 alkaen.  Tämän vuoden kilpailun suojelijana toimii ekonomisti Anne Brunila.
 
Ehdokkaita voi ilmoittaa osoitteessa: nuorijohtaja.fi. Hakuaika päättyy 14.9.2014.
 
Lisätietoja:
Mervi Karikorpi
Johtaja, Innovaatioympäristö ja uudistuminen 
 
Piia Simpanen
Asiantuntija, Innovaatioverkostot