people working
Uutinen

Uusi kiihdyttämöjakso auttaa tekoälyn kanssa aloittelevia yrityksiä

Tekoälyn hyödyntämisessä on kaksi selkeää kynnystä: alkuun pääseminen ja tekoälyratkaisujen käytäntöön vieminen. Nyt, yhteistyössä Pohjoismaiden suurimman tekoälylaboratorion Silo.AI:n kanssa, Tekoälykiihdyttämö aloittaa uuden kuuden kuukauden pituisen kiihdyttämöjakson, joka on suunnattu yrityksille, jotka ovat ottamassa ensimmäistä askelta tekoälyn hyödyntämisessä.

“On helppoa keksiä, mitä voisi tehdä koneoppimisella. Mutta on täysin eri asia identifioida mahdollisuuksia, jotka ovat oikeasti järkeviä liiketoiminnan kannalta sekä tekniseltä puolelta realistisesti toteutettavissa. Tavoite on, että jokainen osallistuva organisaatio pystyy jakson jälkeen itse tunnistamaan realistisia tekoälyn sovelluskohteita”, kertoo Tekoälykiihdyttämön vetäjä Alexander Törnroth jakson tavoitteista.

“Yritykset, jotka aloittavat koneoppimisen kehittämisen nyt pääsevät etulyöntiasemaan. Tekoälyyn pohjautuvat ratkaisut ovat oppivia järjestelmiä, jotka jatkuvasti hyödyntävät syntyvää dataa ja usein parantuvat keräämällä järjestelmän käyttäjiltä jatkuvaa palautetta. Esimerkiksi koneoppivat ennustamis- ja mallintamisjärjestelmät paranevat ajan myötä, jolloin ne pääsevät lähemmäksi totuutta”, Silo.AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin sanoo. “Mitä nopeammin yritys lähtee kehitykseen mukaan, sitä varmempaa on, että yritys kasvattaa kilpailukykyään tulevaisuudessa.”

Kiihdyttämöjakso on jaettu useampaan pienempään oppimiskokonaisuuteen, joista merkittävämmät liittyvät datan hyödyntämiseen, kykyyn tunnistaa tekoälyn sovellusmahdollisuuksia sekä organisaation oman tekoälyratkaisun rakentamiseen. Kiihdyttämöjakson aikana työskentely tapahtuu ryhmissä.

Tutkimusten mukaan merkittävä osa tekoälyprojekteista ei etene kokeiluvaihetta pidemmälle. “Tavoite on, että kiihdyttämöjaksolle osallistuneet yritykset saavat työkalut systemaattiseen tekoälyratkaisujen kehittämiseen. Kiihdyttämöjakso ei saa jäädä ainoastaan yhden kerran kokeiluksi, vaan organisaatioden tulisi jatkuvasti kehittää uusia ratkaisuja”, Törnroth jatkaa.

Ensimmäinen ryhmistä on jo täynnä. Uudet ryhmät käynnistyvät heti, kun halukkaita yrityksiä ilmoittautuu mukaan.

Kiinnostuitko? Haluaisitteko osallistua organisaatiosi kanssa kiihdyttämöjaksolle ja aloittaa tekoälyratkaisujen kehittämisen? Paikkoja on rajoitetusti. Yrityskohtainen osallistumismaksu on 7.500€.

Lisätiedot:

Alexander Törnroth
alexander.tornroth@techind.fi
+358401877353

 

Mikä Tekoälykiihdyttämö?

Suomen Tekoälykiihdyttämö (Finland’s AI Accelerator, FAIA) auttaa yrityksiä hyödyntämään tekoälyä.

Kiihdyttämö fasilitoi kuukauden pituisia kiihdyttämöjaksoja, jossa mukana olevat tahot tähtäävät viemään tekoälyratkaisuja tuotantoon. Työt tehdään ryhmissä, joissa organisaatiot auttavat toisiaan entistä kovempaan vauhtiin. Kiihdyttämön toiminta perustuu luottamukseen, vertaistukeen ja vertaispaineeseen.

Jokaiseen kiihdyttämöjaksoon valitaan aina parhaat ja sopivimmat palveluntarjoajat, startup-yritykset ja tutkijat.

Silo.AI

Silo.AI on Pohjoismaiden suurin yksityinen tekoälyratkaisujen ja -palveluiden tarjoaja, joka tarjoaa skaalautuvaa osaamista koneoppimiseen, konenäköön ja luonnollisen kielen käsittelyyn. Silo.AI uskoo vahvasti ihmislähtöisen tekoälyn tulevaisuuteen ja rakentaa tekoälyratkaisuja, jotka edistävät asiakkaiden liiketoimintaa mitattavalla, turvallisella ja selitettävällä tavalla. Yritys palvelee asiakkaita eri teollisuudenaloilla neljällä mantereella. Silo.AI:n tekemiä projekteja ovat mm. Finnairille kehitetty lentoliikenteen tilannekuvaa parantava ratkaisu sekä Rambollille kehitetty vedenlaatua vedenpuhdistamoissa parantava ratkaisu.

 

 

Teksti on mukana Teknologiateollisuuden lokakuun uutiskirjeessä.