Anna Ranki
Uutinen

Anna Ranki on Teknologiateollisuuden uusi yhteiskuntasuhdepäällikkö

Anna Ranki on valittu Teknologiateollisuuden yhteiskuntasuhdepäälliköksi. Hänen vastuullaan on elinkeinopoliittinen vaikuttaminen ja vaikuttamistyön koordinaatio. Ranki siirtyy vuoden 2020 alussa Teknologiateollisuuteen viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:stä.

Anna Ranki on yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja viestinnän ammattilainen, jolla on laajat verkostot sekä politiikassa, kansalaisjärjestökentällä että mediassa. Hänellä on kokemusta myös EU-vaikuttamisesta, kun hän työskenteli kolmen vuoden ajan edunvalvontatehtävissä Brysselissä. Viimeiset vuodet Anna Ranki on toiminut Pohjoisranta BCW:n vaikuttajaviestintäyksikön tiiminvetäjänä ja liiketoimintavastuussa olevana johtajana. Hän tuntee asiakkuuksiensa kautta hyvin elinkeinoelämää ja vientiteollisuutta.

”Anna Ranki on upea vahvistus Teknologiateollisuuden osaajien tiimiin. Hän on tehnyt näyttävän uran yhteiskunnallisena vaikuttajana ja hänellä on paljon osaamista paitsi politiikasta, myös elinkeinoelämästä. Hän hallitsee erinomaisesti monikanavaisen vaikuttamisen menetelmät. Arvostan lisäksi kovasti Annan kokemusta vaikuttamistyön valmentajana ja sparraajana. Jatkuva oppiminen on meille kaikille menestyksen edellytys ja sparraileva vertaisjohtaminen on Teknologiateollisuuden johtamismallin ytimessä”, viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Nora Elers kertoo.

”Koen, että osaamisestani ja verkostoistani on hyötyä Teknologiateollisuudelle. Olen motivoitunut työskentelemään vientiliitossa sen yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Näen, että tässä työssä olisi mahdollisuus rakentaa hyvinvointia ja parempaa maailmaa. Minulle on tärkeää, että voin tehdä työtä, jolla on vaikutusta laajasti koko yhteiskuntaan”, Anna Ranki toteaa.

Lisätietoja:
Johtaja Nora Elers
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
puhelin: 050 574 6977

Anna Ranki
puhelin: 050 383 8797

Kuva: Tanu Lasola