SSAB valssaamo Oxelösund
Tiedote

SSAB:n tulevaisuuden päästötön terästehdas näyttää mallia isoista ilmastoratkaisuista – Teknologiateollisuuden erityispiirre on suuri kädenjälki

Yli 90 prosenttia teknologiateollisuuden päästöistä syntyy metallinjalostuksessa. SSAB:n päästötön ratkaisu on merkittävä esimerkki siitä, kuinka toimiala kykenee uusilla innovaatioilla ja investoinneilla leikkaamaan päästöjään rajusti. Vähähiilisyys edellyttää muun muassa kohtuuhintaisen päästöttömän sähkön saatavuutta.

Teknologiateollisuus on sitoutunut hallitusohjelman tavoitteeseen hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä. Toimialan oma muutospolku kohti vähähiilisyyttä tullaan kuvaamaan tiekartassa, jonka valmistelu käynnistyi syyskuussa 2019. Selvitys toteutetaan vaiheittain siten, että syksyllä 2019 pääpaino on ollut teknisten ratkaisujen kuvaamisessa sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotarpeiden määrittelyssä.

Selvitystä jatketaan arvioimalla tunnistettujen vähähiiliratkaisujen toteutettavuutta, vaikuttavuutta sekä aikataulua ja kustannuksia. Hankekokonaisuus valmistuu kesäkuun 2020 aikana. Tällöin raportoidaan päästövähennysten etenemisen ohella avainteknologioiden kädenjälki, muutoksen synnyttämät osaamistarpeet ja positiiviset työllisyysvaikutukset sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotarpeet.

"Sitoutuminen hiilineutraaliin Suomeen 2035 viestii siitä, että Suomi ja teknologiateollisuus ovat edelläkävijöitä, jotka näyttävät suuntaa ja tarjoavat ratkaisuja", sanoo johtaja Helena Soimakallio.

Merkittävimmät keinot ovat sähköistäminen ja uudet innovaatiot

Nykytilanteessa yli 90 prosenttia teknologiateollisuuden päästöistä syntyy metallinjalostuksessa. Muiden teknologiateollisuuden sektoreiden (kone ja metallituoteteollisuus, sähkö- ja elektroniikkateollisuus, tietotekniikka-ala sekä suunnittelu- ja konsultointiala) yhteenlasketut päästöt olivat vuonna 2018 yhteensä 0,065 MtCO2 ekv.

  • Merkittävimmät keinot toimialan suorien päästöjen vähentämiseksi ovat koneiden ja laitteiden sähköistämisessä sekä uusissa prosessikonsepteissa, esimerkiksi bio- tai vetypelkistyksessä sekä hiilidioksidin talteenotossa.  Teknologisista ratkaisuista suurimmat päästövähennykset saavutetaan korvaamalla fossiilinen koksi masuuni- ja ferrokromiprosesseissa biomassapohjaisella hiilellä, ottamalla käyttöön suorapelkistys vedyllä ja käyttämällä sähköisiä valokaariuuneja. Näiden avulla metallinjalostus voidaan muuttaa käytännössä päästöttömäksi.
  • Muilla teknologiateollisuuden sektoreilla päästövähennyksiä saavutetaan monilla eri keinoilla, kuten parantamalla energiatehokkuutta, hyödyntämällä hukkalämpöjä, siirtymällä kiertotalouteen ja hyödyntämällä digitaalisuutta. Teknologiateollisuuden erityispiirre on suuri kädenjälki, eli sen tarjoamat tuotteet ja palvelut mahdollistavat päästöjen merkittävän vähentämisen myös asiakkaiden toiminnassa.
  • Suurten volyymien ja pitkien investointisyklien vuoksi vähähiilisyys edellyttää teknologiateollisuudessa mittavia investointeja, kohtuuhintaisen päästöttömän sähkön saatavuutta sekä vakaata ja ennustettavaa toimintaympäristöä.

Talouskasvun ja kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että valtio tukee kehitystä rakentamalla luotettavaa ja pitkäjänteistä toimintaympäristöä.

"Esimerkiksi energiaverotuksen ja kiertotalouden selkeät pelisäännöt sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanosten riittävyys ovat avainasemassa vähähiilisen yhteiskunnan synnyttämisessä", Soimakallio sanoo.

Yritysesimerkit – SSAB:n fossiilivapaa teräksen tuotanto

SSAB on kehittänyt vetypelkistykseen pohjautuvan ratkaisun, jolla terästuotanto voidaan muuttaa päästöttömäksi. Yhtiön ilmoittama investointi vähentää päästöjä Suomessa 7 prosenttia. Ratkaisu otetaan käyttöön Raahen tehtaassa vuonna 2029.

Hanketta on kuvattu tarkemmin Teknologiateollisuuden artikkelissa sekä SSAB HYBRIT-hankkeen sivuilla.

Lisätietoja:

Johtaja Helena Soimakallio, puh. 040 550 7706, helena.soimakallio@teknologiateollisuus.fi, @HSoimakallio

Lisää aiheesta:

Artikkeli: Jätti-investointi vähentää kerralla 7 prosenttia Suomen ilmastopäästöistä – SSAB:n investointi ja bisnes ovat mallikappale teknologiateollisuuden kädenjäljestä

Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartta: Ratkaisuja ilmastohaasteeseen

 

Teksti on mukana Teknologiateollisuuden helmikuun uutiskirjeessä.