Onko yritysten kilpailukyky aina tärkeämpää kuin luonto ja ilmasto, Helena Soimakallio?

Teknologiateollisuus kertoo olevansa ilmastokriisin hoitamisessa etujoukoissa mutta toteaa tämän tästä, että yritysten kustannukset eivät saa nousta kansallisten ilmastotoimien vuoksi. Onko yritysten kilpailukyky aina tärkeämpää kuin luonnon ja ilmaston hyvinvointi, johtaja Helena Soimakallio?

–  Yritysten hyvinvointi ja ympäristön hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Kilpailukyvystä huolehtiminen on tärkeää siksi, että vain taloudellisesti kannattava yritys pystyy investoimaan ja innovoimaan. Satsaukset tulevaisuuteen ovat erityisen tärkeitä nyt, kun meidän täytyy pystyä uudistamaan teollisuutemme hyvin nopeasti hiilineutraaliksi samalla kun tehostamme materiaalien käyttöä ja vahvistamme luonnon monimuotoisuutta.

Hallitus on leikkaamassa tutkimuksesta kymmeniä miljoonia. Miksi tämä on uhka kestävän kehityksen edistämiselle? Eivätkö yritykset kuitenkin tee tutkimusta myös ilman julkista tukea?

–  On aivan totta, että esimerkiksi kasvuhuonekaasupäästöjen vähentämiseen tarvittavista teknologioista ja ratkaisuista valtaosa on jo nyt olemassa. Niiden käyttöönottoon julkista tukea ei tarvita. Oikeastaan voisi sanoa vielä vahvemmin, että niitä ei saakaan tukea, jotta muutos etenee markkinaehtoisesti ja teknologianeutraalisti.

–  Tukea tarvitaankin ennen kaikkea uusien ratkaisujen pilotointiin ja demonstraatiohankkeisiin, joilla varmistetaan vaikkapa uuden tuotantoprosessin toimivuus tehdasmittakaavassa. Yrityksille suunnatulla julkisella kehitysrahoituksella voidaan jakaa uuteen teknologiaan liittyviä taloudellisia riskejä, ja siten nopeuttaa sen käyttöönottoa ja käytön laajentumista.

–  Business Finlandin arvioiden mukaan jokaista julkista kehityseuroa kohden yritykset sijoittavat kaksi euroa omaa rahaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Yrityksille suunnatulla julkisella TKI-rahoituksella on siten hyvin suuri positiivinen vipuvaikutus, joka säteilee laajalti myös yrityksen ulkopuolelle.

–  Julkisella tutkimusrahoituksella on lisäksi ratkaisevan tärkeä rooli perustutkimuksessa ja siihen nojaavassa soveltavassa tutkimuksessa. Ilman tutkimusrahoitusta emme edisty kauempana tulevaisuudessa häämöttävien haasteiden ratkaisemisessa, kuten kvanttitietokoneen rakentamisessa tai mullistavien akkumateriaalien kehittämisessä. Lisäksi on riskinä, että tutkimusrahoituksen leikkaaminen lisää tutkijoiden siirtymistä pois Suomesta ja vähentää Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta korkean osaamistason maana. 

Esitätte, että teollisuuden sähköistymistuen tuki-intensitetti ja määrä on määriteltävä siten, että ne ovat eurooppalaisittain kilpailukykyisiä. Mitä tämä tarkoittaa?

– Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi, joka koskee lakia energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuesta. Lain tavoitteena on nimensä mukaisesti vauhdittaa teollisuuden sähköistymistä ja siten irtautumista fossiilisista poltto- ja raaka-aineista. Laissa kuvatulla mekanismilla voidaan kompensoida kasvavasta sähkön käytöstä aiheutuvia lisäkustannuksia niille toimialoille, joihin kohdistuu suuri hiilivuodon riski.

– Tuki on tarpeen, koska päästökaupasta aiheutuu epäsuoria kustannuksia, ja ne vaikuttavat sähkön hintaan. Sähköön erikoistuneen konsulttiyhtiön PowerDerivan tekemän selvityksen mukaan arviolta 60 prosenttia päästökaupan kustannuksista siirtyy meillä Suomessakin sähkönkäyttäjien maksettavaksi siitä huolimatta, että sähköä tuotetaan meillä valtaosin päästöttömillä tuotantomuodoilla. Sähkömarkkinoiden luonteesta johtuen sähkön hinta määräytyy aina kunkin kysyntätilanteen kalleimman tuotantomuodon mukaan, ja siksi päästöoikeuden hinta vaikuttaa kaikkeen sähkön hintaan niin kauan kuin ”tuotantococktailissa” on mukana pienikin määrä fossiilisia energialähteitä. Kustannusvaikutus on merkittävä erityisesti sähköintensiivisillä vientiteollisuuden toimialoilla. Esimerkiksi metallinjalostuksessa sähkön osuus tuotantokustannuksista on keskimäärin lähes 40 prosenttia.

– Koska sähkön hinta vaikuttaa olennaisesti suomalaisen teollisuuden kustannuksiin ja Suomi haluaa olla ilmastotoimien edelläkävijä myös eurooppalaisessa mittakaavassa, on kansallisen tuen pystyttävä kompensoimaan syntynyt takamatka myös EU:n sisämarkkinoilla.

– Teknologiateollisuus on esittänyt intensiteetin nostoa EU-komission sallimalle enimmäistasolle 0,75, mikä on ollut käytössä monissa muissa tukea maksaneissa ja Suomen kannalta tärkeissä EU-maissa, kuten Saksassa. Lisäksi hallituksen esityksessä tuki on rajattu enintään 150 miljoonaan euroon vuodessa. Koska tuen taso tiedetään jo nyt riittämättömäksi, on Teknologiateollisuus ehdottanut sen nostamista 200 miljoonaan euroon. Direktiiviluonnoksen mukaan kansalliset päästökauppatulot olisi käytettävä kokonaisuudessaan ilmastotoimiin, jollainen sähköistämisen tuki on.

Vaaditte, että Suomeen perustetaan valtakunnallinen lupa- ja valvontaviranomainen. Miten tämä liittyy vähähiilisyyden edistämiseen?

– Teollisuuden muutos kohti vähähiilisyyttä vaatii investointeja. Investointitaso kasvaa kaikilla vientialoilla vähintään puolitoista- tai jopa kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Vientiteollisuuden investoinnit keskittyvät vuosille 2025–2035. Myös sähköntuotannon ja -siirron kapasiteetti on oltava kunnossa, kun sähkön kulutus jopa tuplaantuu vuosisadan puoliväliin tultaessa. Pelkästään energiajärjestelmän päästöjen vähentäminen edellyttää 20 miljardin euron investointeja seuraavien 30 vuoden aikana.

– Investointisyklit ovat teollisuudessa tunnetusti pitkiä; aika tutkimusrahoituksesta markkinaehtoiseen tuotantoon vie helposti kymmenen vuotta. Toisaalta päästövähennystoimilla on kiire, koska niiden tulisi vaikuttaa jo vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi pienemmätkin muutokset toiminnassa poikivat usein tarpeen tarkistaa eri lupien määräyksiä. Siksi lupa- ja valvontamenettelyiden sujuvoittaminen ja nopeuttaminen laadusta tinkimättä on tärkeä tavoite teollisuudelle.

– Kun viranomaisten voimavarat keskitetään ja toiminta digitalisoidaan, hyötyvät sekä lupien käsittelijät että hakijat. Täysin virtuaalinen valtakunnallinen virasto voi olla siellä missä asiakaskin samalla kun keskitetty hallinto mahdollistaa riittävät ja monipuoliset resurssit sekä yhtenäiset ratkaisukäytännöt ja toimintatavat.   

Teollisuuden digivihreä siirtymä tarvitsee myös uudenlaista osaamista ja koulutuspanostuksia. Millaisesta osaamisesta Suomessa on puutetta?

– Ilmastonmuutoksen ja ilmastopolitiikan vaikutukset työllisyyteen ja osaamistarpeisiin ovat hyvin alakohtaisia. Samanaikaisesti käynnissä on useita suuria ja monitahoisia muutosilmiöitä, minkä takia on varsin vaikea erotella, mikä muutos kumpuaa esimerkiksi digitalisaatiosta tai taloudesta ja mikä ilmastonmuutoksesta. Toisaalta on varmaa, että kaikki työt maanviljelystä koodaamiseen muuttuvat jollain tapaa ilmastonmuutoksen seurauksena.

– Opetushallituksen osaamisen ennakointifoorumin ILO-teemahankkeessa on laadittu ilmasto-osaamisen kartat. Teollisen tuotannon osalta siinä nostettiin esiin muun muassa uudet tuotantoteknologiat ja -prosessit, materiaaliymmärrys, innovaatio-osaaminen ja luovuus, palvelumuotoilu, hiilen sidonta teknisin keinoin, liiketoimintaosaaminen, markkinointi, elinkaarilaskenta  ja epävarmuuden sieto. Tärkeitä tulevaisuuden taitoja kaikki tyynni, ja olen varma, että selviämme näistä globaaleistakin haasteista suomalaisella sisulla ja tyyneydellä.

Lisätiedot:

Johtaja Helena Soimakallio (kestävä kehitys), puh. 040 550 7706, helena.soimakallio@teknologiateollisuus.fi, twitter: @HSoimakallio

LISÄÄ AIHEESTA:

Kestävän kasvun avaimet käteen – Teknologiateollisuuden ehdotukset budjettiriiheen 2021

Miksi yrityksiä pitäisi koko ajan tukea niin massiivisesti, Heikki Kuutti Uusitalo?

Onko osaajapula vain työnantajien halpatuontipropagandaa, Milka Kortet?

Onko rakenteellinen uudistus vain kivempi sanoitus leikkauksille, Minna Helle?

Teksti on mukana syyskuun uutiskirjeessä.