Uutinen

Palkansaajakeskusjärjestöt ilmoittaneet suurmielenosoituksesta 18.9.

SAK, Akava ja STTK ovat ilmoittaneet järjestävänsä suurmielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18. syyskuuta kello 11 alkaen. Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tiedotteessaan kehottaneet ammattiliittojen jäseniä sekä muita kansalaisia osallistumaan mielenosoitukseen. AKT on ilmoittanut pysäyttävänsä satamat ja autoliikenteen suurmielenosoituksen ajaksi.

Metallityöväen Liitto ry on tänään ilmoittanut ryhtyvänsä poliittiseen mielenilmaukseen teknologiateollisuuden työpaikoilla ajalla 18.9.2015 klo 6.00 - 19.9.2015 klo 6.00. Ilmoituksen mukaan mielenilmausten laajuudesta päätetään kullakin työpaikalla erikseen ja päätöksestä ilmoitetaan työnantajalle.

Tilanteen kehittymistä voi seurata median lisäksi Teknologiateollisuus ry:n kotisivuilta ja tämän lisäksi tulemme tarvittaessa erikseen informoimaan jäsenyrityksiä.