TINin tiekartta vie oikeaan suuntaan
Pääministeri Juha Sipilän vetämän tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) julkisti tällä viikolla visionsa ja tiekarttansa vuoteen 2030. Työtä on valmisteltu laajalla sidosryhmäyhteistyöllä, jossa myös Teknologiateollisuus on ollut mukana.
Tiekartan kolme pääkohtaa ovat osaamispohjan varmistaminen, osaamisalustojen ja kasvuekosysteemien kehittäminen, sekä kansainvälisyys. -TINin strategiset valinnat ovat oikeat, sanoo Teknologiateollisuuden elinkeinopolitiikan johtaja Matti Mannonen. - On tärkeää jatkuvasti nostaa suomalaisten osaamistasoa, koska vain sillä me pärjäämme globaalissa kilpailussa.
Yhteistyö eri muodoissaan, kuten innovaatiokumppanuudet, alustatalous ja muut yritysvetoiset ekosysteemit rikastuttavat osaamista ja parantavat kilpailukykyämme. Emme pärjää yksin: kansainvälinen tutkimus- ja innovaatioyhteistyö sekä parhaita osaajia ja investointeja houkutteleva, vetovoimainen Suomi varmistavat tulevaisuuden menestyksen. Suomi voisi olla digitalisaation edelläkävijä. On tärkeää, että tartumme aloitteellisesti ja oikea-aikaisesti megatrendien kuten digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksiin ja muutostarpeisiin.
Lisätietoja:
Matti Mannonen, @mannonen_matti
Elinkeinopolitiikan johtaja, Teknologiateollisuus ry
puh. 040 544 7047, etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi