Uutinen

Teknologiateollisuus ry mukana etsimässä Suomen markkinointihenkisintä insinööriä

Teknologiateollisuus ry on kumppanina Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry:n avaamassa uudessa kilpailussa, jossa etsitään Suomen markkinointihenkisintä insinööriä. Kilpailulla halutaan korostaa insinööri- ja markkinointiosaamisen yhdistämisen tärkeyttä suomalaisten yritysten kilpailukykytekijänä. Palkittava insinööri saa 10 000 euron rahapalkinnon.

Kilpailuaika on 15.6.-14.9. ja kilpailuun voi ilmoittautua osoitteessa www.toinenaalto.fi. Siihen voivat osallistua kaikki diplomi-insinöörit ja insinöörit. Kisaan voi myös ilmiantaa työtovereitaan ja tuttaviaan.

Kilpailussa menestyminen perustuu vahvoihin näyttöihin: palkittavan on pitänyt innovatiivisesti ja tuloksellisesti yhdistää teknologia- ja markkinointiosaamista yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä tai käynnistää uutta yrittäjyyttä.

Insinööri- ja markkinointitaitojen yhdistelmällä Suomeen voidaan synnyttää entistä enemmän uudenlaista liiketoimintaa ja uutta yrittäjyyttä. Suomalaisissa yrityksissä on jo loistavia insinöörejä, jotka osaavat myös markkinoida. Kilpailulla halutaan nostaa heitä esiin, antaa heille tunnustusta ja kannustaa kaikkia samaan suuntaan.

Tapahtumaa sponsoroivat Teknologiateollisuus ry:n lisäksi ABB Oy, Neste Oil Oyj, Suomen Ekonomiliitto SEFE ry, Tekniikan akateemiset TEK ry, UPM Kymmene Oyj, Tekes, Tieto Finland Oy, VTT ja Wärtsilä Finland Oy. Sitra ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö lahjoittavat palkittavalle insinöörille annettavan rahapalkinnon. Kilpailun mediakumppani on Tekniikka ja Talous.

Voittaja julkistetaan marraskuussa kilpailukykyseminaarissa

Kilpailun tuomarointi on kaksivaiheinen. MTL:n, Sefen ja TEK:n edustajat valikoivat kilpailijoiden joukosta short-listalle seitsemän ehdokasta. Varsinainen tuomaristo haastattelee ehdokkaat ja valitsee heistä kolme parasta. Kaikki kolme kandidaattia esitellään Toinen aalto -nimisessä kilpailukykyseminaarissa 22.11.2012 Finlandia-talolla.

MTL:n mukaan Toinen aalto -nimellä halutaan kuvata insinööriosaamisen kehittymistä siten, että teknisen osaamisen lisäksi tarvitaan bisneksessä myös toista taitoa: markkinointiosaamista.

Toinen aalto -seminaarissa käsitellään suomalaisten yritysten kilpailukykyä insinööriosaamisen ja markkinoinnillisen näkemyksen yhdistämisen näkökulmasta. Seminaarissa puhuvat hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell; Normet Group, professori Christian Grönroos; Hanken, toimitusjohtaja Nina Kopola; Suominen Oyj, toimitusjohtaja Yrjö Kopra; Alexander Group Oy, psykologi Jörgen Oom ja pääjohtaja Pekka Soini; Tekes. Palkinnon luovuttavat yliasiamies Mikko Kosonen ja vuorineuvos Jorma Eloranta. Tilaisuuden juontaa Baba Lybeck.

Tuomaristoon kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Anne Berner; Oy Vallila Interior Ab, viestintäjohtaja Maija Karhusaari; ABB Oy, toimitusjohtaja Stefan Damlin; Wärtsilä Finland Oy, henkilöstöjohtaja Hannele Jakosuo-Jansson; Neste Oil Oyj, johtaja Markku Koivisto; UPM Kymmene Oyj, johtaja Ari Järvelä; Tieto Finland Oy, päätoimittaja Jyrki Alkio; Tekniikka ja Talous, kehitysjohtaja Petri Kalliokoski; VTT, toimitusjohtaja Eka Ruola; hasan & partners. Tuomariston puheenjohtaja on toimitusjohtaja Tapio Hedman; SEK & GREY ja sihteeri toimitusjohtaja Tarja Virmala; MTL.