Suunnittelupalaveri, kuvituskuva.
Uutinen

Tes-neuvotteluissa ei vielä valmista

Teknologiateollisuus on käynyt lokakuun aikana neuvotteluja uusista työehtosopimuksista kaikilla sopimusaloillaan. Joistakin asioista on saavutettu alustava sopu, mutta keskeiset tekstikysymykset ja palkka-asiat ovat yhä avoinna. Neuvottelutilanne on haasteellinen erityisesti nyt, kun talouden näkymät heikkenevät.

Teknologiateollisuuden tavoitteena on, että työehtosopimukset parantavat yritysten kustannuskilpailukykyä, lisäävät yrityskohtaista sopimista ja edistävät työrauhaa sopimuskauden aikana. Kustannuskilpailukykyyn vaikuttavat sekä tekstikysymykset että palkkaratkaisu.

– Työmarkkinaosapuolilla on suuri vastuu työllisyyden ja talouden kehityksestä. Tavoitteenamme on jatkaa neuvotteluja ratkaisuhakuisessa hengessä. Talouskasvu hiipuu ja työllisyyden kasvu on pysähtynyt, joten työmarkkinoilla tarvitaan vakautta ja vastuullisia sopimuksia, tähdentää Teknologiateollisuus ry: työmarkkinajohtaja Minna Helle.

– Oikein mitoitetut ja paikalliset tarpeet huomioon ottavat työmarkkinaratkaisut sekä työrauha ovat nopeavaikutteisin tapa edistää hyvää työllisyyskehitystä. Neuvotteluissa ei ole vara epäonnistua, Helle sanoo.  

Teknologiateollisuus ry:n työehtosopimukset umpeutuvat lokakuun lopussa lukuun ottamatta suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden sopimusta, joka päättyy marraskuun lopussa.