_nnn_shutterstock_93443800.jpg
Uutinen

Teollisuusliiton lakonuhan sovittelu alkoi

Pe, 29.11.2019 - 18:12
Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto ovat aloittaneet maanantaina 9. joulukuuta uhkaavan lakon sovittelun. Tilaisuudessa käytiin läpi taloustilannetta sekä arvioita Suomen kustannuskilpailukyvystä. Sovittelua jatketaan maanantaina 2. joulukuuta kello 10.30.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle kuvaa ensimmäisen sovittelutapaamisen henkeä rakentavaksi, vaikka näkemyseroja toki on. Helle toivoo, että ratkaisu löydetään mahdollisimman pian ja osapuolet pääsevät hyvään, työelämää kehittävään vuoropuheluun. Työmarkkinoilla on nyt aivan liikaa jännitteitä.

– Työmarkkinoilla tarvitaan vastuunkantajia, ja teknologiateollisuus on merkittävänä toimialana keskeisessä asemassa. Ratkaisulla on suuri vaikutus – ei vaan teknologiateollisuuden tilanteeseen vaan koko maan talous- ja työllisyyskehitykseen. Neuvottelut vaikuttavat myös koko neuvottelukierroksen ajoitukseen, sillä monilla aloilla odotetaan jo teknologiateollisuuden ratkaisua, Helle tähdentää.

– Yksistään lakonuhka aiheuttaa yrityksille monenlaisia kustannuksia, joten tilanteesta tarvitaan nopea ulospääsy. Samaan aikaan tulee tietenkin huolehtia, että ratkaisu tukee työllisyyttä ja yritysten pärjäämistä maailmanmarkkinoilla. Tämä on paras tapa huolehtia myös palkansaajien ostovoimasta, Helle sanoo.

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisissä neuvotteluissa on avoinna palkkaratkaisun taso ja se, kuinka näiden liittojen sopimuksesta poistuva työajan pidennys vaikuttaa palkankorotuksiin. Muut kysymykset ratkaistiin ennen sovitteluun siirtymistä.

Teollisuusliiton jättämän lakonuhan piirissä on noin 21 000 työntekijää noin 40 yrityksessä, joista osa on konserneja. Lakonuhka koskee teollisuutta ja malmikaivoksia. Lakon on ilmoitettu alkavan 9.12. klo 00.00 ja päättyvän 11.12. klo 23.59.

Myös Ammattiliitto Pro ja ylempien toimihenkilöiden YTN ovat jättäneet Teknologiateollisuudelle lakkovaroitukset. Kaiken kaikkiaan lakonuhkien piirissä on Teknologiateollisuuden sopimusaloilla noin 60 000 työntekijää ja toimihenkilöä. Kaikki sovittelut alkavat lähipäivinä.

Ks. sovittelun ajankohdat valtakunnansovittelijan www-sivuilta.

Lisätiedot:
Työmarkkinajohtaja Minna Helle, puh. 050 341 4884