Uutinen

Syvä pettymys

Teknologiateollisuus on syvästi pettynyt yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen. Sopimus olisi toteutuessaan antanut Suomen taloudelle kipeästi kaivatun kasvusysäyksen.

Suomen keskeisen vientisektorin eli teollisuuden tuotanto on tänä vuonna jopa alemmalla tasolla kuin finanssikriisin pahimpaan aikaan vuonna 2009.

Teollisuuden tuotannon sekä investointien vähenemisen seurauksena myös yritysten työpaikat ovat vähentyneet viime vuosina merkittävästi. Alkuvuoden 2008 jälkeen teollisuuden työpaikkoja on kadonnut lähes 100 000.

Hallituksen yhteiskuntasopimuksella tavoittelema noin viiden prosentin alenema yksikkötyökustannuksissa olisi ollut ehdoton minimivaatimus, jotta Suomen kustannuskilpailukykyä olisi pystytty parantamaan nykyisestä. Pidemmällä aikajänteellä sopimuksella olisi osoitettu maailmalle, että yritysten kannattaa investoida myös jatkossa Suomeen.

Talouskasvu ja sen myötä työllisyyden lisääntyminen ovat elinehtoja suomalaisen hyvinvoinnin turvaamiselle.

”Yhteiskuntasopimuksen myötä nyt menetettiin tilaisuus, jota Suomi olisi historiallisen heikossa taloustilanteessa tarvinnut”, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen pahoittelee.

Työmarkkinajärjestöt kohtaavat seuraavan kerran syksyllä 2016. Nähtäväksi jää, minkälaisessa taloustilanteessa silloin tehdään päätöksiä työelämän uudistuksista.

Lisätietoja:

Jorma Turunen, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuus ry
050 044 5444

Eeva-Liisa Inkeroinen, työmarkkinajohtaja, Teknologiateollisuus ry
0400 894 220