Uutinen

Horisontti kirkastuu yrityksille

EU:n tämän hetkinen tutkimuksen ja innovaation puiteohjelma Horisontti 2020 on nyt ollut hieman yli vuoden käynnissä. Tähän mennessä julkaistujen tilastojen valossa, suomalaiset PK-yritykset ovat merkittävästi lisänneet panostaan puiteohjelmassa. Kaikkien toimijoiden osalta tekemistä vielä riittää.

Suomalaiset PK-yritykset nousivat ensi kertaa jopa EU-keskiarvon yläpuolelle, kun katsoo heidän osuuttaan Suomeen tulevasta kokonaisrahoituksesta. Osuus nousi edellisen puiteohjelman 11 prosentista 17 prosenttiin, kun koko EU:ssa PK-osuus oli hieman yli 16 %.

Erityisesti uudessa PK-instrumentissa Suomi on ollut erittäin aktiivisesti tekemässä tarjouksia ja saanut hienosti hankkeita rahoituksen ensimmäiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen rahoituksen tilanne selviää hieman myöhemmin, mutta sielläkin on positiivisia merkkejä ilmassa. Suomi on koko Euroopan tasolla sijalla 7, kun lasketaan ensimmäisen kolmen rahoituskierroksen PK-instrumentin onnistujat yhteen. Ja mikä hienoa, olemme koko Pohjolan kärjessä ja aivan EU-tutkimuksen jättiläisten kannoilla (ks. graafit).

EU:n puiteohjelmassa toimiminen on tärkeää kansainvälistymisen, brändin ja verkostojen luomisen sekä suomalaisen osaamisen markkinoinnin kannalta. Vasta näiden jälkeen tulee rahoitus, joka sekin uudessa puiteohjelmassa on huippuluokkaa.

Nyt on hyvä pitää hienosti noussut vire päällä ja jatkettava voitokkaasti. Sama on tehtävä myös tavanomaisten konsortiohankkeiden kohdalla ja meidän on lisättävä selvästi kansallista yhteistyötä sillä tutkimuslaitoksemme ja erityisesti yliopistomme ovat onnistuneet Horisontissa tavoitteita heikommin. Koko saantomme puiteohjelmasta ei ole noussut läheskään tavoitteisiin. Saamme juuri ja juuri maksuosuutemme takaisin tällä aktiivisuustasolla, mutta tavoitteen on oltava huomattavasti korkeammalla.

On myös herättävä siihen, että läpimenoprosenttimme ovat liian alhaisia. Se kielii yhteistyön puutteesta, huonosta koordinaatiosta sekä huonosta verkottumisesta EU-tasolla. Meidän on myös oltava huomattavasti taitavampia lobbaamaan tärkeitten hankkeittemme puolesta EU:n instituutioiden ja päättäjien suuntaan. Läpimenneet hankkeemme ovat keskimäärin huomattavasti kilpailijamaita pienempiä ja olemme liian harvoin koordinoimassa strategisia hankkeita. Olemmeko liian vaatimattomia?

Ottakaamme mallia onnistujiltamme. Verkotutaan aktiivisesti ja tiedotetaan tarpeistamme. Yhteistyöllä korjaamme tilanteen ja nostamme osaamisemme sellaiselle näköalapaikalle, minne se EU:ssa kuuluukin.

Juha Saarnio
Head of Innovation Networks