Tiedote

Ilmastopolitiikkaa ei saa kiristää ilman globaalia sopimusta

EU-komissio ehdottaa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteen kiristämistä 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. EU:n yksipuolinen päästörajoite johtaa vähäpäästöisen eurooppalaisen tuotannon korvaamiseen päästörajoittamattomalla tuonnilla. Tämä uhkaa työpaikkoja Euroopassa ja lisää päästöjä globaalisti.

EU-komissio julkisti tänään ehdotuksensa vuoteen 2030 asti ulottuvasta ilmasto- ja energiapolitiikasta. Komission ehdotuksen mukaan EU:n on kokonaisuudessaan vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Metallien jalostus EU:ssa on jo maailman ympäristöystävällisintä, ja 40 prosentin päästövähennys on teknisesti ja taloudellisesti mahdottomuus. Puolueettoman selvityksen mukaan EU:n terästeollisuus voi vähentää hiilidioksidipäästöjään enintään 15 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.

Lisäksi päästökaupan kustannukset nostavat suoraan sähkön hintaa, mikä aiheuttaa jo nyt Suomen vientialoille satojen miljoonien vuotuiset lisäkustannukset. Esimerkiksi sinkin valmistuksessa sähkön osuus tuotantokustannuksista on yli 40 prosenttia.

Suomen olisi käytettävä EU:n sallimaa sähkön päästökauppakompensaatiota nopeasti ja täysimääräisesti. Päätökset kompensoinnista on jo tehty Saksassa, Britanniassa, Belgiassa, Hollannissa ja Norjassa. Suomen energiaveroleikkuria on myös kehitettävä siten, että energiaintensiivisen teollisuuden energiaverot saataisiin alennettua EU:n sallimille minimitasoille.

Mikäli ilmastopolitiikan kustannuksia ei korvata energiaintensiiviselle vientiteollisuudelle, suljetaan tehtaita Euroopassa ja tuonti maista, joissa päästöjä ei rajoiteta, kasvaa. EU:n yksipuolisen ilmastopolitiikan seuraus on tällöin eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden jo ennestään heikon tulopohjan romahdus, kasvava työttömyys ja kasvihuoneilmiön kiihtyminen.

 

Lisätietoja:

Mika Nykänen, toimitusjohtaja, Metallinjalostajat ry, puh. 040 825 7329

Martti Kätkä, ryhmäpäällikkö, Teknologiateollisuus ry, puh. 050 380 4496

etunimi.sukuni@teknologiateollisuus.fi