Uutinen

Kaivosala uskoo kestävän kaivostoiminnan mahdollisuuksiin

Kaivostoiminnan näkymät ovat myönteiset ja mahdollisuudet kestävän kehityksen mukaiseen kaivostoimintaan edelleen vahvat. Jyväskylän FinnMateria 2012 -kaivosalan messutapahtumassa näytteilleasettajia on ennätysmäärä. Mukana on malminetsinnän ja kaivostoiminnan lisäksi laite- ja teknologiavalmistajia sekä palveluntuottajia.

Kaivannaisteollisuus ry:n jäsenet kokoontuvat samalla keskustelemaan kaivosalan yhteiskuntavastuusta ja kestävän kaivostoiminnan edellytyksistä. Kaivannaisteollisuus ry on Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 47 jäsentä.

Viime aikojen kaivoskeskustelu on kohdistunut Talvivaaraan. Samalla on koko kaivosala asetettu epäilyksen alle. Esille nostetut kaivosten stressitestit ovat hyvä tapa todentaa kaivosten toiminta lupien ja parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Suomen ympäristökeskuksen noin vuosi sitten julkaisema "Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt" on esimerkki hyvästä tavoitetasosta. Opas painottaa ympäristökäytäntöjen soveltamista Suomen luonnon ja kallioperän erityisolosuhteissa.

Kaikki maassamme toimivat kaivosyhtiöt työskentelevät asiantuntevasti ansaitakseen yhteiskunnallisen toimiluvan. Lainsäädäntö ja viranomaisten ohjeet asettavat kaivostoiminnalle reunaehdot.

Yhteiskunnallisen hyväksynnän saavuttaminen edellyttää asiantuntemuksen ja osaamisen lisäksi kaikilta kaivosalan toimijoilta luonnon kunnioitusta ja kanssaihmisten arvostusta. Myös Kaivannaisteollisuus ry edistää näitä pyrkimyksiä.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Pekka Suomela, Kaivannaisteollisuus ry, puh. 040 533 2848

Kaivannaisteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Antti Pihko, puh. 040 848 2948

Suomessa toimii 52 kaivosta tai avolouhosta. Kaivosalan liikevaihto vuonna 2011 oli noin 1,5 miljardia euroa ja työpaikkoja noin 4 500. Kaivokset muodostavat yhdessä metallien jalostuksen, laite- ja teknologiaosaamisen sekä alan palvelun tarjoajien kanssa klusterin, jolla on merkittäviä kasvunäkymiä.