Uusiutuvien energialähteiden tuet uusiksi
Suomessa uusiutuvien energialähteiden velvoitepaketti varmistaa, että saavutamme 38 prosentin osuuden uusiutuvissa energialähteissä vuoteen 2020 mennessä. Paketti perustuu julkiseen tukeen, ja jo nyt on havaittavissa, että valtiolla ei ole enää varaa pitkällä aikavälillä kustantaa kalliita syöttötariffeja. Entä vuoden 2020 jälkeen? EU:ssa on asetettu tavoitteeksi lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus 27 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuoteen 2030 mennessä.
Ideaalitilanne olisi, ettei tukia tarvittaisi. Raadollinen totuus kuitenkin on, että niitä tarvitaan. Kysymys kuuluu, onko olemassa kustannustehokkaita tukimuotoja, joista koituisi energian käyttäjille mahdollisimman pieni lisälasku. Yksi kandidaatti sähkön osalta voisivat olla vihreät sertifikaatit Ruotsin ja Norjan yhteisen mallin mukaisesti. Sähkön loppukuluttajille asetetaan velvoite sisällyttää sähkön hankintaan tietty kiintiö uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä, joka maksettaisiin ostamalla sertifikaatteja. Sertifikaatit syntyisivät uusiutuvilla energialähteillä sähköä tuottavilla laitoksilla, jotka saisivat niiden hintaa vastaavan tuen. Sertifikaattien hinta määräytyisi markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan teknologianeutraalisti.
Kokemukset sertifikaateista ovat hyviä
Kokemukset Ruotsin ja Norjan sertifikaateista ovat varsin hyviä: uusiutuvilla energialähteillä tuotetulle sähkölle maksettava tuki nostaa kuluttajien sähkölaskua vain 3-4 euroa/MWh. Saksassa uusiutuvien energialähteiden tuet maksavat kuluttajille peräti 60 euroa/MWh. Olisiko mahdollista laajentaa Ruotsin ja Norjan sertifikaattijärjestelmää kaikkiin Pohjoismaihin ja Baltiaan vuoden 2020 jälkeen? Mitä laajemman alueen sertifikaatit kattaisivat, sitä kustannustehokkaammin järjestelmä toimisi. Pidemmällä aikavälillä voitaisiin ajatella, että sertifikaatit kattaisivat koko EU:n.
Energiaintensiivinen teollisuus on vapautettu Ruotsin ja Norjan sertifikaattikustannuksista, mikä on hyvä asia, koska näin ei tarvita lisätoimia niiden kilpailukyvyn turvaamiseksi. Tämän lisäksi olisi varjeltava, ettei metsäteollisuuden raakapuun hinta tai saatavuus vaarannu. Puun jalostusarvo raaka-aineena on metsäteollisuudessa moninkertainen polttamiseen verrattuna. Kun nämä reunaehdot täyttyvät, EU:n laajuiset vihreät sertifikaatit näyttävät varsin houkuttelevilta monistakin syistä: uusiutuvien energialähteiden tavoite vuoteen 2030 mennessä on sitova vain EU:n tasolle, ei jäsenmaiden tasolla, sertifikaattijärjestelmässä ei tarvittaisi valtion tukea, kustannukset sähkön käyttäjille jäisivät reippaasti pienemmiksi kuin kiinteiden syöttötariffien kustannukset, järjestelmä olisi harmonisoitu, kustannustehokas ja markkinaehtoinen.
