Nuoret opiskelijat
Uutinen

Teknologia on tulevaisuuden ala – yritykset tarvitsevat parhaat osaajat menestyäkseen

Teknologia-alan yritykset tarvitsevat monipuolista osaamista ja parhaat osaajat, nyt ja tulevaisuudessa. Lokakuun ensimmäinen viikko on “vetovoimaviikko”, jolloin nostamme esiin osaajatarpeita ja teknologia-alan mahdollisuuksia.

Osaaminen on yrityksille kriittinen menestystekijä. Monipuolista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän, sillä suomalainen teknologiateollisuus tekee maailmanmarkkinoille korkeatasoisia tuotteita, joilla ratkaistaan tulevaisuuden globaaleja haasteita, esimerkiksi energiaa säästämällä, ilmastonmuutosta torjumalla ja terveydenhuollon diagnostiikkaa parantamalla.

“Teknologia-alalla tarvitaan matemaattis-luonnontieteellisiä osaamista, mutta yhä enemmän myös muuta osaamista, sillä parhaat ratkaisut syntyvät monenlaista osaamista yhdistämällä tiimityönä”, sanoo Teknologiateollisuuden koulutusjohtaja Leena Pöntynen.

“Suomalaisten teknologiayritysten henkilöstöstä edelleen vain 22 % on naisia. Heitä tarvitaan lisää. Toivomme myös, että yrityksemme ovat houkuttelevia kansainvälisille  osaajille, joista käydään kovaa kisaa”, Pöntynen sanoo.

Korkeakoulutettujen lisäksi tekniikan ammattilaisille on iso kysyntä yrityksissä: Teknologiateollisuuden Koulutus- ja osaaminen -linjauksessa yritykset kertovat, että 60 % heidän rekrytointitarpeestaan kohdistuu korkeakoulutettuihin ja 40 % ammattiosaajiin.

Lapset ja nuoret kaipaavat arkikokemuksiaan laajempaa tietoa teknologiasta ja työelämästä – myös korona-aikana

”Osaaminen on ainoa mahdollisuutemme menestyä tulevaisuudessa. Katseet on nyt kriisin keskelläkin suunnattava tulevaan: nuoret tekevät tärkeitä valintojaan joka päivä. On tärkeää, että kerromme heille teknologia-alan merkityksellisistä ja kiinnostavista töistä”, sanoo Pöntynen.

Vallitsevat poikkeusolot vaikuttavat vetovoimatyön toteutukseen, sillä esimerkiksi yritysvierailujen järjestäminen on hankalaa.

Katseet on nyt kriisin keskelläkin suunnattava tulevaan: nuoret tekevät tärkeitä valintojaan joka päivä.

”Olen iloinen, että meillä paljon materiaaleja opoille ja opettajille, joita voi hyödyntää myös etäopetuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi MyTech.fi-sivusto, josta löytyy kiinnostavia nuorten osaajien tarinoita sekä ekaluokkalaisten Tämä toimii! -teknologiakasvatuskokonaisuus. Yläkoululaisille ja lukiolaisille taas on tekeillä virtuaalivierailuja oppilaitoksiin, korkeakouluihin ja teknologiayrityksiin”, Pöntynen sanoo.  

Tämä toimii! lisää ekaluokkalaisten ymmärrystä teknologiasta, MyTech-lähettiläät välittävät tietoa tekniikan alan ammatillisesta opiskelusta

Teknologiateollisuus lanseerasi syksyllä Tämä toimii! -oppimiskokonaisuuden kaikille Suomen ekaluokkalaisille ja heidän opettajilleen. Tämä toimii! on seitsemän viikon mittainen, monialainen teknologiakasvatuksen oppimiskokonaisuus, jossa ekaluokkalaiset ratkovat satuhahmojen johdolla matemaattisia ongelmia ja rakentavat liikkuvan koneen. Projekti lisää lasten ymmärrystä teknologiasta ja siitä, mitä kaikkea teknologialla voi tehdä. Se kehittää luovaa ongelmanratkaisukykyä ja kannustaa suunnittelemaan myös itse.

 “Tutkimusten mukaan erityisesti tyttöjen luontainen kiinnostus luma-aineisiin lopahtaa alakoulun loppupuolella. Lasten ja nuorten voi olla vaikeaa hahmottaa luma-aineiden ja tosielämän yhteyttä. Toivomme, että teknologiakasvatus auttaa lapsia tässä”, Pöntynen kuvaa.

Teknologia-alan työt eivät yleensä näy lasten ja nuorten arjessa samalla tavalla kuin monet muut ammatit. Nuoret kaipaavat omakohtaisia kokemuksia teknologia-alan opinnoista ja töistä, ja tähän MyTech-sivusto- ja ohjelma tuovat ratkaisuja. Yläkoululaiset voivat myös saada vieraakseen myös MyTech-lähettilään, tekniikan alan ammattiin opiskelevan nuoren, joka kertoo opinnoistaan ja teknologia-alan mahdollisuuksista. MyTech-lähettiläiden toinen koulutuskierros alkoi vastikään virtuaalisesti näyttelijä Ernest Lawsonin johdolla.

Tutustu “Vetovoimaviikkoon” ja päivittäisiin teemoihin tarkemmin täällä

Lisätiedot:

Koulutusjohtaja Leena Pöntynen, puh. 040 1306 113
leena.pontynen@teknologiateollisuus.fi, twitter: @leenapontynen 

 

Teksti on mukana lokakuun uutiskirjeessä.