Mannonen, Matti
Uutinen

Teknologiateollisuus VM:n linjauksista: Viennin akuuttiin hätään tarvitaan toimia

Teknologiateollisuus on tyytyväinen, että valtiovarainministeri Matti Vanhasen budjettiesitys antaa paljon huomiota viennille ja sen kansantaloudelliselle merkitykselle. Valitettavasti VM ei kuitenkaan ottanut keskiviikkona minkäänlaista kantaa siihen, miten vientiyrityksiä autetaan tänä syksynä uhkaamassa olevan vakavan kriisin yli.

- Vientiyritysten vaikein aika on yrityskyselyjen mukaan tänä syksynä. Hallituksen on varauduttava pikimmiten siihen, että myös vientiyritykset tarvitsevat apua. Muuten työllisyystavoite karkaa yhä kauemmaksi. On välttämätöntä, että koronatuet saadaan toimiviksi ja myös viennin takaus- ja rahoitusinstrumentit samalle tasolle kuin kilpailijamaissa, tähdentää johtaja Matti Mannonen Teknologiateollisuus ry:stä.

VM:n ensi vuotta koskevassa budjettiesityksessä on myönteistä muun muassa sähköveron alentaminen EU:n minimitasolle, mistä oli kirjaus jo hallitusohjelmassa. Myös väylämaksujen puolitusta jatketaan, investointien lupakäsittelyä luvataan vauhdittaa ja yrityksiä kannustetaan aineettomiin investointeihin määräaikaisella tki-toiminnan verovähennyksellä.

- Suuri huoli on kuitenkin juuri nyt akuutista kriisistä ja siitä, miten vientiyritykset pääsevät uuteen nousuun äärimmäisen kilpailuilla markkinoilla. Tätä ei saa unohtaa poliittisessa päätöksenteossa. Teknologiateollisuudenkin tiedossa on vakaasti toimineita työllistäviä yrityksiä, jotka ovat nyt suurissa vaikeuksissa, Mannonen sanoo.

Mannosen mukaan myönteistä on myös valtiovaraministerin ilmoitus, että työllisyystoimista tehdään päätöksiä budjettiriihessä syyskuussa. Näitä päätöksiä ei ole kerta kaikkiaan varaa siirtää.

Lisätiedot:
Johtaja Matti Mannonen, puh. 040 544 7047