Tekijänoikeudet vahvistamaan digitalisaatiota

|
Veli Sinda

Eduskunta hyväksyi vuoden alussa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista tarkoittavan tekijänoikeuslain muutoksen, jonka mukaan vanha laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmä korvattiin valtion budjettiin asetettavalla määrärahalla vuodesta 2015 lähtien.

Suomen uudistusta ja siihen liittyvää keskustelua seurattiin tiiviisti Euroopassa, joten teknologiateollisuuden ja digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksen kannalta eduskunnan päätös oli myös kansainvälisesti merkittävä.

Hyvitysmaksukeskustelu jatkuu Euroopassa

Siinä, missä asiat ovat nyt koto-Suomessa paremmalla mallilla, EU-tasolla kansallisista laitepohjaisista hyvitysmaksujärjestelmistä johtuvat ongelmat jatkuvat edelleen. EU-maissa vallitsevat erilaiset ja keskenään yhteen sopimattomat hyvitysmaksukäytännöt ovat hallinnollisesti erittäin raskaita yrityksille ja taloudellisesti vahingollisia kuluttajille, jotka viime kädessä maksavat hyvitysmaksuviidakossa rämpimisestä aiheutuvan laskun. On erittäin tärkeää, että tekijänoikeudellinen hyvitysmaksukeskustelu jatkuu Euroopassa edelleen ja että digitaalisten sisämarkkinoiden edistämiseen sitoutuneet ryhmät nostavat esiin vaihtoehtoja laitepohjaisille hyvitysmaksujärjestelmille. 

Teknologiateollisuus on liittynyt yhteiseen lausumaan 11 muun eurooppalaisen edunvalvontajärjestön kanssa, jossa peräänkuulutamme avointa ja eteenpäin katsovaa keskustelua aiheesta. Kirjettä jaetaan allekirjoittaneiden edunvalvontajärjestöjen sivustoilla ja sitä käytetään kunkin järjestön vaikuttamistyössä Euroopan parlamentin suuntaan.

Sen lisäksi, että ajamme yleisesti toimivampien sisämarkkinoiden asiaa, meillä suomalaisilla on tässä myös oma lehmä ojassa. Aihetta on pidettävä aktiivisesti esillä, jotta myös Euroopassa muistettaisiin, että Suomi on ottanut loikan teknologianeutraaliin ja tulevaisuuden huomioivaan hyvitysmalliin. Emme halua EU-tason keskustelun taantuvan siihen, että joutuisimme purkamaan myönteistä kansallista kehitystämme tässä asiassa. Päinvastoin, toivomme että muut jäsenvaltiot seuraavat meidän esimerkkiämme.

Oikeus louhia

Ajankohtainen keskustelu digitaalisistä sisämarkkinoista risteää tekijänoikeuksien kanssa monella muullakin tavalla. Eräs polttava kysymys koskee tekijänoikeuksien suhdetta uusiin digitaalisiin menetelmiin kuten suurien tietomassojen käsittelyä mullistavaan tekstin ja tiedon louhintaan (text and data mining, TDM). Euroopan kasvun ja kilpailukyvyn kannalta on oleellista, että mahdollisuus uusien tekniikoiden käyttöönotolle taataan ja että niiden varaan pystytään rakentamaan ennakoitavia ja vakaita liiketoimintamalleja. Tällä hetkellä on periaatteessa epäselvää, onko louhinta kiellettävissä esimerkiksi yksittäisen tekijänoikeuden haltijan toimesta. Erityistä lupaakaan louhinnalle ei toisaalta laissa edellytetä.

Juridinen epäselvyys on hankala lähtökohta liiketoiminnan perustamiselle, saati sitten kokonaisen kasvualan synnyttämiselle. Ilman selkeätä linjaa uhkana on, että ala ei kasva digitaalisille sisämarkkinoille asetettujen kasvuodotusten mukaisesti.

Teknologiateollisuuden näkemyksen mukaan laillinen oikeus lukea tarkoittaa myös oikeutta louhia ja käyttää tuloksia hyväkseen.

EU:n olisi syytä rohkaista teknologiayrityksiä uusien tietojenkäsittelymenetelmien käyttöönottoon. Hyvä keino tähän olisi tehdä lain tasolla nimenomaan selväksi, että louhinta ei riko tekijänoikeutta.

Lisätietoja:
Asiantuntija Veli Sinda, OTM, puhelinnumero 045 111 654
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi