Uutinen

Kaivosverkosto aloittaa itsenäisen toimintansa

Yli vuoden ajan toiminut Kestävän kaivostoiminnan verkosto siirtyi elokuun alussa uuteen vaiheeseen kun Sitra luopui verkoston vetovastuusta ja verkostolle valittiin uusi pääsihteeri.

Pääsihteeriksi valittiin VTM Eero Yrjö-Koskinen, joka siirtyy syyskuun alussa Teknologiateollisuuteen kuuluvan Kaivosteollisuus ry:n toimitiloihin Etelärantaan. Yrjö-Koskinen toimi aiemmin Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana. Sitä ennen hän oli pitkään Euroopan parlamentin ja YK:n palveluksessa.

Pääsihteerin ensimmäisenä tehtävänä on vakiinnuttaa kaivosverkoston asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaivosverkoston neljästä työryhmästä kolme on saanut työnsä käytännössä valmiiksi. Niiden tulokset julkistetaan syyskuun lopulla.

Sen sijaan verkoston luonnostelema kaivosvastuujärjestelmä on vielä kesken. Sen valmistelu pyritään saamaan valmiiksi syksyn kuluessa, jotta järjestelmää päästään kokeilemaan ensimmäisissä kaivosyhtiöissä vuodenvaihteen jälkeen.

Kaivosverkoston hallituksen puheenjohtajana toimii ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka. Puheenjohtajan lisäksi verkoston hallituksessa on kahdeksan jäsentä: kaksi kaivosteollisuudesta, kaksi ympäristöjärjestöistä, kaksi muista elinkeinoista ja kaksi paikallisista sidosryhmistä.

Lisätietoja:
Eero Yrjö-Koskinen, puh: 050 3478778, s-posti: eyk@kaivosvastuu.fi

Tämä artikkeli on mukana Visio-uutiskirjeessä.